Elämän eheyttäminen

Ensimmäinen kaupallisen kustantajan julkaisema Krishnamurtin kirja oli vuonna 1953 julkaistu Education and the Significance of Life. Suomeksi se ilmestyi jo seuraavavana vuonna WSOY:n kustantamana. Kirja sisältää kahdeksan kirjoitusta kasvatuksesta.

Kirjassa esitetään, että ihmisen kouluttamisessa oleellista on ”herättää ihmisen kykyä itsetietoisuuteen eikä vain itsetehostukseen tietojen pohjalta”.  Käytössä olevat opetusmetodit eivät riittävästi rohkaise ihmisiä rikkomaan sidonnaisuuttaan ja olemaan ehjiä.

 

 

Sisällys

1. Kasvatus ja elämän tarkoitus

s. 7   Tavanomainen kasvatus tekee itsenäisen ajattelun erittäin vaikeaksi. Mukautuminen johtaa keskinkertaisuuteen. Ei ole helppoa olla erilainen kuin muut tai vastustaa ympäristöä; onpa se vaarallistakin niin kauan kuin palvomme menestystä.

s. 8   Mukavuutta etsiessämme löydämme yleensä elämässä rauhallisen, eristetyn sopen, jossa ristiriidat kiusaavat meitä mahdollisimman vähän. Tämä elämänpelko, tämä taistelun ja uusien kokemusten pelko tappaa meistä seikkailunhalun. Pelkäämme olla erilaisia kuin lähimmäisemme, pelkäämme ajatella vostoin yhteiskunnan vakiintunutta kaavaa.

s. 8   On kahdenlaista kapinoimista: toisaalta väkivaltaista kapinointia, pelkkää ymmärtämätöntä olevien olojen vastustamista; toisaalta oivallukseen pohjautuvaa, syvää psykologista kapinaa.

s. 12   Eikö kasvatus ole täydellisesti epäonnistunut, jos se johtaa meidät sotaan, jos se opettaa meidät tuhoamaan ja tuhoutumaan? On ilmeistä, että voidaksemme kasvattaa oikein meidän on oivallettava mikä merkitys elämällä kokonaisuutena on ja sitä varten meidän on kyettävä ajattelemaan, ei mukautuvasti, vaan välittömästi ja todesti.

s. 13   Kasvatuksen tehtävänä on luoda ihmisiä, jotka ovat eheytyneitä ja oivalluskykyisiä. Tosi intelligenssi ei perustu tiedon paljouteen; sitä ei opita kirjoista eikä se myöskään muodostu ovelista itsevarjelureaktioista eikä hyökkäävistä väitteistä. Oivallus on kykyä havaita olennainen ja tämän kyvyn herättäminen on kasvatusta.

s. 13   Kasvatuksen tulisi auttaa meitä löytämään kestäviä arvoja ja vapautumaan kaavoista tai iskulauseiden toistamisesta. Sen tulisi auttaa meitä hävittämään kansalliset ja yhteiskunnalliset rajamme eikä tähdentää niitä, sillä ne synnyttävät vihamielisyyttä ihmisten kesken. Valitettavasti nykyinen kasvatusjärjestelmä tekee meistä orjamaisia, konemaisia ja täysin ajattelemattomia olentoja. Vaikka se kehittää järkeämme, se jättää meidät sisäisesti vaillinaisiksi, epäkypsiksi ja luomiskyvyttömiksi. 

s. 14   Kasvatuksen päämääränä ei ole tuottaa oppineita toimenhaltijoita, vaan eheytyneitä miehiä ja naisia, jotka ovat vapaat pelosta, sillä vain sellaisten ihmisten kesken voi vallita kestävä rauha.

s. 15   Kasvatuksellisten tai poliittisten järjestelmien muuttumisessa ei ole mitään salamyhkäistä; ne muuttuvat, kun meissä itsessämme tapahtuu perinpohjainen muutos. Yksilö on tärkein, ei järjestelmä. Niin kauan kuin yksilö ei oivalla omaa kokonaisprosessiaan. ei mikään järjestelmä voi tuoda järjestystä ja rauhaa maailmaan.

2. Oikea kasvatus

s. 17   Kasvatus on täysin epäonnistunut sen vuoksi, että se on korostanut liikaa tekniikkaa. Yliarvioidessamme tekniikkaa me tuhoamme ihmisen.

s. 18   Olemme saavuttaneet teknillistä tietoa oivaltamatta elämän kokonaisprosessia. Teknillinen taitamisemme on muodostunut tuhoutumisen välikappaleeksi. Ihmisestä, joka pystyy särkemään atomin, mutta jolla ei ole rakkautta sydämessään, tulee

s. 22   Kasvatuksessa ei ole mitään sijaa ihanteille, sillä ne estävät meitä käsittämästä nykyhetkeä. Voimme olla tietoisia siitä mikä on vain silloin, kun emme pakene tulevaisuuteen. Ihanteentavoittelu on osoitus mielen velttoudesta ja nykyhetken karttamishalusta.

Emme tarvitse idealisteja emmekä koneen lailla ajattelevia olentoja, vaan oivalluskykyisiä, ehjiä ja vapaita ihmisiä. Jos ihmiset olisivat mekaanisia olentoja, silloin voitaisiin laatia suunnitelmat täydellistä utopiaa varten. Mutta ihmiset eivät ole koneita eikä heidän toimintaansa voida kaavamaisesti säädellä.

s. 23   Lasten järjestelmällinen luokitteleminen on omiaan korostamaan heidän erojaan eikä edistä eheytyneiden ihmisten kehittämistä.

s. 28   Lasten ja nuorten kanssa ei olla tekemisissä mekaanisten laitteiden kanssa, jotka voidaan nopeasti panna kuntoon, vaan elävien olentojen kanssa, jotka ovat alttiita vaikutuksille, vilkkaita, herkkiä, pelokkaita ja rakastavia. Voidaksemme käsitellä heitä meidän tulee olla erittäin ymmärtäväisiä, meissä itsessämme tulee olla kärsivällisyyden ja rakkauden

s. 30   Vain yksilöllisessä vapaudessa rakkaus ja hyvyys voivat kukoistaa; ja oikea kasvatus yksin voi tarjota tämän vapauden.

s. 32   Eräs kurinpidon vaaroista on, että järjestelmästä muodostuu tärkeämmäksi kuin siihen kytketyt ihmiset. Kurista tulee silloin rakkauden korvike ja juuri sen tähden, että sydämemme on tyhjä.

s. 35   Oikea kasvatus tähtää siihen, että kehitetään kunnioitusta toista kohtaan. Jos kasvattajalla itsellään ei ole tätä ominaisuutta, ei hän voi auttaa oppilaitaan eheytyneeseen elämään.

s. 35   Kun lapsia vaaditaan osoittamaan kunnioitusta vanhempia kohtaan, siitä tulee pelkkä tapa, pelkkä ulkonainen tottumus. Ilman keskinäistä arvonantoa ja hienotunteisuutta elinvoimainen vuorovaikutus ei ole mahdollista.

s. 39   Kasvatuksen todellinen ongelma on kasvattaja. Jopa pienestä oppilasryhmästä tulee hänen persoonallisen tärkeytensä välikappale, jos opettaminen merkitsee hänelle ”itsen” laajentumisen toteutumista. Auktoriteetin ja ylivallan salaiset motiivit on tarkoin ja syvästi käsitettävä. Jos ymmärrämme, että oivalluskykyä ei voi milloinkaan herättää pakkokeinoin, silloin tietoisuus tästä tosiseikasta hävittää pelkomme ja alamme luoda yhteiskuntaa, joka on verrattomasti nykyistä parempi.

s. 46  Emme voi päästä pelosta niin kauan kun menestys on päämäärämme, sillä menestymispyyde synnyttää väistämättömästi epäonnistumisen pelon. Siitä syystä nuoria ei saisi opettaa palvomaan menestystä. Halu olla huipulla luo loputonta sekä sisäistä ristiriitaa että suhteissamme

s. 47  Vanhojen ja nuorten välillä ei oikeastaan ole eroa, he ovat omien halujensa ja pyyteidensä orjia. Kypsyys ei ole riippuvainen iästä vaan oivalluksesta. Hehkuva tutkimismieli syntyy ehkä helpommin nuorissa, sillä elämä on kolhinut iäkkäämpiä, ristiriidat ovat kuluttaneet heitä ja kuolema odottaa heitä. Useat aikuiset eivät ole kasvaneet täyteen kypsyyteen, vaan ovat jääneet lapsellisiksi. Juuri he ovat vastuussa vallitsevasta kriisistä.

s. 50   Eheytymisen ehtona on vapaus pelosta. Pelottomuudesta viriää riippumattomuus, johon ei kuulu säälimättömyyttä eikä toisen halveksuntaa, ja tämä on kaikkein tärkeintä elämässä. Ilman rakkautta emme voi ratkaista monia ongelmiamme. Ilman rakkautta tiedon hankkiminen vain lisää hämmennystä ja johtaa tuhoon.

s. 52   Rakkaus ei huolehdi vain lapsista, vaan jokaisesta ihmisolennosta. Pelkkä ammattiopetus aiheuttaa kovakouraista kohtelua, jota vastoin lasten oikea kasvattaminen edellyttää elämän koko liikunnon herkkää tajuamista.

s. 53   Jos todella rakastamme lapsiamme, emmekö silloin löydä yritä löytää keinoa sotien lopettamiseksi?

s. 54   Jos sallimme päämme johtaa sydämemme harhaan, tulemme jatkuvasti näkemään lastemme tuhoutuvan sotien, nälänhädän ja omien sielullisten ristiriitojensa uhreina. Oikea kasvatus saa alkunsa siitä, että me itse muutumme.

3. Äly, arvovalta ja oivalluskyky 

s. 55   Samaan aikaan kun maailma on tuhoutumassa me vain keskustelemme teorioista ja turhanpäiväisistä poliittisista kysymyksistä ja leikittelemme pintapuolisilla uudistuksilla. Eikö tämä osoita äärimmäistä

s. 56   Totuus, jonka kuulemme, mutta emme noudata, muodostuu meissä myrkyksi; myrkky leviää ja aiheuttaa sielullisia häiriöitä, tasapainottomuutta ja sairautta. Vain luovan oivalluskyvyn herääminen yksilössä tekee rauhallisen ja onnellisen elämän mahdolliseksi.

s. 56   Tehtävämme on tarmokkaasti käydä käsiksi ongelmiimme juuri nyt, lykkäämättä niiden ratkaisua. Ongelmamme ovat nykyisyydessä ja vain nykyisyydessä ne voidaan ratkaista. On luovuttava arvoista, jotka olemme luoneet väkivaltaisen ja itseämme varjelevien pyyteittemme tyydyttämiseksi.

s. 58   Poliittisilla ja uskonnollisilla johtajilla ei ole oivaltamisen avainta. Saadaksemme aikaan todellisen muutoksen jokaisen on muutettava oma suhteensa ei ainoastaan ihmisiin, vaan myös omaisuuteen, aatteisiin ja luontoon. Vuorovaikutus on se peili, jossa voimme nähdä ”minä” ja sen kaikki toiminnot. Luova vapautuminen minästä on mahdollista vain silloin kun ”itsen” suhtautumisreaktioissa ilmenevät toimintatavat oivalletaan.

s. 62   Vain sillä on merkitystä mitä me ajattelemme, eikä sillä, mitä muut haluavat meidän ajattelevan. Mukautuessamme perinteisiin meistä tulee ennen pitkää pelkkiä jäljennöksiä siitä, mitä meidän pitäisi olla.

s. 65   Kun ihminen on vailla omaa sisäistä näkemystä, hän antaa ulkonaiselle vallalle ja asemalle suhteettoman suuren merkityksen ja hänetä tulee toisten käyttöväline.

s. 66   Niin kauan kuin mieli sallii oman turvallisuudenpyyteensä vallita ja valvoa itseään, ei ole mahdollista irrottautua itsestä eikä sen ongelmista.

s. 71  Muistutamme kolmijalkaisia esineitä, jotka eivät pysy tasapainossa, koska yksi jalka on muita pitemi. Meidät on koulutettu älykkäiksi. Kasvatuksemme kehittää älyn terväksi, ovelaksi, voitonhaluiseksi, ja niinpä se esittää tärkeintä osaa elämässämme. Jonkin osan kohtuuton korostaminen antaa osittaisen ja sen vuoksi vääristellyn käsityksen elämästä.

s. 73   Ihmisten välisen vihamielisyyden ongelma voidaan ratkaista, mutta ei siten, että tavoitellaan rauhan-ihannetta, vaan siten, että oivalletaan sodan syyt, jotka johtuvat asennoitumisesta kanssaihmisiimme. Tämä oivallus voi viritä ainoastaan oikean kasvatuksen turvin. Ilman sydämenmuutosta, ilman hyvää tahtoa, ilman sitä sisäistä muuttumista, jonka aiheuttaa tietoisuus itsestä, ei ihmisten kesken voi olla rauhaa eikä onnea.

4. Kasvatus ja maailmanrauha

s. 78   Kerran todella tajuttuamme, että isänmaallisuus on inhimillisen onnellisuuden esteenä, meidän ei enää tarvitse kamppailla tätä valheellista tunnetta vastaan. Knsallistunto on sairaus, eikä se voi koskaan aikaansaada yhtynyttä maailmaa. 

s. 80   Minkälaisia ihmisiä haluamme lastemme olevan? Jos toivomme heistä tehokkaita tappajia, silloin sotilaskoulutus on tarpeellinen. Jos pidämme kuolemasta ja hävityksestä, silloin sotilaskoulutus on ilmeisesti tärkeää. Jos tarkoituksenamme on taistella keskenämme ja naapureitamme vastaan, kouluttakaamme silloin kaikin mokomin lisää kenraaleja!

s. 81   Nykyaikainen sivistys perustuu väkivaltaan ja sen vuoksi kuolema on sen liittolainen.

s. 87   Jos todella rakastaisimme lapsiamme, haluaisimme suojella ja varjella heitä emmekä uhraisi heitä sodissa.

s. 91   Meitä ei niinkään ole uhkaamassa poliittinen eikä taloudellinen kriisi kuin inhimllisen rappeutumisen kriisi, jota ei mikään poliittinen puolue eikä taloudellinen järjestelmä voi torjua.

5. Koulu

s. 93   Todellinen kasvatus edellyttää, että oivallamme ihmiselämän merkityksen sen pohjia myöten. Oivaltaminen on mahdollista vain silloin kun mieli ymmärtää vapauttaa itsensä palkkion pyyteestä.

s. 96   Joukko-opetus ei voi aikaansaada mitään todella arvokasta. Vain yksilöllisellä kasvatuksella on jotakin merkitystä, silloin voidaan jokaisen lapsen kyvyt, taipumukset ja vaikeudet huolellisesti tutkia ja oivaltaa.

s. 99   Opettajakunta ei saisi olla rehtorin ylivallan alainen, eikä rehtori saisi anastaa koko edesvastuuta. Jokaisen opettajan tulisi kantaa vastuuta kokonaisuudesta.

s. 100  Kukaan opettaja ei saisi pelätä rehtoria eikä rehtorikaan saisi tuntea pelkoa vanhempia opettajia kohtaan. Todellinen yksimielisyys on mahdollista vain silloin kun tunnetaan, että kaikki ovat ehdottomasti samanarvoisia.

s. 101  Elleivät opettajat ole varmoja kutsumuksestaan, syntyy heidän välilleen aina kateutta ja vastustushenkeä ja he kuluttavat kaiken omistamansa tarmon joutavien yksityiskohtien selvittelyyn. Asioiden yhteinen pohdinta auttaa kutakin ymmärtämään mikä on oikein eikä kuka on oikeassa.

s. 105 Oikean kasvatuksen tulisi myös auttaa oppilasta huomaamaan mistä hän on eniten kiinnostunut. Jollei löydä omaa kutsumustaan, hänen koko elämänsä näyttää menevän hukkaan. Joku poika saattaa haluta sotilaaksi, mutta ennen kuin hän valitsee sotilasuran, häntä pitäisi auttaa huomaamaan, hyödyttääkö sotilaan ammatti koko ihmiskuntaa.

6. Vanhemmat ja opettajat

s. 110   On todella hämmästyttävää, että samalla kun lakimies- tai lääkärinkoulutus on hyvinkin ankara, lasten vanhemmiksi tullaan ilman minkäänlaista koulutusta.

s. 111   Useat vanhemmat siirtävät opettajalle vastuun lapsensa hyvinvoinnista.

s. 112   Kysyvätkö vanhemmat itseltään koskaan miksi heillä on lapsia? Haluavatko he lapsia vain oman ilonsa vuoksi, tyydyttämään omia tunnetarpeitaan? Useat vanhemmat ovat syypäitä lastensa ristiriitoihin ja onnettomuuksiin sallimalla näiden alistua väärään kasvatukseen ja näyttämällä heille huonoa esimerkkiä.

7. Sukupuolikysymys ja avioliitto

s. 127   Miksi sukupuolisuus on useimmille meistä ongelma? Miksi siitä on tullut hallitseva tekijä elämässämme? Ajattelumme on järkeilevää, kuivettunutta, onttoa ja tyhjää. Tuntemisemme on näivettynyttä; uskonnollinen ja älyllinen elämämme on raiteisiin juuttunutta, turtunutta; sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen toimintamme on säännösteltyä, ohjattua. Emme ole onnellisia ihmisiä, elinvoimaisia, iloisia. Sukupuolisuudesta tulee luonnollisesti ainoa pakotiemme, kokemus jota tavoitellaan yhä uudelleen, koska se suo hetkeksi sen onnentilan, joka viriää kun ”minä” ei ole läsnä. Varsinainen ongelmamme ei ole sukupuolisuus sinänsä, vaan pyyde, joka tavoittelee onnentilaa ja pyrkii säilyttämään nautinnon.

8. Taide, kauneus ja luova toiminta

s. 134   Taide tarjoaa arvossapidetyn ja helpon pakokeinon halutessamme vapautua huolistamme ja tuskistamme. Halutessaan unohtaa itsensä jotkut turvautuvat taiteeseen, toiset juomiseen, kun taas toiset seuraavat salaperäisiä ja outoja uskonnollisia oppeja.

s. 135 Inspiraation etsiminen keinotekoisin kiihokkein johtaa harhateille. Jollemme ole tietoisia olemassaolon merkityksellisyydestä, kykymme aiheuttaa minän ja sen tavoitteiden ylenmääräistä korostamista. Lahjakkuus tekee yksilöstä helposti itsekeskeisen ja eristäytyvän; hän tuntee itsensä erilliseksi olennoksi, muita paremmaksi.

s. 136   Menestyksen palvominen on haitallista oivalluskyvylle. Herkkyys turtuu kun kyvystä tulee persoonallinen: kun ”minä” maalaan, minä kirjoitan tai minä keksin.

s. 136   Herkkyys viriää rakkaudesta. Kun olemme sisäisesti köyhiä, tavoittelemme ulkonaisia rikkauden ilmauksia, valtaa ja omaisuuksia. Kun sydämemme on tyhjä, keräämme tavaraa. Jos varallisuutemme sallii, ympäröimme itsemme esineillä, joita pidämme kauniina. Kauneinkin esine menettää kuitenkin nopeasti vetovoimansa meihin. Sen kauneus on yhä jäljellä, mutta emme ole avoimia sille.

s. 137   Sydämemme on kuihtunut ja olemme unohtaneet miten ollaan ystävällisiä, miten katsellaan tähtiä, puita ja heijastuksia vedessä. Siksi kaipaamme taideteosten ja jalokivien, kirjojen ja loputtomien huvitusten suomaa kiihotusta. Uusien nautintojen tavoitteleminen uuvuttavat ja tylsistyvät mielen ja sydämen.

s. 137   Kestävää iloa on vain silloin kun kykenemme lähestymään kaikkea tuoreesti. Kun mielemme on täysin avoin, silloin koemme luovan ilon. Kun sydämessä on rakkautta, ei tarvitse harkita miten sanansa asettaa.

s. 138   Suuret taiteilijat saattavat olla luovia, mutta me olemme pelkkiä katselijoita. Emme koe kauneutta, vaikka sitä on ympärillämme. Liitämme kauneuden kokemuksen johonkin runoon, tauluun ja henkilöön. Koska emme koe mitään välittömästi, tarvitsemme välittäjän. Jos se puuttuu, olemme hukassa.

s. 139   Luominen ei merkitse runojen, patsaiden tai lapsien synnyttämistä. Se merkitsee sellaista olemisen tilaa, jossa totuus voi viritä. Se viriää, kun ajatus lakkaa ja minä ei ole läsnä. Kun mieli on täysin hiljaa, silloin luodaan.