Kulttuurista on kysymys

Tässä teoksessa Krishnamurti puhuu ensisijaisesti nuorille, kasvattajille ja vanhemmille sekä kaikille niille, jotka näkevät, että uuden kulttuurin syntyminen on ehdottoman välttämätöntä, koska nykyisen sivistyksemme psykologinen rakenne pohjautuu jatkuvaan itsepetokseen.

Krishnamurtin ainutlaatuinen, kaikista ideologioista ja kaavoista vapaa ongelmiin paneutuminen on juuri se nykyajan kipeästi tarvitsema tekijä, joka räjäyttää elämän liikuntoa rajoittavat perinteiden ja muistikasautumien muodostamat muurit niin että vapautuvan mielen on mahdollista omakohtaisesti, omassa olemuksessaan todeta mikä on uuden, terveen kulttuurin perusedellytys.

Krishnamurti osoittaa mistä on lähdettävä, jos todella haluamme ymmärtää miksi nykyinen yhteiskuntarakennelmamme on turmeltunut. Hän osoittaa myös, että voimme vapautua siitä, voimme elää tässä epäterveessä, tukahduttavassa yhteiskunnassa ja silti olla vapaat siitä.

Kun itsepetos tiedostetaan ja niin ollen pelko, ahneus, kateus, kunnianhimo ja vertailu ymmärretään ja hylätään ja ihminen antautuu kokonaan elämään tositapahtuvan varassa, silloin oleminen on yhtä elämän liikunnon kanssa ja alati uudistuva, terve kulttuuri syntyy.

s. 30 Kysyja: Miksi ihmiset tappalevat?
K: Lapset tappelevat jostakin lelusta, kun joku on ottanut pallosi tai kirjasi. Aikuiset tappelevat täsmälleen samasta syystä, heidän leluinaan on yhteiskunnallinen asema, varallisuusja valta. Jos sinä haluat valtaa ja minäkin haluan valtaa, me tappelemme keskenämme ja samasta syystä kansat lähtevät sotaan.

s. 33 Kysyjä: Miksi meidän täytyy lukea?
K: Et milloinkaan kysy miksi sinun täytyy leikkiä, syödä, katsella jokea, miksi olet julma. Vain silloin kun et pidä jonkin asian tekemisestä, kapinoit ja kysyt, miksi sinun on tehtävä sitä. Mutta lukeminen, leikkiminen, nauraminen, julmuus, hyvyys, joen ja pilvien katseleminen on osa elämää; ellet osaa lukea, ellet osaa kävellä, ellet kykene antamaan arvoa lehden kauneudelle, et elä. Sinun on ymmärrettävä elämä kokonaisuudessaan eikä vain jotakin sen vähäistä osaa. Juuri siksi sinun täytyy lukea, juuri siksi sinun täytyy katsella taivaita, juuri siksi sinun on laulettava ja tanssittava ja kirjoitettava runoja ja kärsittävä ja ymmärrettävä; sillä kaikki tämä on elämää.

s. 43 Istukaa  täysin hiljaa, selkä suorana ja tarkkailkaa mitä mielenne puuhailee. Se on aina levoton, perhosen lailla se liihottelee asiasta toiseen.
Oletteko milloinkaan todella katsoneet ketään suoraan silmiin? Pelkäätte katsoa toisia; eivätkä hekään halua meidän katsovan itseään, koska hekin pelkäävät. Ei kukaan halua paljastaa itseään; kaikki olemme varuillamme; vain muutamat harvat pystyvät katsomaan teitä suoraan silmiin ja hymyilemään. On erittäin tärkeätä hymyillä, olla onnellinen, sillä ellei sydämessänne ole laulua, elämä muodostuu sangen tympeäksi. Jos sisäinen ilo puuttuu, elämällä on kovin vähän merkitystä. Eikä tämän sisäisen ilon löytäminen ole helppoa, sillä useimmat ihmiset ovat vain pintapuolisesti tyytymättömiä. Älkää pelätkö tyytymättömyyttä, vaan ravitkaa sitä kunnes kipinästä tulee liekki ja olette ikuisesti tyytymättömiä kaikkeen – toimipaikkoihinne, perheisiinne, perinteelliseen rahan, aseman ja vallan tavoitteluun – niin että alatte todella ajatella, oivaltaa. Jotta voisitte oivaltaa mikä on totta, teidän on kapinoitava vallitsevaa yhteiskuntajärjjestystä vastaan. Jos nuorena kapinoitte, se synnyttää kaikenlaista uutta.

s. 55  Kysyjä: Nuorena kirjoititte kirjan, jossa sanoitte: ”Nämä eivät ole minun sanojani, ne ovat Mestarini sanoja.” Mistä johtuu, että nyt vaatimalla vaaditte meitä ajattelemaan itse? Ja kuka oli Mestarinne?
K:  Onko sillä mitään merkitystä kuka Mestari tai henkinen opettaja on? Vain elämällä on merkitystä – ei gurulla, Mestarilla, johtajalla tai opettajalla, joka tulkitsee elämää teille. Juuri teidänhän on elämä ymmärrettävä. 

s. 58  Kysyjä: Anteeksi, mutta ette ole sanonut kuka oli Mestarinne.
K:  Mitäpä se merkitsisi? Polttakaa tuo kirja, heittäkää se menemään. Kun pidätte tärkeänä niin mitätöntä seikkaa kuin kuka Mestari on, teette koko olemassaolosta sangen vähäpätöisen asian. Haluamme aina tietää kuka Mestari on tai kuka kuvan maalannut taiteilija on. Emme koskaan halua omakohtaisesti oivaltaa kuvan sisältöä taiteilijan henkilöllisyydestä välittämättä.  

s. 71  Oletteko huomanneet, miten kovin harvat tuntevat syvästi missään asiassa? Jos jossakin asiassa tunnette syvästi ja kiihkeästi, tulette huomaamaan, että tämä tunne tuo elämäänne uuden järjestyksen. Ihmiset ovat välinpitämättömiä ja nokkelia, mutta sisäinen olemuksemme on kovin vähäpätöinen ja merkityksetön. Jos puuttuu syvän tuntemisen elinvoimaisuus, ymmärryksenne on tuoksuttoman kukan kaltainen.

s. 75  Kysyjä: Mikä elämässä on onnea?
K:  Onnellisuus ei ole tavoiteltavissa; se on seuraus, sivutuote. Onnellisuus on täysin merkityksetön, jos tavoittelet sitä sen itsensä vuoksi. Onnellisuus saapuu kutsumatta; ja sinä tuokiona kun olet tietoinen onnellisuudestasi, lakkaat olemasta onnellinen. Kun aivan yllättäen olet iloinen ilman varsinaista aihetta, silloin on vain hymyilemisen, onnellisuuden vapautta. Juuris se, että olet minä-tietoisesti onnellinen tai tavoittelet onnea, on onnellisuuden päättymistä. Onnellisuutta on vain silloin kun itse ja sen vaatimukset syrjäytetään.

s. 83  Kysyjä: Oletteko vai ettekö ole onnellinen?
K:  En tiedä. En ole milloinkaan ajatellut sitä. Samalla hetkellä kun ajattelee olevansa onnellinen, lakkaa olemasta onnellinen. Sinä leikit ja huudat riemusta, mutta miten käy, kun tulet tietoiseksi iloisuudestasi? Onnellisuus on jotakin sellaista, mikä ei kuulu minätietoisuuden alueeseen. Se on mahdollista vain silloin kun sitä ei tavoittele.

s. 98  Kun menette elokuviin, ette näyttele filmissä itse, senn tekevät näyttelijät, te vain katselette. Katselkaa samalla tavoin miten mielenne työskentelee. Se on todella paljon kiinnostavampaa kuin mikään fillä, sillä mielenne on koko maailman varastoaitta ja sisältää kaiken mitä ihmiset ovat kokeneet. Mielenne on koko ihmiskunta, ja kun tämän havaitsette, tulette tuntemaan ääretöntä myötätuntoa. Tästä ymmärtämisestä viriää suuri rakkaus; ja silloin nähdessänne jotakin ihanaa tiedätte mitä kauneus on.

s. 98  Kysyjä: Miten olette oppinut kaiken tuon mitä puhutte?
K: Tuo on hyvä kysymys. En ole lukenut ainoatakaan näitä asioita käsittelevää kirjaa. Jos tarkkailet mieltäsi, siellä on kaikki. Kun siis kerran lähdet itsetuntemuksen matkalle, kirjat ovat tarpeettomia. ähdet ikään kuin vieraaseen maahan, jossa alat oivaltaa uusia asioita ja tehdä hämmästyttäviä löytöjä; mutta koko asia tuhoutuu, jos pidät itseäsi tärkeänä. Jos sinun on kuljettava pitkälti, voit kantaa mukanasi sangen vähän; jos haluat kiietä oikein korkealle, sinun on kuljettava vailla taakkaa.
Löytäminen ja oivaltaminen tapahtuvat itsetuntemuksen avulla, mielen toimintatapojen tarkkailemisen avulla. Mitä sanot lähimmäisstäsi, miten puhut, miten kävelet, miten katselet taivaita, lintuja, miten kohtelet ihmisiä, miten katkaiset oksan -kaikki tuollaiset seikat ovat tärkeitä, koska ne toimivat peilin tavoin, ne näyttävät sinut sellaisena kuin olet, ja jos olet valpas, löydät kaiken uudestaan hetkestä hetkeen.  

s. 102  Kysyjä: Mitä ajattelette intialaisista?
K:  Tuo on todella a
jattelemattomasti kysytte. Tosiasioiden näkeminen ilman mielipidettä on aivan muuta kuin mielipiteiden omaaminen asioista. On eri asia vain nähdä tosiasia, että koko kansa on taikauskon, pelon vankina ja aivan eri asia on nähdä ja tuomita tuo tosiasia. Mielipiteet ovat merkityksettömiä ja minulla on oma mielipiteeni, sinulla toinen ja jollakin kolmannella henkilöllä vielä erilainen mielipide. Kiinnostuminen mielipiteistä on typerä ajattelemisen muoto. Tärkeätä on, että näemme tosiasiat sellaisina kuin ne ovat – muodostamatta mielipidettä, arvostelematta, vertaamatta.

s. 109   Kysyjä: Onko luentojen pitäminen harrastuksenne? Ettekö väsy puhumiseen? Miksi puhutte?
K:  Olen iloinen, että esitit tun kysymyksen.
Jos rakastat jotakin, et koskaan väsy siihen – tarkoitan sellaista rakastamista, johon ei sisälly tuloksen tavoittelua, ei hyötymisen halua. Kun rakastat jotakin, ei kysymyksessä ole itsesi toteuttaminen, sen tähden siihen ei sisälly pettymistä. Miksi teen tätä? Voit yhtä hyvin kysyä miksi ruusu kukkii, miksi jasmiini tuoksu tai miksi lintu lentää.
Olen kokeillut sitäkin, etten puhu, jotta näkisin miten silloin käy. Sekin on paikallaan. Jos puhut siksi, että hyödyt siitä jollakin tavalla – saat rahaa, palkkion, tunnet itsesi tärkeäksi – silloin väsyt, silloin puhumisesi on tuhoisaa, se on merkityksetöntä, koska se on pelkkää itsesi toteuttamista. Mutta jos sydämessäsi on rakkautta eikä se ole täynnä mielen tuotteita, silloin se on lähteen kaltainen, lähteen, joka ajattomasti pulppuaa raikasta vettä.

s. 110  Kysyjä:  Millä tavoin mieli voisi ylittää omat esteensä?
K:  Jotta mieli voisi ylittää esteensä, sen on ensin tiedostettava ne. Meidän on tunnettava mielemme rajoitukset, kahleet, rajat; mutta vain ani harvat tuntevat ne. Mielen kahleen tai esteen tunteminen edellyttää, ettei sitä tuomita, ettei sitä sanota oikeaksi tai vääräksi. Sitä on tarkkailtava mielipiteittä, ennakkoluuloitta – mikä on hämmästyttävän vaikeata, koska meidät on kasvatettu tuomitsemaan. Jos voimme tarkkailla ilman estoja, tuomitsematta, silloin mieli voi ylittää ne; ja juuri tuo ylittäminen on liikkumista totuutta kohti.

s. 115  Kysyjä: Miksi nautimme urheiluleikeistämme, mutta emme opiskelusta?
K: Siitä yksinkertaisesta syystä, että opettajanne eivät osaa opettaa. Jos opettajasi rakastaa matematiikkaa, niin sinäkin rakastat tuota ainetta, sillä rakkaus johonkin välittyy edelleen. Jos opettajanne todella rakastaisivat opettamista, olisitte ihmeellisiä ihmisiä. Rakastaisitte opiskelua, kukkia, jokea, lintua, maata, sillä rakkaus värähtelisi sydämessänne ja oppisitte paljon nopeammin, älynne olisi erinomainen, ei keskinkertainen.
Mielihän haluaa tietää, se on utelias, mutta väärä kasvatus tuhoaa tuon uteliaisuuden. Sen tähden myös opettajaa on kasvatettava. Elämä sinänsä on oppimisprosessia. Tutkinnot päättyvät, mutta oppiminen on loputonta ja voitte oppia kaikesta, jos mielenne on utelias, valpas.

s. 117  Kysyjä: Olette sanonut, että kun näemme jonkin valheellisena, se putoaa pois. Näen joka päivä tupakoimisen valheelliseksi, mutta se ei putoa pois.
K:  Tupakointi on tullut tavaksi. Monet kyllä havaitsevat miten typerää jonkin orjana oleminen on, mutta mitä enemmän sitä vastaan taistellaan, sitä enemmän sille annetaan voimaa. Jos tupakoitsija yksinkertaisesti tarkkailee sitä tuomitsematta, silloin hän ei anna tuolle tavalle elinvoimaa.
Kokeile, tarkkaile, miten mieli haluaa vaipua unitilaan tavan avulla. Useimpien ihmisten mieli toimii aina tavan muodostamassa uomassa ja vanhetessamme asia pahenee. Miksi mieli kulkee uomissa, raitiovaunun tavoin raiteita pitkin ja pelkää epäillä? Tavat tekevät meistä orjan ja kun tämän näkee, mieli tulee raikkaaksi ja eläväksi niin, että jokainen päivä on uusi päivä ja jokainen jokeen heijastuva aamun sarastus on riemuntäyteinen näkymä.

s. 128  Kysyjä: Miksi tavoittelemme mainetta?
K: 
Koska emme todella rakasta sitä, mitä teemme. Jos rakastaa, ei välitä siitä onko maineikas vai eei. Nykyinen kasvatuksemme opettaa meitä rakastamaan menestystä eikä sitä, mitä teemme. Tulos on tullut tärkeämmäksi kuin toiminta. On hyvä kätkeä kynttilänsä vakan alle, olla tuntematon ja tuomatta itseään esille. On hyvä olla ystävällinen nimettä. Sellainen ei tee sinusta maineikasta, poliitikot eivät tule kylään eikä kuvasi ole lehdissä. Olet yksinkertaisesti tuntemattomana elävä luova ihminen, ja siihen sisältyy rikkautta ja suurta kauneutta.

s. 131  Kysyjä: Minulle yhteistoiminta on yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen hauskuutta – ei ole välttämätöntä tehdä mitään erityistä. Yhdessä tekemisen riemuun ei sekoitu minkäänlaisen palkkion eikä rangaistuksen ajatusta. Se on tärkeätä, mutta yhtä tärkeätä on tietää milloin ei pidä olla yhteistoiminnassa, sillä saatamme ryhtyä yhteistoimintaan epäviisaiden kanssa, kunnianhimoisten johtajien, joilla on suurenmoisia suunnitelmia, mielikuvituksellisia aatteita kuten Hitlerillä ja muilla tyranneilla kautta aikojen.

s. 145  Kysyjä: Miksi palava halumme ei koskaan toteudu?
K: Jos ehyesti ja palavasti haluat tehdä jotakin, jos koko olemuksesi on mukana tulosta tavoittelematta, pelkäämättä, silloin ei ole esteitä.

s.  Kysyjä:  Olen tottunut juomaan teetä. Eräs opettaja sanoo sitä huonoksi tavaksi ja eräs toinen, että se on aivan paikallaan.
K: Mitä sinä arvelet? Mitä ajattelet siitä, että nuori poika on jo tottunut johonkin tapaan. Saattaa olla paikallaan, että kun seitsemänkymmenen ikäisenä kun toinen jalkasi on jo haudassa, on jokin tottumus; mutta nyt olet vasta elämäsi alussa. Eikö ole kauheata, että olet jo tottunut johonkin? Se on kysymyksen ytimenä, ei se, tulisiko sinun juoda teetä. Kun olet tottunut johonkin, silloin mielesi on jo matkalla hautausmaalle.

s 154 Kysyjä: Mikä saa meidät pelkäämään kuolemaa?
Luuletko linnun elävän kuolemanpelon vallassa? Se kohtaa kuoleman, kun kuolema saapuu, mutta ei ole huolissaan, koska se on kiinnostunut elämisestä, pesän rakentamisesta, hyönteisten pyydystämisestä, laulamisesta, lentämisestä vain lentämisen ilon vuoksi. Vain me ihmiset olemme huolissamme kuolemasta, koska emme elä. Olemme kuolleessa tilassa, emme todella elä.
Kuolema askarruttaa mieltämme, koska pelkäämme kaiken kokemamme menettämistä. Pelko saa meidät keksimään kuolemaa ja kuolemanjälkeistä elämää koskevia teorioita. Kuolema on päättymistä ja useimmat ovat haluttomia kohtaamaan tuota tosiasiaa.
Kokeilkaa jonakin päivänä jättää syrjään kaikki mitä tiedätte ja yksinkertaisesti vain nähkää mitä tapahtuu. Antakaa huolien mennä menojaan niin huomaatte, että tuosta vapaudesta syntyy ihmeellinen elämä, joka sisältää elämisen ja kuolemisen.

s. 157  Kysyjä: Mikä on ihmisen tehtävä?
K: Minkä sinä arvelet sen olevan? Opiskelemisenko, tutkintojen suorittamisen, toimen saamisen ja siinä pysymisen lopun elämää? Onko kysymyksessä temppelissä käyminen, ryhmiin liittyminen, monenlaisten uudistusten alulle paneminen? Onko ihmisten tehtävänä eläinten tappaminen omaksi ravinnokseen, rautatiesiltojen rakentaminen, kaivojen kaivaminen kuivaan maahan, öljyn etsiminen, vuorille kiipeileminen, maan ja ilman valloittaminen, runojen kirjoittaminen, rakastaminen, vihaaminenko? Voit helposti nähdä, että kaikki tuonkaltainen toiminta johtaa tuhoon ja kärsimykseen, kaaokseen ja epätoivoon. Suuren ylellisyyden keskellä nähdään äärimmäistä köyhyyttä – sairautta ja nälkää jääkaappien ja suihkukoneiden rinnalla.
Mikä siis on ihmisen tehtävä? On varmaa, että ihmisen todellisena tehtävänä on totuuden, Jumalan oivaltaminen. Se on rakastamista, se on pysymistä vapaana omasta itseen sitovasta toimeliaisuudesta. Totuuden oivaltaminen sinänsä on rakkautta, ja tuo rakkaus luo erilaatuisen sivistyksen, uuden maailman.

s 163  Kysyjä: Eilen puhetilaisuuden jälkeen näimme teidän tarkkailevan kahta tyypillistä, köyhää maalaislasta, jotka leikkivät tien vierellä. Haluaisimme tietää minkälaisia tunteita mielessänne heräsi heitä katsellessanne?
K:  Mitä sinä tunnet kun tarkkailet köyhiä lapsia? Sen oivaltaminen on paljon tärkeämpää kuin se, mitä minä ehkä tunsin.
Kun katselet köyhiä naisia, jotka kantavat raskaita kuormia torille, tai tarkkailet noita mudassa leikkiviä maalaislapsia, joilla ei juuri muuta leikkivälinettä olekaan, jotka eivät saa teidän osaksenne tulevaa kasvatusta, joilla ei ole kunnon kotia, ei puhtautta, joiden vaatetus ja ravinto ovat riittämättömät – kun katselet tuota kaikkea, miten reagoit siihen? Oman reaktiosi ymmärtäminen on hyvin tärkeätä. Kerron minkälainen oli minun reaktioni.
Noilla lapsilla ei ole kunnon makuusijaa; isä ja äiti ovat työssä koko päivän, heillä ei ole koskaan lomaa; lapset eivät milloinkaan saa tuntea, että heitä rakastetaan, hoivataan; vanhemmat eivät koskaan istu heidän kanssaan kertomassa tarinoita maan ja taivaitten kauneudesta. 
Minkälainen on yhteiskunta, joka on luonut tällaiset olosuhteet – jotkut elävät suunnattoman rikkaina saaden maailmassa kaiken mitä haluavat ja samanaikaisesti on poikia ja tyttöjä, joilla ei ole mitään? Minkälainen on tuo yhteiskunta ja millä tavoin se on syntynyt? Ja onko mahdollista luoda sellainen yhteiskunta, jossa koko tuota turneltuneisuutta ja kurjuutta ei olisi olemassa? Sen luominen on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että sinä ja minä yksilöinä tempaudumme irti kollektiivisesta, että olemme vapaat kunnianhimosta ja tiedämme mitä on rakastaminen. Tämä oli koko reaktioni yhtenä väläyksenä. Mutta kuuntelitko mitä sanoin?

s. 176  Olen muhamettilainen. Vanhempani uhkaavat ajaa minut pois kotoa, jollen päivittäin noudata uskontoni traditioita. Mitä minun pitäisi tehdä?
K: Todennäköisesti te, jotka ette ole muhamettilaisia, neuvotte kysyjää jättämään kotinsa. Olipa nimilappunne mikä hyvänsä – hindulainen, parsilainen, kommunisti, kristitty tai mitä lienettekin – sama koskee teitäkin, älkää siis tunteko itseänne paremmiksi, ei teillä ole syytä pöyhkeilyyn. Jos huomautatte vanhemmillenne, että heidän traditionsa ovat tosiasiallisesti vanhaa taikauskoa, hekin saattavat ajaa teidät pois kotoa.
Jos isäsi sanoo, että sinun on lähdettävä kotoa, mitä aiot tehdä? Kaikki riippuu siitä miten voimakkaasti haluat irti vanhan taikauskon seuraamisesta. Jotta voisit ymmärtää ja kestää tradition painostuksen, et tarvitse voimaa vaan luottamusta – ääretöntä luottamusta, joka syntyy kun osaat omakohtaisesti syventyä asioihin. Mutta kasvatuksesi ei opeta sinulle miten ajatellaan: se opettaa mitä on ajateltava. Oikean kasvatuksen tehtävänä on auttaa sinua ajattelemaan omakohtaisesti niin, että siitä syntyy ääretön luottamus. Silloin olet luova ihminen etkä orjamainen kone. 

s. 194 Miksi linnut lentävät tiehensä kun menen lähelle?
K:  
Me ihmiset olemme julmaa väkeä. Tapamme lintuja, piinaamme niitä, pyydystämme verkkoon ja suljemme häkkiin. Arveletko, etteivät linnut meidän lähestyessämme pelkäisi, kun teemme niille kaikkea tuollaista? Jos istut rauhallisesti jossain syrjäisessä paikassa ja olet hyvin hiljaa, todella lempeä, saat pian huomata, että linnut tulevat luoksesi. Ne leijailevat aivan lähelle ja voit tarkkailla niiden valppaita liikkeitä, niiden siroja kynsiä, niiden sulkien hämmästyttävää vahvuutta ja kauneutta. Eläimet näkyvät aistivan pelkomme, ja silloin ne vuorostaan pelästyvät ja pakenevat.

s. 196  Kysyjä: Miksi ihmiset metsästävät tiikereitä?
K:  Koska he haluavat tappaa tappamisen jännittävyyden vuoksi. Teemme paljon ajattelematonta – revimme kärpäseltä siivet nähdäksemme mitä tapahtuu. Juoruamme ja puhumme karkeasti toisista; tapamme syödäksemme, tapamme niin sanotun rauhan vuoksi; tapamme maamme ja aatteidemme vuoksi. Luonteessamme on suurta julmuutta. 

s. 197 Kysyjä: Miksi olemme surun kuormittamia?
K:  Hyväksymme surun elämään kuuluvana väistämättömänä osana ja rakentelemme filosofioita sen varaan. Surua on siksi, että ihminen on julma ihmiselle. Lisäksi elämässä on sangen monia asioita, joita emme ymmärrä ja jotka siitä syystä aiheuttavat surua – kuten kuolema, työttömyys, köyhän näkeminen kaikessa kurjuudessaan. Mitä herkempi joku on, sitä enemmän hän kärsii.

s. 206  Kysyjä: Onko ihminen vain mieli ja aivot vai jotakin suurempaa?
K: Millä tavoin aiot selvittää sen itsellesi? Sinulla on vain yksi käyttöväline: mieli – aivotkin kuuluvat mieleen. Siksi totuuden oivaltaminen tästä asiasta edellyttää, että ymmärrät mielen toimintatavat. Jos mieli on kieroutunut, et mlloinkaan näe suorasti, jos mieli on rajoittunut, et voi havaita rajatonta. Mieli on ensin suoristettava, se on puhdistettava kaikesta sidonnaisuudesta, kaikesta pelosta. Mielen on oltava vapaa tiedosta, sillä tieto harhauttaa mielen ja vääristää asiat. Mielen täytyy olla viaton, jotta sen olisi mahdollista oivaltaa, mikä on suurempaa kuin aivot ja mieli. Muuten se minkä oivallat muuttuu kokemuksesi värittämänä, ja kokemuksesi on sidonnaisuutesi tulos.  

s. 257  Ihminen on omien pyyteidensä uhri. Miten hän voisi saada aikaan pyyteettömyydentilan?
K:  Sen haluaminen on pelkkä mielen petkutuskeino.