Oivalluskyky herää I

Oivalluskyky herää I on kaksiosaisen teoksen ensimmäinen osa. Se sisältää Krishnamurtin puheita ja keskusteluja vuosilta 1967-1973. Keskeisenä aiheena on jokaisessa ihmisessä asustavan omaperäisen oivalluksen herääminen, kulmakivinä elämän arkiset ongelmat, pelko, väkivalta, taistelu, nautinto, uskonto, äly, tiedostaminen ja muut.

Kirja on suunniteltu hänen opetustensa kokoomateokseksi, joka on monipuolisempi kuin hänen aiemmin julkaistut teoksensa. Kirjan materiaali on otettu puheiden ja keskustelun nauhoista, joten sanat ja ilmaisut vastaavat täsmällisesti ja totuudenmukaisesti akuperäisiä. Editoitaessa joitakin tarpeettomia toistona on poistettu.

Keskusteluissa neljän huomattavan, Krishnamurtista kiinnostuneen henkilön kanssa tarkastellaan useita kirjan luvuissa käsiteltyjä asioita toisella tavalla. Myös henkilökohtaiset haastattelut on nauhoitettu tapahtumahetkellä ja otettu kirjaan näistä nauhoista.

Keskustelut sekä puhetilaisuuksissa että pienen ryhmän kanssa ovat Krishnamurtin ja keskustelijoiden vapaata vuorovaikutusta. Keskustelijoiden yhteisenä tarkoituksena on syventyä ymmärtämään yhdessä Krishnamurtin kanssa elämän perusongelmia. Tällainen keskustelu ei ole todistelemista eikä väittelemistä.

Sisällys

Toimittajan huomautus (George ja Cornelia Wingfield Digby)

 

Amerikka I
Kaksi keskustelua: J Krishnamurti ja professori Jacob Needleman
1. Opettajan rooli

s. 14   K: Olettakaamme, ettei ole kirjaa, ei gurua, ei opettajaa, mitä tekisitte? Olette kiihdyksissä, hämmentynyt, ahdistunut. Ei ole ketään auttamassa, ei huumeita, ei rauhoittavia lääkkeitä, ei organisoituja uskontoja.
Needleman: En osaa kuvitella, mitä tekisin.
K: Siinäpä se.
N: Ehkä silloin olisi pakkotilanteessa.
K: Juuri niin. Emme ole pakkotilanteessa, koska sanomme, että joku auttaa.

s. 27   Ajatus työskentelee aina vankeudessa. Se voi kyllä sanoa sitä vapaudeksi, se voi sanoa sitä kauneudeksi. Se on kuitenkin aina piikkilanka-aidan rajoittamalla alueella.

2. Sisäinen tila; traditio ja riippuvuus

s. 47   En ole riippuvainen kenestäkään oivaltaakseni, mikä on totta ja mikä valheellista.

II osa

Kolme puhetta New Yorkissa

1. Sisäinen kumous
Muuttumisen välttämättömyys. Ajassa vai heti tapahtuva prosessi? Tajunta ja piilotajunta; unet. Analyyttinen prosessi. Tajunnan sisällön näkeminen eriytymättä tarkkailijaksi ja tarkkailtavaksi. Hälinä ja vastustus. ”Kun tarkkailijan ja tarkkailtavan välinen jakautuma kokonaan lakkaa, silloin ’se mikä on’ ei enää ole sitä mikä on.”
Kysymysten aiheita: Tarkkailija ja tarkkailtava; osittuneisuus; vastustus.

2. Vuorovaikutus
Vuorovaikutus, ”Sinä olet maailma.” Erillinen itse; turmeltuneisuus. On nähtävä se, mikä tosiasiallisesti on. Mitä rakkaus ei ole. ”Meillä ei ole tunnevoimaa; olemme himokkaita, nautinnonhaluisia.” Kuoleman ymmärtäminen. Rakkaus on oma ikuisuutensa.
Kysymysten aiheita: Hyvän ja pahan käsite; yhdessä osallistuminen; tuska ja pelko; millä tavoin voidaan vapautua menneisyydestä?

3. Uskonnollinen kokemus. Meditaatio
Onko uskonnollista kokemusta? Totuuden etsiminen; etsimisen merkitys. ”Mitä on uskonnollinen mieli?” ”Mitä on laadultaan sellainen mieli, joka ei enää koe?” Kurinalaisuus; hyveellisyys; järjestys. Meditaatio ei ole pakoa. Tiedon toiminta ja vapaus tunnetusta. ”Onko sellaista aluetta, joka ei ole tunnetun saastuttama? Sen oivaltaminen on meditaatiota.” ”Ensimmäinen askel on viimeinen askel.”
Kysymysten aiheita: Saasteen analogia; tietoisuus; tajunta; rakkaus, psykologinen aika.

III osa

Kaksi keskustelua: J. Krishnamurti ja Alain Naudé

1. Ihmisen kamppailun areena

s. 116   K: Onko tajunnan muuttuminen mahdollista? Vai eikö tietoisesti aiheutettu muutos ole lainkaan muutos? Muutoksesta puhuminen sisältää olennaisesti muuttumisen tällaisesta tuollaiseksi. Liikumme yhä tajunnan kentässä. Kun puhumme tajunnassa tapahtuvasta muutoksesta, se merkitsee yhä sen osien siirtämistä sopesta toiseen.
N: Tarkoitatteko, että tajunnan sisällön ulkopuolella ei ole lainkaan tajuntaa eikä ole olentoa, ei mitään ’minäksi’ sanottua entiteettiä?
K: Se on aivan ilmeistä. Sisältö on tajunta; jos sisältöä ei ole,ei ole tajuntaakaan. Kun haluamme muuttaa sisältöä, me temppuilemme. Kun tajunnan piiriin kuuluva ajattelija sanoo, että hänen on muututtava, kysymyksessä on tajunta, joka yrittää muuttua.

2. Hyvä ja paha

s. 129   Naudé: Onko hyvyyttä ja mitä on todellinen hyvyys?
Krishnamurti: Hyvyys on nähdäkseni sekä ulkonaista että varsinkin sisäistä totaalista järjestystä. Koska useimmat ihmiset elävät epäjärjestyksen vallassa, he edistävät kaikkea vahingollista.

s. 133   K: Tunnen, että absoluuttista hyvyyttä on, mutta se ei ole emotionaalinen käsite. ihminen tietää, jos hän on tutkinut itseään syvästi, että täydellistä, absoluuttista, peruuttamatonta hyvyyttä on.

s. 142   K: Hyvyyteen sisältyy olennaisesti täydellinen itsestä luopuminen, koska ’minä’ on aina erottava. ’Minä’, ’minun perheeni’, itse henkilö ego on aina epäjärjestyksen keskus, koska se on jakava tekijä. Emmekä ole milloinkaan kyenneet siirtymään pois tästä itsekeskeisestä toiminnasta.

INTIA
IV osa

Kaksi keskustelua: J. Krishnamurti ja Swami Venkatesananda
1. Guru ja etsintä. Neljää joogkoulukuntaa tutkitaan (Karma-, Bhakti-, Raja-, Gnana-jooga)

s. 152   K: Auttamisen haluun pohjautuva asenne ei nähdäkseni ole järkevä paitsi lääketieteen ja teknologian alueella. Jos olen psykologisesti nukuksissa, en kuuntele teitä. Jos olen puolittain hereillä, kuuntelen oman tyhjyyteni, omien mielialojeni mukaisesti.

2. Keskustellaan neljästä Upanisadien ’mahavakyasta’. Kommunikaatio ja Bodhisattva-ihanne. Vedanta ja tiedon päättyminen

s. 174   Voidaanko ääretön kokea? Voimme kokea jotakin sellaista, jonka tunnemme entuudestaan. Tunnistaminen on tekijänä kokemuksessa.

V osa

Kolme puhetta Madrasissa
1. Näkemisen taito
Näkeminen totaalisesti, ei osittain. ”Näkemistapahtumus on ainoa totuus.” Laajasta mielestä käytetään vain osaa. Kulttuurin ja tradition osittava vaikutus. ”Eläminen kieroutuneen alueen vähäisessä sopukassa.” ”Ette voi ymmärtää osittuman avulla.” Vapautuminen ’v’h’isestä kolkasta’. Näkemisen kauneus.

s. 200   Kulttuuri ja yhteiskunta ovat hypnotisoineet teidät.

s. 208   Kun rakkautta on, enempää ette tarvitse. Kun olette, teillä on taivas; silloin kaikki etsiminen päättyy.

2. Vapaus
Vapaan mielen yhteisesti tiedostaminen. Jospa voisimme yllättäen kohdata tuon todella mystisen kukan. Miksi ihmisellä ei ole sitä? PElko. ’Eläminen’ ei ole elämistä. Tosiasia korvataan sanoilla. Energian tuhlaaminen. Kypsä mieli ei vertaile, ei mittaa. Teidän on mahdotonta ymmärtää rakkautta, kauneutta ja kuolemaa, jos ette ymmärrä, minkä arvoista on jokapäiväinen elämänne. Negaation kautta syntyy se, mikä yksin on positiivista.

s. 223   Ihminen, joka tietää olevansa hiljaa tai tietää rakastavansa, ei tiedä, mitä rakkaus on, hän ei myöskään tiedä, mitä hiljaisuus on.

3. Se mikä on pyhää
Kynnämme, emme koskaan kylvä. Käsitysten muodostaminen. Herkkyyden puuttuminen jokapäiväisestä elämästä. Tarkkaavuus ja oivalluskyky. Epäjärjestys itsessämme ja maailmassa, meidän vastuumme. Näkemisen ongelma. Mielikuvat ja suora yhteys. Se mikä on pyhä. Kun teissä on rakkautta, voitte hylätä kaikki pyhät kirjanne.

s. 237   Tarvitsemme välttämättömästi perinpohjaista psykologista kumousta, ja tämä kumous on järjestystä, ja järjestys on rauhaa. Tällainen järjestys – ja siihen sisältyvä hyveellisyys ja rauha – voi syntyä vain sillä edellytyksellä, että olette suorassa yhteydessä oman jokapäiväisen elämänne epäjärjetykseen. Tuosta yhteydestä hyvyys puhkeaa kukoistamaan, eikä silloin enää etsitä, sillä se mikä on, on pyhää.

VI osa

Neljä keskustelua Madrasissa
1. Ristiriita
Mielikuvat. Olemmeko tietoisia siitä, että näemme mielikuvien kautta? Käsitteet; käsitteiden ja päivittäisen elämisen välinen kuilu – tuloksena ristiriita. Voidaksenne valaistua teidän on kyettävä katsomaan. Eläminen ilman ristiriitaa silti vaipumatta uneen.
2. Nautinnontavoittelu
Itsekkyys ja itselleen omistautuminen. Tyydytyksen vaatimus. Tyydytyksen tasot. Onko psykologisella tyydytyksellä mitään merkitystä? Sisäisen puhtauden ja kärimyksen syöveri. Aggressiivisuus. Nautinnontavoittelu. Nautinto ei ole autuuden alkulähde, vaan välinpitämättömyyden ja tuskan kasvupohja. Tarkkaaminen on kurinalaisuutta sinänsä.
3. Aika, tila ja keskus
Ihanne, käsite ja ’se mikä on’. Kärsiminen, toisin sanoen tuskan, yksinäisyyden, pelon ja kateuden ymmärtäminen on tarpeen. Egokeskus. Keskuksen tila ja aika. Onko mahdollista olla ilman egokeskusta ja kuitenkin elää maailmassa? Elämme oman ajattelumme vankilassa. Keskuksen rakenteen näkeminen. Katsominen keskuksetta.
4. Perusluonteinen kysymys
Missä yhteydessä selkeä ajattelu on päivittäiseen elämiseen? Nykyisyyden kohtaaminen menneisyyden vaikutuksen alaisena. Millä tavoin voimme elää niin, että meillä on muisti ja teknologinen tieto ja silti olemme vapaat menneisyydestä? Kaksoiselämä: temppeli ja toimi. Millä tavoin eletään ilman osittuneisuutta? Jos vastaus pohjautuu käsitteeseen, se on edelleen osittuneisuutta. Hiljaisuus perusluonteisen kysymyksen äärettömyyden edessä. Voitteko elää niin kokonaan, että tällä hetkellä on vain toimivaa nykyisyyttä?