Krishnamurti: Elämäkerta

(Mary Lutyens: The Life and Death of Krishnamurti)

Krishnamurtin elämäkerta on nyt saatavilla ensimmäistä kertaa suomeksi.

Teos kuvaa tarkkaan Jiddu Krishnamurtin elämää ja ajatuksia. Kirja on ainoa ”virallinen” elämäkerta; tiivistelmä kolmesta teoksesta, joista kaksi ilmestyi Krishnamurtin vielä eläessä. Kirjan on kirjoittanut Mary Lutyens, joka tunsi Krishnamurtin yli 70 vuoden ajan. Hän valottaa teoksessa myös Krishnamurtin yksityiselämää.

Krishnamurtin elämä on dokumentoitu äärettömän tarkasti. Kaikki hänen julkiset puheensa tallennettiin, alussa pikakirjoittamalla ja 1960-luvulta lähtien audiona tai videona. Krishnamurti oli tarkka siitä, että ihmisillä on myös hänen kuolemansa jälkeen mahdollisuus kuunnella hänen opetuksiaan mahdollisimman autenttisina, sellaisina kuin ne yleisön edessä tai yksittäisten henkilöiden kanssa keskustellessa esitettiin.

Krishnamurti korosti, että häntä ei saa tulkita eikä hänellä oikeastaan ole mitään erityistä opetusta: hän halusi että ihmiset näkevät elämän sellaisena kuin se oikeasti on. Suora näkeminen johtaa siihen, että ihminen alkaa toimia oikein. Ihmiset eivät toimi oikein, koska he näkevät maailman ja itsensä oman sidonnaisuutensa lävitse. Tajunta vääristää näkemisen, koska se perustuu vääriin oletuksiin. Elämä on kokonaisuus. Ihmisen tekemät rajat aiheuttavat kaikki riidat ja sodat, ulkoiset ja sisäiset.

Krishnamurti halusi vapauttaa ihmiset kaikista sidonnaisuuksista. Hän joutui pettymään ihmisen kykyyn nähdä maailma oikein, sillä olemme edelleen raskaasti sidoksissa erilaisiin uskomuksiin niin uskonnoissa, politiikassa kuin keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa.

Krishnamurtin elämäntarina on uskomaton. Teosofit katsoivat, että hän on seuraava suuri henkinen opettaja. Hänet ”löydettiin” lapsena Intian rannalta leikkimässä vuonna 1909 ja teosofit alkoivat kasvattaa hänestä Maailman Opettajaa, jolla olisi ihmiset vapauttava mullistava sanoma. Hän kuitenkin sanoutui irti kaikesta itseensä kohdistuneesta palvonnasta vuonna 1929 kuuluisassa puheessaan Ommenissa. Sen ydinviesti oli, että totuuteen ei ole polkua, vaan se on meidän kaikkien ympärillä kaiken aikaa. Emme kuitenkaan näe sitä, koska me pelkäämme ja pakenemme elämää. Usein elämä rakennetaan uskon ja toivon varaan, mutta elämä sellaisenaan on aitoa ja parasta. 

Ajattelu oli yksi Krishnamurtin keskeinen teema varsinkin hänen myöhemmässä tuotannossaan. Hänelle ajattelu on muistin reaktio ja siksi sidoksissa aikaan ja ihmisen omiin kokemuksiin. Todellisuus ei ole aikaa eikä kokemus, ja vaan reaaliaikaista energian liikettä, ”suora lähetys”. Ajattelu ja tahtominen ovat tarpeettomia totuuden oivaltamiseksi. Itse asiassa ajattelu on kaiken pahan alku ja juuri, koska se vääristää ja perustuu itse luomiimme käsityksiin ja harhaisiin toiveisiimme. Sitkein väärä oletus liittyy käsitykseemme itsestä, egosta. Se on Krishnamurtin mukaan yksinomaan ajattelun luomus, eikä ole olemassa mitään ajattelusta erillistä ”aitoa itseä”. Tässä suhteessa Krishnamurti haastoi vakiintuneen käsityksen rajusti. Hänestä yksilöllisyyden korostaminen on iso virhe.

Krishnamurti opetti, että ei myöskään ole olemassa meistä ihmisistä erillistä maailmaa, emmekä mekään ole erillisiä toisistamme. Kun tämän ymmärtää, oma elämä muuttuu radikaalisti. Kun minää ei ole, maailma on mitä on. Silloin ihminen reagoi oikein kaikkeen mitä näkee ja tekee. Hän ei halua vahingoittaa ketään eikä mitään. Hän välittää kaikesta.

Krishnamurti eli julkisen elämän ja puhui yli 60 vuotta ihmisille. Hänen näkemyksensä synty on kerrottu elämäkerrassa tarkasti. Hänen oma henkinen prosessinsa alkoi 1920-luvulla ja siihen liittyi rankkoja fyysisiä ilmiöitä, joita kukaan ei ole pystynyt selittämään. Krishnamurti itse oli ihmisenä aikamoinen mysteeri ja sen Mary Lutyensin kirja osoittaa. 

Kirjan ydinviesti kuitenkin on, että ihminen voi elää vapaana, ja että maailman näkeminen sellaisenaan riittää. Ihmisen muuttuminen ei ole ajassa tapahtuva prosessi, vaan se on suoraa yhteyttä todellisuuteen, siihen mitä on, joko on tai sitä ei ole. Yhteys johtaa muutokseen aivosoluissa. Tästä muutoksesta hän puhui ensimmäisen kerran 1961 kirjassaan “Havaintoja”, joka on juuri ilmestynyt suomeksi.

Sisällys

Johdanto

s. 14 Krishnamurti ei suostunut olemaan kenenkään guru. Hän ei tahtonut ihmisten seuraavan häntä sokeasti ja lammasmaisesti. Hän ei voinut sietää guru-kulttia ja Intiasta länteen tuotua transsendenttista meditaatiota. Eritoten hän ei halunnut oppilaita, jotka voisivat luoda hänen ympärilleen uskonnon, jossa olisi jonkinlainen hierarkia ja jonka johtajaksi hänet nostettaisiin. Hän halusi opetustensa vain toimivan peilinä, josta ihmiset voisivat nähdä itsensä täsmälleen sellaisina kuin ovat sisäisesti ja ulkonaisesti, ja elleivät he pitäisi näkemästään, hän toivoi heidän muuttavan itsensä.

1 Krishnan poikavuodet

s. 17 Kaikista merkittävin seikka Krishnamurtin elämässä oli, että hänestä nuorena esitetyt profetiat toteutuivat – tosin hyvin toisella tavalla kuin odotettiin.

s. 21 Krishnalla oli luonteessaan sellainenkin piirre, joka säilyi ja joka näyttää oudolta hänen haaveellisen luonteensa rinnalla – hän rakasti erilaisia kojeita. Tämä kävi alkuun ilmi eräänä päivänä, kun hän purki isänsä kellon osiin saadakseen selville, kuinka se toimi.

2 Suunnaton voima

s. 33 Vuoden 1911 alussa perustettiin Idän Tähden järjestö. Krishnasta tuli sen johtaja ja rouva Bsantista ja Leadbeateristä sen suojelijoita. Järjestön tavoitteena oli houkutella yhteen kaikki, jotka uskoivat maailmanopettajan pikaiseen tulemiseen, ja valmistella hänen tuloaan julkisuuteen.

3 Vastahakoinen valittu

s. 44 K: ”Tässä elämässä meidän on elettävä muita varten, ei itseämme varten ja itsekkäästi.”

4 Unelman tavoittamattomuus

s. 51 K: ”Henkilökohtaisesti en halua kuulua mihinkään, jota häpeän. Jos minun pitää ottaa johtoasema TS:ssa, teen sen siksi, että en ole sitä, mitä muut ihmiset luulevat minun olevan tai mihin asemaan he ovat minut nostaneet.”

s. 53 K: ”Minun pitää löytää itseni, ja vasta sen jälkeen voin auttaa muita… Ruumis ja mieli eivät ole tarpeeksi hengellisiä, ja nyt minun on herätettävä ne ”hänen” vallastaan. Jos aion ryhtyä auttajaksi, minulla pitää olla myötätuntoa ja täydellistä ymmärrystä ja ääretöntä rakkautta. Käytän kuluneita ilmauksia, mutta minulle ne ovat uusia.”

5 Jumalasta päihtynyt

s. 70 K: ”Olin ylivertaisen onnellinen, sillä olin nähnyt. Mikään ei olisi enää koskaan ennallaan. Olin juonut elämän lähteen kirkasta ja puhdasta vettä, ja sain janoni sammutettua. En olisi enää ikipäivänä janoinen. En enää koskaan eläisi täydellisessä pimeydessä. Olen nähnyt valon. Olen koskettanut myötätuntoa, joka parantaa kaiken murheen ja kärsimyksen; se ei ole minua vaan maailmaa varten. Olen seissyt vuoren laella ja katsellut mahtavia Olentoja. Olen nähnyt loistavan ja parantavan Valon. Totuuden lähde on paljastettu minulle, ja pimeys on hälvennyt. Rakkaus kaikessa ihanuudessaan on päihdyttänyt sydämeni; sydämeni ei muutu enää koskaan sulkeutuneeksi. Olen juonut Ilon ja ikuisen Kauneuden lähteestä. Olen Jumalan päihdyttämä… Koko päivän olin tuossa onnekkaassa olotilassa.”

s. 75 Näyttää varmalta, että mitä sitten Krishnan ruumiille tapahtuikin seuraavien muutaman vuoden aikana, se teki hänestä kanavan jonkinlaiselle supervoimalle tai energialle, josta hänen myöhemmät opetuksensa kumpusivat.

6 Yksinäisyys on aina

s. 79 K: ”Viimeiset kymmenen päivää ovat olleet todella uuvuttavia, selkärankani ja niskani ovat olleet kovilla, ja toissapäivänä minulla oli poikkeuksellisen rankka ilta. Mikä sen perhanan jutun sitten aiheuttakaan,se nousi pitkin selkärankaani aina niskaani saakka. Sitten se erkani kahdeksi, toinen meni oikealle ja toinen vasemmalle puolelle päätäni, kunnes ne kohtasivat silmien välissä aivan nenäni yläpuolella.”

7 Unelma on kuollut

s. 91 K: ”Tiedän nyt, varmemmin kuin koskaan aiemmin, että elämässä on suurempaa kauneutta, todellista onnea, jota ei voi hävittää millään fyysisellä tapahtumisella, suurta voimaa, jota ei voi heikentää millään ohimenevällä tapahtumalla, ja suurta rakkautta, joka on pysyvää, tuhoutumatonta ja lannistumatonta.”

8 Alituinen myrsky sisällä

s. 96 K: ”Kehottaisin teitä tulemaan ja katsomaan ikkunastani, joka näyttää teille taivaani, puutarhani ja asumukseni. Silloin te näette, ettei merkityksellistä ole se mitä teette tai mitä luette tai mitä joku toinen sanoo teidän olevan, vaan se että teillä on voimakas halu astua Totuuden taloon.”

s. 101 K: ”Teidän pitää vapautua, mutta ei minun vuokseni vaan minusta huolimatta – – koko elämäni ja erityisesti viimeiset kuukaudet olen taistellut ollakseni vapaa – vapaa ystävistäni, kirjoistani, sidonnaisuuksistani. Teidän on taisteltava samasta vapaudesta… Kukaan ei voi teitä vapauttaa, vaan teidän on löydettävä se sisältänne.”

9 Haluton toisten tukipylvääksi

s. 110 K: ”Älkää siteeratko minua jälkeen päin auktoriteettina. Kieltäydyn olemasta tukenne ja turvanne. En halua olla palvontanne kohde. Kun tuotte vuorilta raitista ilmaa ja ahdatte sen pieneen huoneeseen, ilman raikkaus katoaa ja se ummehtuu.”

s. 117 K: ”Kaksi vuotta olen ajatellut tätä hitaasti, huolellisesti, kärsivällisesti, ja nyt olen päättänyt hajottaa Järjestön. Voitte muodostaa toisia järjestöjä ja odottaa jotakuta toista. Se ei kiinnosta minua, enkä liioin ole kiinnostunut luomaan uusia häkkejä tai uusia koristeita noihin häkkeihin. Ainoa huolenaiheeni on vapauttaa ihmiset täydellisesti ja ehdottomasti.”

10 Oman toimintatavan löytäminen

s. 124 K: ”Kumman ottaisitte kernaammin: opettajan, joka osoittaa teille tavan eheytyä pysyvästi, vai sellaisen, joka parantaa haavanne vain väliaikaisesti? Ihmeet ovat kiehtovaa lasten leikkiä. Ihmeitä tapahtuu joka päivä. Lääkärit tekevät ihmeitä. Monet ystäväni ovat hengellisiä parantajia. Mutta vaikka he saattavat parantaa kehon, sairaus uusiutuu, elleivät he myös eheytä mieltä ja sydäntä. Minua kiinnostaa sydämen ja mielen parantaminen, ei kehon. Uskon, ettei yksikään suuri opettaja tekisi ihmettä, koska se olisi Totuuden pettämistä.”

11 Syvä hurmos

s. 137 K: ”Täytämme sydämemme mielen luomuksilla ja pidämme sen siten alati tyhjänä ja odottavana. Juuri mieli takertuu, kadehtii, pidättää ja tuhoaa – – Me emme rakasta ja tyydy siihen, vaan vaadimme, että meitä rakastetaan; annamme saadaksemme, sellainen on mielen anteliaisuutta, ei sydämen. Mieli etsii aina varmuutta, turvallisuutta; ja onko mielen mahdollista tehdä rakkaudesta varmaa?”

12 Kuoleman taloon

s. 149 K: ”Sinä ja maailma eivät ole kaksi erillistä entiteettiä. Sinä olet maailma, ei ihanteena vaan tosiasiallisesti – – koska maailma on sinä itse, sinun muuttuessasi muutat myös yhteiskuntaa. Kysyjä olettaa, että koska riistäminen ei lakkaa, sanomani on huteralla pohjalla. Onko se totta? Kulkiessani maailmalla yritän nostaa esille totuutta, en levittää propagandaa. Propaganda on valhetta. Jotakin aatetta voi propagoida, mutta totuutta ei voi propagoida. Minä kuljen ympäriinsä nostamassa esille totuutta; teidän tehtävänne on yrittää tajuta se. Yksi ihminen ei pysty muuttamaan maailmaa, mutta yhdessä sinä ja minä voimme muuttaa maailman. Sinun ja minun on löydettävä totuus, sillä se mikä pyyhkii pois surua ja kurjuutta maailmasta, on totta.”

13 Surun loppu

s. 173 K: ”Ymmärtääksemme, mitä aiomme pohtia tänä iltana ja seuraavina iltoina, tarvitsemme selkeän mielen, joka pystyy suoraan havaitsemiseen. Ymmärtäminen ei ole mitään salaperäistä. Se vaatii mielen, joka pystyy katsomaan asioita suoraan, ennakkoluulottomasti, ilman henkilökohtaisia olettamuksia, ilman asenteita. Haluan tänä iltana puhua täydellisestä sisäisestä kumouksesta, sen yhteiskunnan psykologisen rakenteen tuhoamisesta, joka me olemme. Mutta yhteiskunnan, joka olemme sinä ja minä, psykologisen rakenteen tuhoaminen ei tapahdu ponnistelujen avulla; ja luullakseni sen ymmärtäminen on useimmille meistä tavattoman vaikeaa.”

14 Ihanteiden raakalaismaisuus

s. 188 K: ”On vain yksi ainoa tapa kohdata suru. Pakotiet, jotka ovat meille tuttuja, ovat itse asiassa tapoja välttää surun suuruus. Ainoa tapa välttää suru on olla vastustelematta, olla liikkumatta poispäin surusta, niin ulkonaisesti kuin sisäisestikin, pysytellä täydellisesti surun äärellä haluamatta päästä sen ylitse.”

15 Tulevaisuus on nyt

s. 204 K (kirjoittaa itsestään): ”Hän ei milloinkaan tietoisesti esittänyt miellyttävien enempää kuin epämiellyttävienkään tapahtumien pääsemistä mieleensä. Ne tulivat ja menivät jälkeä jättämättä.”

s. 206 K: ”Meditaatio on suurimpia taitoja elämässä, ehkä kaikkein suurin, ja sitä on mahdotonta oppia keneltäkään – siinä sen kauneus. Ei ole minkäänlaista meditaation tekniikkaa eikä siis myöskään auktoriteettia. Kun opit tuntemaan itseäsi, kun tarkkailet itseäsi, kävelytapaasi, juoruamistasi, vihaasi, mustasukkaisuuttasi, sitä millä tavoin syöt, mitä sanot – tuon kaiken itsessäsi olevan valikoimaton tiedostaminen kuuluu mietiskelyyn. Voit meditoida istuessasi linja-autossa tai kävellessäsi valoa ja varjoja tulvehtivassa metsässä tai kuunnellessasi lintujen laulua tai katsellessasi vaimosi tai lapsesi kasvoja.”

16 Vuoropuhelu kuoleman kanssa

s. 216 K: ”Kuolema ja elämä ovat hyvin lähellä toisiaan, samoin kuin rakkaus ja kuolema. Kuten rakkaus ei ole muistamista, niin kuolemallakaan ei ole menneisyyttä. Pelko ei ujuttautunut tähän keskusteluun kertaakaan, sillä pelko on pimeyttä ja kuolema valoa.”

17 Tyhjä mieli

s. 223 K (kuvailee itseään): ”Mielen tyhjyys ei ole koskaan kadonnut. Hammaslääkärissä päähäni ei pälkähtänyt neljään tuntiin yhtä ainutta ajatusta. Vain puhuessa ja kirjoittaessa ”tämä” alkaa toimia. Olen ällistynyt. Mielen tyhjyys on edelleen tallella. Siitä iästä näihin päiviin saakka – olen noin 80-vuotias – mieleni on ollut tyhjä. Mitä se tekee? Voit tuntea sen huoneessa juuri nyt. Se tapahtuu tässä huoneessa juuri nyt, koska kosketamme jotakin hyvin, hyvin vakavaa, ja se ammentuu. Tämän miehen mieli lapsuudesta tähän päivään saakka on ollut alati tyhjä. En halua tehdä siitä arvoitusta. Miksei samoin voisi tapahtua jokaiselle?”

s. 235 K (kuvaa omaa kokemustaan kolmannessa persoonassa): ”Koko sen ajan kun K oli Intiassa, vuoden 1980 tammikuun loppuun saakka, hän heräsi joka yö tähän tunteeseen absoluutista. Se ei ole mikään tila, ei mitään, mikä olisi muuttumatonta, lukkoon lyötyä ja liikkumatonta. Siihen sisältyy koko ihmiselle käsittämätön kaikkeus. Kun K palasi Ojaihin helmikuussa 1980, kun hänen kehonsa oli jollakin lailla levännyt, hänelle valkeni, ettei sen lisäksi ollut olemassa mitään muuta. Tämä oli ultimaatti, alku ja loppu, absoluutti; vain tunne jostakin uskomattoman suuresta ja pohjattomasta kauneudesta.”

18 Tunnetun loppu

s. 248 K: ”Ylösnousemusta ei ole, se on vain taikauskoa, dogmaattinen uskomus. Kaikki maan päällä, tämän kauniin maan päällä, elää, kuolee, muuttuu olevaksi ja lakastuu pois. Tämän koko elämän liikunnon käsittäminen vaatii älyä, ei ajattelun älyä tai kirjojen tai tiedon, vaan rakkauden ja myötätunnon älyä, herkkyyttä… Kun katsoin tuota kuollutta lehteä sen kaikessa kauneudessaan ja väriloistossaan, ymmärsin kenties hyvin syvällisesti, tiedostin, millainen oman kuolemani tulee olla, ei lopussa vaan alussa. Kuolema ei ole jotakin kauhistuttavaa, välteltävää ja lykättävää, vaan ennemminkin jotakin, minkä rinnalla eletään päivät pääksytysten. Ja se synnyttää poikkeuksellisen tunteen kaiken mittaamattomuudesta.”

19 Ymmärtämisen kiire

s. 252: K: ”Jos on ryhmä ihmisiä, jotka sanovat haluavansa unohtaa kaiken kansallismielisyyden ja kaikenlaisen uskonnollisuuden ja ratkaista tämän ongelma ihmisinä, jos he yrittävät elää yhdessä tuhoamatta toisiaan; ja jos annamme aikaa kaikelle tuolle täydellisen omistautuneista ihmisistä koostuvalle ryhmälle, jotka ovat kokoontuneet yhteen Los Alamosiin vain tuota yhtä tarkoitusta varten ja ovat huolissaan kaikista niistä asioista, joista olemme keskustelleet, niin kenties jotakin uutta voi tapahtua.”

20 Ennalta suunniteltu elämä

s. 259 K: ”Ellei ihminen muutu perin juurin ja saa aikaan itsessään perustavanlaatuista mutaatiota – ei Jumalan eikä rukousten avulla, koska kaikki sellainen on liian lapsellista ja kypsymätöntä – me tuhoamme itsemme. Psykologinen kumous on mahdollinen nyt, ei vasta tuhansien vuosien kuluttua. Olemme jo eläneet tuhansia vuosia ja olemme edelleen raakalaisia. Joten jos emme muutu nyt, olemme edelleenkin huomenna ja vielä tuhansien huomisten jälkeenkin raakalaisia – – Ellen lopeta sotimista juuri nyt, käyn sotaa vielä huomennakin. Eli hyvin yksinkertaisesti sanottuna: tulevaisuus on nyt.”

21 Luomisen maailma

s. 274 K: ”Luominen on kaikkein pyhintä. Se on pyhin asia elämässä, ja jos olet sekoittanut elämäsi, tee siihen muutos. Muuta elämäsi tänään, älä vasta huomenna. Jos olet epävarma, ota selvää, mistä se johtuu, ja ole varma. Jos et ajattele selkeästi, ajattele selkeästi, loogisesti. Ellei kaikkea sitä ole valmisteltu – ellei kaikkea sitä ole ratkaistu, et voi astua tähän luomisen maailmaan.”

22 Valtava tyhjyys

s. 283 K: ”Seitsemänkymmentä vuotta sitä superenergiaa – ei – vaan sitä suunnatonta energiaa, suunnatonta oivalluskykyä, on käyttänyt tätä kehoa. En usko ihmisten tajuavan, kuinka suunnaton energia ja oivalluskyky kulkivat tämän kehon lävitse – siinä on kaksitoistasylinterinen kone. Ja seitsemänkymmentä vuotta – se oli melkoisen pitkä aika – ja nyt tämä keho ei enää jaksa. Kukaan ei voi ymmärtää – paitsi jos hänen kehonsa on hyvin valmisteltu, erittäin huolella suojeltu ja niin edelleen – mitä tämän kehon lävitse kulki. Ei kukaan. Älkää teeskennelkö ymmärtävänne. Ei kukaan. Toistan vielä: kukaan meistä tai yleisöstä ei käsittänyt, mitä tapahtui. Tiedän, etteivät he käsittäneet. Ja nyt, seitsemänkymmenen vuoden jälkeen, loppu on tullut. Ei sille oivalluskyvylle ja energialle – se on vielä jossain muodossa täällä joka päivä ja eritoten öisin. Seitsemänkymmenen vuoden jälkeen tämä keho ei enää jaksa – se ei yksinkertaisesti jaksa enää. Se ei jaksa. Intialaiset ovat hyvin taikauskoisia tämän asian osalta – että keho kuolee tahtomalla – ja kaikkea sitä hölynpölyä. Tällaista kehoa tai näin ylivertaista oivalluskykyä ei löydy toista satoihin vuosiin. Sitä ei tule enää tapahtumaan. Kun hän katoaa, sekin katoaa. Jäljelle ei jää tietoisuutta siitä tietoisuudesta, siitä tilasta. He kaikki teeskentelevät tai yrittävät kuvitella pääsevänsä kosketuksiin sen kanssa. Kenties he pääsevätkin jollakin tavoin, jos elävät opetusten mukaan. Mutta kukaan ei ole tehnyt niin. Ei kukaan.”

s. 286 K:n toiveiden mukaisesti hänet näki kuolemansa jälkeen vain kourallinen ihmisiä, ja vain kourallinen ystäviä oli läsnä hänen polttohautauksessaan, joka tapahtui Venturassa vielä samana aamuna kahdeksalta aamulla.

23 Järjen tuolla puolen

s. 290 K mainitsi yhä uudelleen kysellessäni ”pojan” tyhjän mielen – mielen tyhjyyden, jota hän ei ollut kertomansa mukaan koskaan menettänyt. Mikä sen oli pitänyt tyhjänä? hän kysyi. Mikä oli suojellut aina sen tyhjyyttä? Jos hän itse kirjoittaisi arvoituksesta, hän aloittaisi tyhjästä mielestä. Nuo sanat, jotka hän oli lausunut yhdeksän päivää ennen kuolemaansa, ovat jääneet yhtä vahvasti mieleeni kuin kaikki muutkin häneen puheensa: ”Jos te vain tietäisitte, mitä olette menettäneet – sen valtaisan tyhjyyden.”