Esipuhe
Yli 70 Krishnamurtin kirjaa on julkaistu ja uusia painoksia hänen teoksistaan ilmestyy yhä, neljännesvuosisata hänen kuolemansa jälkeen. Ajattelun tuolle puolen on kuitenkin aina poikennut muista ensinnäkin siksi, että Krishnamurti itse ehdotti sitä Mary Lutyensille, ammattikirjailijalle, ja jopa antoi kirjalle nimen. Kun tämä kysyi millainen kirjan pitäisi olla, Krishnamurti vastasi: ”Sen jätän teille”.
Hän päätti aloittaa luettelemalla puheiden pääteemat vuodesta 1963 vuoteen 1967 ja valitsi noista puheista kappaleet, jotka hän arveli kirkkaimmin ja kauneimmin ilmaisevan asian. Hän piti tällaista kirjaa jonkinlaisena Krishnamurtin opetusten perusteoksena.
Krishnamurtin tuotannon kiehtova ja epätavallinen piirre on, että pelkästään laajuutensa takia – aineisto vastaa 400 normaalikokoista kirjaa – kenenkään on vaikea tuntea sitä kaikkea. Krishnamurtille, joka radikaalisti kyseenalaisti kaikenlaisen uskonnollisen, poliittisen ja filosofisen auktoriteetin, sellainen olisi ilman muuta ollut tervetullutta. Yksittäisen kirjan on toki vaikea sanoa olevan virallinen tai kattava perusteos (myöhempinä vuosina Krishnamurti porautui syvästi joihinkin muihin aiheisiin), mutta Mary Lutyensin kooste on epäilemättä tarjolla olevista lukijaystävällisin käsikirja sisältäen hienon kokoelman kultahippuja.
Uusi lukija saattaisi kysyä tästä kirjasta: kuinka paljon levottomalla ja järjestelmiä vastustavalla 60-luvulla syntyneestä aineistosta sopii tämän päivän maailmaan? Eikö tuon ajan nuoren sukupolven kapinamieliala myöhemmin hylätty? Eikö Krishnamurti siis ole aikansa elänyt? Yksi syy tämän kiistämiseksi on, että se mitä Krishnamurti sanoi sopii melkein kaikkeen ihmisen historiaan eikä vain meidän aikaamme. On perusteita esittää hänen näkemystensä sopivan nyt 2000-luvulla paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Mitä todisteita tälle on? Väite perustuu siihen tosiasiaan, että elämme aikaa, jossa ihmiset ovat kasvavassa määrin riippuvaisia toisistaan sekä taloudellisessa mielessä, rahamarkkinoilla että politiikassa, sekä tautien leviämisessä että ilmaston muutoksen suhteen. Jokainen suuri muutos millä tahansa alueella heijastuu kaikkiin muihin ja vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Kaikki ongelmat näillä alueilla ovat kytkeytyneet toisiinsa ja edellyttävät kuten eräs Britannian hallituksen raportti sanoo ilmastonmuutoksesta ´ennennäkemätöntä kansainvälistä yhteistyötä’. On kasvavassa määrin selvää, että yksi maa ei voi suojella kansallisia etujaan välittämättä muiden maiden näkökannoista. Tällainen johtaa 2000-luvulla konfliktien ja turvattomuuden kasvamiseen.
Elämme maailmassa, jossa tarvitaan uudenlaista planetaarista mielenlaatua voidaksemme estää uudet ja pahemmat selkkaukset. Tässä Krishnamurti on oikealla paikalla. Hänelle kansojen ja ihmisryhmien välille harmoniaa synnyttävää mieltä ei voi erottaa mielestä, joka yhdistää kaksi ihmistä. Täysin tietoisessa mielessä ei jaeta näitä kahta. Ajattelun tuolle puolen tutkii, mikä estää sellaista mieltä syntymästä. Suurin este on hänen mukaansa on, että sovellamme vanhaa kokemustamme uuteen haasteeseen, jota pitäisi katsoa täysin uutena. Poliittisille johtajillemme on usein ongelma, että he reagoivat toimintaan, joka pohjautuu virheellisesti menneisyyteen, mutta näin toimimme myös sinä ja minä. Suhteitamme toisiin kaventavat toisistamme muodostamamme, miellyttäviin tai ikäviin kokemuksiin perustuvat mielikuvat ja lopulta emme enää pysty olemaan avoimia millekään uudelle.
Voisi kiteyttää, että kaikki mikä koskee minua psykologisesti, koskee kaikkea maailmassa. Samat syvät psykologiset perusprosessit ja samat harhaiset havainnot hallitsevat ja ohjaavat meitä kaikkia. Tästä seuraavan inhimillisen kärsimyksen määrä edellyttää Krishnamurtin mukaan pikaista ´kumousta psyykessä´. Tämä kumous tarkoittaa, että kaikenlainen itsensä erottelu muusta ihmiskunnasta tai toisesta ihmisestä lakkaa, esimerkiksi uskonnolliseen uskoon, poliittiseen ideologiaan, perinteeseen tai kulttuuriin perustuva – ”me olemme ihmisiä, emme nimilappuja”. Emme ikävä kyllä syvästi tiedosta, miten tärkeätä on tuntea jakavansa yhteinen tajunta, samat perushaasteet, ahdinko ja ilot. Kyvyttömyytemme kokea elävästi tuo yhteinen tajunta tuottaa tunteen eristyneisyydestä ja herättää pelon ja piilevän aggression.
Uudenlaisen inhimillisen mielenlaadun kannalta erityisen tärkeätä on, että havaitsee sen mikä on ja kaiken mitä se sisältää. Krishnamurti toteaa, että tärkeätä ei ole filosofia, ideologia eikä usko, vaan ”havaita se mitä todella tapahtuu arjessamme sekä sisäisesti että ulkoisesti”. Oleellisen tärkeätä on nähdä, mistä on todella kiinnostunut – olla täysin rehellinen mihin energiansa käyttää mihin kohdistaa täyden huomionsa.
Yksinkertaisin sanoin ilmaistuna Ajattelun tuolle puolen sisältää tiiviissä muodossa monia osuvia toteamuksia ihmisen tilasta. Krishnamurti on kuitenkin aina tehnyt selväksi, että hän ei halua syöttää lusikalla tai julistaa totuutta hopealautaselta. Hän kutsuu meidät haastamaan, kyseenalaistamaan, testaamaan sen mitä hän sanoo ja itse arvioimaan, onko se totta ja esimerkiksi sitä, sopiiko se tähän aikaan vai ei. Hänestä olisi ajanhukkaa ymmärtää hänen sanansa vain sanoina, älyllisesti. Kun jotakin vakavaa todella ymmärretään, se muuttuu hänen mukaansa luonnollisesti toiminnaksi, joka voi olla vapauttavaa ja täynnä iloa.
Sellainen ymmärrys edellyttää kirjoittajan mukaan monien tässä kirjassa esiin nostettujen aiheiden suhteen ”valtavasti meditaatiota, tutkimista… sellaista meditaatiota, josta meditoija on täysin poissa, sillä mieli on tyhjentänyt itsensä menneisyydestä”. Hän lisäsi: ”Jos olet tarkkaavaisesti lukenut tätä kirjaa kokonaisen tunnin, se on meditaatiota”. Silloin lukijan tehtäväksi jää ”havaita mitä tapahtuu”.
David Skitt