Ajattomuuden liikuntoa

(Krishnamurti’s Journal 1982)

 Ajattomuuden liikuntoa on toinen henkilökohtaisten muistiinpanojen kirjaanvienti, ajattelijan päiväkirja. Sen ensimmäisten lukujen perustana ovat muistikirjamerkinnöt Englannissa ja Italiassa vuonna 1973, muut luvut on kirjoitettu puolitoista vuotta myöhemmin Kaliforniassa. Kirjoitusten lähtökohtana on useimmiten kuvaus ympärillä olevasta luonnosta tai seudusta. Luonnonnäkymät ovat piirtyneet elävinä Krishnamurtin mieleen, ja päiväkirja paljastaa myös miten suuressa määrin hänen luonnonläheisyytensä elähdyttää hänen opetustaan: ”Joki tummeni ja tähdet kuvastuivat sen vesissä lähellä rantapenkerettä… Ajatuksen luonteesta johtuen sen on mahdotonta ymmärtää elämän virtaamista totaalisena liikuntona… Se mikä on ikuista kauneutta ilmaantuu mielen tyyneen hiljaisuuteen kutsumatta, etsimättä, ilman tunnistamisen häivää.”

Sisällys

Esipuhe Mary Lutyens

s. 5   Hänen kuvailunsa selkeä osoittaa, miten elävästi luonnon näkymät ovat hänen muistissaan ja palautuvat tarkasti hänen mieleensä hänen terävän huomiokykynsä ansiosta. Tämä päiväkirja paljastaa myös sen, miten suuressa määrin hänen luonnonläheisyytensä elähdyttää hänen opetustaan.

Brockwood Park, Hampshire 14. syyskuuta 1973

s. 7   Palatessamme taannoin pitkähköltä kävelyltä peltojen välistä ja puiden lomitse kuljimme läpi lehdon, joka on lähellä suurta, valkoista rakennusta. Astuessasi kääntöportista lehtoon aistit välittömästi suuren rauhan ja hiljaisuuden. Mikään ei liikkunut. Kulkeminen tuon lehdon läpi, sen maaperän tallaaminen, tuntui pyhäinhäväistykseltä; puhuminen, jopa hengittäminen on sen halventamista. Suuret punapuut kohosivat täysin hiljaisina. Amerikan intiaanipuut sanovat niitä ’hiljaisiksi puiksi’, ja nyt ne olivat todella hiljaisia. Koirakaan ei hätyytellyt jäniksiä. Seisoit ääneti, tuskin uskalsit hengittää. Tunsit olevasi häiritsijä, sillä olit jutellut ja nauranut, ja astuminen tähän lehtoon tietämättä, mitä siellä oli, toi mukanaan yllätyksen ja järkytyksen, odottamattoman siunauksen aiheuttaman järkytyksen. Sydän löi hitaammin, sanattomana ihmetyksestä. Lehto oli koko tämän paikan keskus. Tästä lähtien joka kerta sinne astuessasi tuo kauneus, tuo hiljaisuus, tuo outo hiljaisuus on siellä. Tulitpa milloin hyvänsä, se on siellä yltäkylläisenä, rikkaana ja nimettömänä.

15. syyskuuta 1973

s. 9   On hyvä olla yksin. Kun olet kaukana maailmasta ja kuitenkin kävelet sen kaduilla, se on yksinolevuutta. Kuljet ylös polkua, joka noudattelee ryöppyävää, kohisevaa, kevätvesien ja sulavan lumen täyttämää vuoristopolkua. Kulkeminen yksinolevana tuota polkua pitkin on kauneudessaan yksinolevan, erillään kasvavan puun tiedostamista. Tavallisen ihmisen yksinäisyys on elämän tuskaa. Hän ei ole milloinkaan yksinoleva, kaukana poissa, koskematon, suojautumaton. Kun tieto täyttää mielen, se synnyttää loputonta kärsimystä.

s. 10   Vasta äskettäin tajusit, ettei ainoatakaan ajatusta ilmaantunut näiden pitkien kävelyretkien aikana ihmisten täyttämillä kaduilla eikä yksinäisillä poluilla. Näin oli ollut lapsuudesta saakka, ainoatakaan ajatusta ei tunkeutunut mieleen. Katselit ja kuuntelit, ei muuta. Milloinkaan ei syntynyt ajatusta assosiaatioineen. Mielikuvia ei muodostunut.  — Tämä on yksinolevuutta.

16. syyskuuta 1973

s. 11   Auto oli uusi, ja sitä vasta totutettiin ajoon. Se oli kaunis, voimakas ja virtaviivainen. Aamuisessa ilmassa moottori toimi erittäin tehokkaasti. Auto oli varsinainen kaunotar maantiellä, ja nousuissa se kaarsi jokaisen mutkan vakaasti kuin kallio. Aamu sarasti. Puiden muodot, pitkät kukkulajonot ja viinitarhat erottuivat jo. Aamusta tulisi ihana. Kukkuloiden keskellä oli viileätä ja miellyttävää. Aurinko nousi, ja niityillä ja lehdillä kimalsi kaste.

Olit aina ollut mieltynyt koneisiin. Hajotit auton moottorin osiin, ja kun se sitten toimi, se oli uuden veroinen. Ajaessasi meditaatio tuntuu syntyvän aivan luonnollisesti. Olet tietoinen maaseudusta, taloista, pelloilla ahertavista viljelijöistä, ohittavan auton merkistä ja lehvästön lomitse pilkottavasta sinitaivaasta. Et ole edes tietoinen meditoimisesta, tästä meditaatiosta, joka alkoi aikoja sitten ja jatkuisi loputtomasti Aika ei kuulu meditaatioon, ei myöskään sana, joka on meditoija. Meditaatiossa ei ole meditoijaa. Jos on, kysymyksessä ei ole meditoija.

17. syyskuuta 1973

s. 15   Sinulla on vain yhdet aivot, yksi pää, huolehdi siitä, sillä se on suurenmoinen luomus. Ainoatakaan koneistoa, ainoatakaan elektronista tietokonetta ei voida verrata siihen. Se on tavattoman moninainen, valtava, äärettömän kykenevä, tarkka ja tuottelias. Se on kokemuksen, tiedon ja muistin varasto. Kaikkinainen ajattelu kumpuaa siitä. Ajatus on aikaansaanut aivan uskomattomia: ilkivallan, hämmennyksen, surut, korruptiot, illuusiot, ihanteet, tuskan ja epätoivon, suuret katedraalit, ihanat moskeijat ja pyhät temppelit. On todella hämmästyttävää, mitä se pystyy tekemään. Mutta on jotakin, mihin se ei ilmeisestikään kykene: täydellisesti muuttamaan käyttäytymistään yhteyksissään joihinkin toisiin aivoihin, toiseen ihmiseen. Ei rangaistus eikä palkkio näytä muuttavan sen käyttäytymistä; tieto ei näy aiheuttavan muutosta sen käytöksessä. ’Minä’ ja ’sinä’ säilyvät. Se ei milloinkaan oivalla, että tuo minä on sinä, että tarkkailija on sama kuin tarkkailtava. Sen rakkaus on sen rappio; sen nautinto on sen tuska; sen ihanteiden jumalat ovat sen tuhoajat. Sen vapaus on sen oma vankila; se kasvatetaan elämään tässä vankilassa ja vain tekemään se mukavammaksi, miellyttävämmäksi.

18. syyskuuta 1973

s. 18   Jokainen selitys on merkityksetön. Kaikki selitykset ovat pakenemista, varsinaisen tosiasian välttämistä. Vain ’se mikä on’ on tärkeä. Se voidaan totaalisesti muuttaa sillä energialla, joka nyt tuhlataan selityksiin ja syiden etsintään. Rakkaus ei sisälly aikaan eikä analyysiin, ei katumiseen eikä vastasyyttelyyn. Se on, kun ihmisessä ei ole ovelaa itsepetosta eikä rahaa ja asemaa tavoittelevaa pyydettä.

19. syyskuuta 1973

s. 20   Eräänä päivänä kävellessäsi merelle vievää tietä palmujen ja tukevien sadepuiden siimeksessä ja katsellessasi kaikkea näit laulavan lapsijoukon. Lapset näyttivät tavattoman onnellisilta, viattomilta ja täysin tietämättömiltä maailmasta. Eräs heistä tunsi sinut, tuli hymyillen luo, ja me kuljimme käsikkäin jonkin aikaa. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, ja kun lähestyimme hänen kotiaan, hän tervehti ja livahti sisään. Maailma ja perhe tuhoavat hänet vähitellen, hänelläkin tulee olemaan lapsia, hän saa itkeä heidän vuokseen, ja maailman oveluus tuhoaa heidätkin. Mutta tuona iltana hän oli onnellinen ja innokas jakamaan onnellisuutensa kulkemalla toisen kanssa käsi kädessä.

20. syyskuuta 1973

s. 24   Mikä on tervejärkisyyttä ja mikä mielenvikaisuutta? Kuka on terve ja kuka sairas? Ovatko poliitikot tervejärkisiä? Entä papit, ovatko he sairaita? Ovatko ideologioihin sitoutuneet tervejärkisiä? He hallitsevat, muokkaavat ja ohjailevat meitä. Olemmeko me sitten tervejärkisiä? Mitä on tervejärkisyys? Sen ydinolemus on siinä, että olemme kokonaisia, osittumattomia toiminnassamme, elämässä, kaikkinaisissa yhteyksissämme.

s. 25   Teitä ympäröivä maailma on osittunut, samoin olette te, ja se ilmenee ristiriitaisuutena, hämmennyksenä ja kärsimyksenä. Te olette maailma, ja maailma on te. Mielenterveys on elämistä ja toimimista ilman ristiriitaa. Toimiminen ja aate ovat ristiriitaisia keskenään. Näkeminen on tekemistä – ei siis niin että ensin on aate ja sitä seuraisi päätelmän mukainen toiminta. Sellainen synnyttää ristiriitaa.

21. syyskuuta 1973

s. 27   On hyvä herätä ilman ainoatakaan ajatusta ja sen luomia ongelmia. Silloin mieli on levännyt; se on aikaansaanut järjestyksen itsessään ja juuri siksi nukkuminen on tavattoman tärkeää.

s. 28   Täysipainoisessa nykyhetkessä menneisyyden taakka putoaa.

22. syyskuuta 1973

s. 29   Kun kuuntelet omaa ajatteluasi, oksalla laulavaa mustarastasta tai sitä, mitä joku sanoo, ja kuuntelet sitä ajatuksen reagoimatta, kuulemasi saa kokonaan erilaatuisen merkityksen kuin minkä ajatuksen liikkuminen antaa sille. Tämä on kuuntelemisentaitoa, kuuntelemista totaalisesti tarkkaavana; siinä ei ole keskusta, joka kuuntelisi.

23. syyskuuta 1973

s.32   He olivat löytäneet hänen veljensä ja hänet melko äskettäin, ja häntä ympäröi koko tuo äkillinen touhuaminen ja häneen kohdistettu tärkeys. Hän oli kunnioituksen ja palvonnan kohde, ja tulevina vuosina hän olisi organisaatioiden pää ja suurten omaisuuksien haltija. Kaikki nuo sekä niiden lakkauttaminen oli vielä edessä. Hän ei muista lapsuuttaan, kouluja eikä selkäsaunoja. Hän oli kokenut ystävyyttä ja hellyyttä useiden vuosien aikana, mutta jotenkin mitkään noista tapahtumista eivät ole jättäneet jälkiä häneen. Hän ei milloinkaan estänyt niiden pääsemistä mieleensä. Ne tulivat ja menivät jälkeä jättämättä.

 24. syyskuuta 1973

s.35   Ihmisen on oltava valona itselleen; tämä valo on laki. Mitään muuta lakia ei ole. Kaikki muut lait ovat ajatuksen tuotetta ja siis osittuneita ja ristiriitaisia. Valona itselleen oleminen ei ole jonkun toisen valon seuraamista, olipa se miten järkevä, looginen, historiallinen ja vakuuttava hyvänsä. Sinun on mahdotonta olla valona itsellesi, jos elät auktoriteetin, dogmin, päätelmän sokaisevassa varjossa.

25. syyskuuta 1973

S. 40   Puiden, ketojen ja virtojen parissa on oltava yksin. Se ei ole mahdollista, jos kannat mukanasi ajatuksen luomuksia, sen mielikuvia ja ongelmia. Maan kalliot ja pilvet eivät saa täyttää mieltä. Sen on oltava tyhjä kuin vasta valmistunut astia. Silloin näet jotakin totaalisesti, jotakin, mitä ei ole milloinkaan ollut. Tätä et voi nähdä, jos minä on läsnä; minän on kuoltava, jotta näkeminen olisi mahdollista. Saatat kyllä ajatella olevasi tärkeä maailmassa, mutta et ole. Sinulla saattaa kyllä olla kaikki, mitä ajatus on rakentanut, mutta se on vanhaa, käytettyä ja alkaa murentua.

27. syyskuuta 1973

s. 41   Uskonto on muodostunut taikauskoksi ja kuvainpalvonnaksi, uskoksi ja rituaaliksi. Se on menettänyt totuuden kauneuden; suitsutus on todellisuuden korvike. Suoran havaitsemisen tilalla on käden tai mielen valmistama kuva. Todellisen uskonnollisuuden ainoana tehtävänä on ihmisen totaalinen muuttaminen. Mutta koko tuo sirkustouhu uskonnon yhteydessä on hölynpölyä. Juuri siksi totuus ei ole löydettävissä ainoastakaan temppelistä, kirkosta eikä moskeijasta, olivatpa ne miten kauniita hyvänsä. Totuuden kauneus ja kiven kauneus ovat eri asioita. Toinen avaa oven mittaamattomaan ja toinen johtaa ihmisen vangitsemiseen: toinen vapauteen ja toinen ajatuksen orjaksi.

28. syyskuuta 1973

s. 46   Jokainen ajatuksen liike lisää surua. Ajatus muistoineen, nautinnon ja tuskan mielikuvineen, yksinäisyyksineen ja kyyneleineen, itsesäälineen ja tunnonvaivoineen, on surun aluetta. — Riippuvuutenne ja kiinnittymisenne valmistavat maaperän surullenne. Olette lyönyt laimin itsenne tutkimisen ja sen tuoman kauneuden ja siten ruokkinut suruanne. Koko itsekeskeisen toimintanne on vienyt teidät tuohon suruun. Kuunnelkaa, kuunnelkaa: pysykää sen parissa, älkää kulkeko pois. Jokainen ajatuksen liike on surun voimistumista. Ajatus ei ole rakkautta. Rakkauteen ei sisälly surua.

29. syyskuuta 1973

s. 48   Sodan traditio on voimakkaampi kuin rakkaus. Ravinnoksi tappamisen ja niin sanotun vihollisen tappamisen traditio kieltää inhimillisen hellyyden ja rakkauden. Pitkän työajan traditio synnyttää tehokasta julmuutta. Avioliittotraditio muodostuu nopeasti orjuudeksi; rikkaiden ja köyhien traditiot pitävät heidät erillään toisistaan; jokaisella ammatilla on oma traditionsa, oma eliittinsä, joka synnyttää kateutta ja vihamielisyyttä.

30. syyskuuta 1973

s. 52   Mikä on pyhää? Ei mikään mielen, kätten eikä meren tuote. Symboli ei ole milloinkaan edustamansa todellisuus; ’ruoho’ ei ole kedolla kasvava ruoho; ’jumala’ -sana ei ole jumala. Sana ei milloinkaan sisällä kokonaisuutta, olipa kuvailu kuinka taitavaa hyvänsä. ’Pyhä’ -sanalla sinänsä ei ole merkitystä, siitä tulee pyhä vain jonkin – illusorisen tai todellisen – yhteydessä. Todellinen ei ole mielen synnyttämiä sanoja; ajatuksen on mahdotonta koskettaa todellisuutta, totuutta. Ajattelijan ja hänen ajatuksensa on päätyttävä, jotta totuus voisi olla.

2. lokakuuta 1973

s. 53  Kyläläiset olivat tulleet kertomaan isännällemme, että tiikeri oli edellisenä yönä tappanut vasikan ja palaisi sinä yönä haaskalle. He tiedustelivat, haluaisimmeko nähdä sen. Puuhun rakennettaisiin lava, josta voisi nähdä tuon suuren tappajan. Lisäksi he sitoisivat puuhun vuohen varmistaakseen tiikerin tulon. Sanoit, ettet haluaisi nähdä vuohta tapettavan huvin vuoksi. Aikeesta siis luovuttiin. Kuitenkin myöhään tuona iltapäivänä, kun aurinko oli jo kumpuilevan kukkulan takana, isäntämme halusi lähteä ajelulle toivoen, että sattumalta näkisimme tiikerin, joka tappoi vasikan. Ajoimme muutaman kilometrin metsään. Tuli pimeä, ja ajovalot sytytettyinä käännyimme takaisin. Paluumatkalla olimme luopuneet toivosta nähdä tiikeri. Mutta juuri, kun käännyimme eräästä mutkasta – siinä se istui keskellä tietä suurena, juovikkaana, silmät loistaen auton valojen suuntautuessa siihen. Auto pysähtyi, ja eläin lähestyi muristen. Murina tärisytti autoa. Tiikeri oli hämmästyttävän iso, ja sen pitkä, mustapäinen häntä heilui hitaasti puolelta toiselle. Se oli ärsyyntynyt. Ikkuna oli auki, ja kun tiikeri kulki sen ohi muristen, ojensit kätesi ulos silittääksesi tuota voimanpesää, mutta isäntäsi tempaisi vikkelästi käsivartesi takaisin ja selitti myöhemmin, että tiikeri olisi repäissyt sen irti. Elän oli suurenmoinen, se uhkui majesteettisuutta ja voimaa.

3. lokakuuta 1973

Krishnamurti kertoo keskustelusta lentokoneessa.

4. lokakuuta 1973

Krishnamurti kuvailee omaa lapsuuttaan.

6. lokakuuta 1973

s. 64   Kun olit kävelyllä ainoankaan ajatuksen ilmaantumatta ja tarkkailit tarkkailijatta, olit yllättäen tietoinen pyhyydestä, jota ajatus ei ole milloinkaan kyennyt käsittämään. Pysähdyt, tarkkaat puita, lintuja ja ohikulkijaa. Kysymyksessä ei ole illuusio eikä mikään, millä mieli pettää itseään. Se on silmissäsi, koko olemuksessasi. Perhosen väri on perhonen.

7. lokakuuta 1973

Guru tulee tapaamaan Krishnamurtia ja sanoo, että hänelle on suotu suurin ja lopullinen kokemus.

s. 67   Jos todellisuus, totuus, on koettavissa, silloin se on vain oman mielenne projektio. Mitä koetaan ei ole totuus, vaan oman mielen luomus. Totuuteen ei ole tietä historiallisesti enempää kuin uskonnollisestikaan. Se ei ole koettavissa eikä löydettävissä väittelytaidon avulla; se ei ole nähtävissä, kun vaihdetaan mielipiteitä ja uskomuksia. Totuus kohdataan yllättäen, kun mieli on vapaa kaikesta, minkä se on rakentanut. Myös tuo majesteettinen vuorenhuippu on elämän ihme.

8. lokakuuta 1973

Krishnamurti tarkkailee apinoita ja variksia. Sosiaalityöntekijä tulee puhumaan meditaatiosta.

9. lokakuuta 1973

s. 73   Polku vie korkealle vuoristoon metsien, niittyjen ja aukeiden läpi. Nousun alkupäässä on penkki, jolla istuu vanha pariskunta katsellen auringon valaisemaa laaksoa. He tulevat tänne hyvin usein, istuvat vaieten ja katselevat hiljaisina maan kauneutta. He odottelevat kuoleman saapumista. Ja polku jatkuu lumien keskelle.

10. lokakuuta 1973

s. 76   Ei koulutus eivätkä organisoidut uskonnot ole kyenneet kesyttämään ihmistä. Päinvastoin, ne ovat vastuussa sodista, kidutuksista, keskitysleireistä sekä eläinten teurastuksesta maalla ja merellä. Mitä enemmän ihminen edistyy, sitä julmemmaksi hän näkyy tulevan. Politiikka on muodostunut gansterismiksi, ryhmät kamppailevat toisiaan vastaan. Kansallismielisyys on johtanut sotaan; on taloudellisia sotia, on henkilökohtaista vihamielisyyttä ja väkivaltaa. Ihminen ei näy oppivan kokemuksesta eikä tiedosta, ja väkivaltaisuus jatkuu kaikilla aloilla. Mitä sijaa on tiedolla ihmisen ja hänen yhteiskuntansa muuttumisessa? Se energia, joka on käytetty tiedon kokoamiseen, ei ole muuttanut ihmistä, se ei ole lopettanut väkivaltaa.

12. lokakuuta 1973

Jälleen muuan tunnettu guru tuli tapaamaan Krishnamurtia.

13. lokakuuta 1973

s. 82.   Onko elämällä, olemassaololla, lainkaan syvyyttä? Onko kaikkinainen vuorovaikutus pintapuolista? Voiko ajatus milloinkaan oivaltaa sitä? Ajatus on ainoa instrumentti, jota ihminen on kehittänyt ja terävöittänyt, ja kun sen mahdollisuudet elämän syvyyden ymmärtäjänä kielletään, mieli etsii muita keinoja.

s. 83   Vain hiljaisuudella on syvyyttä, samoin rakkaudella. Hiljaisuus ei ole ajatuksen liikettä, kuten ei rakkauskaan.

Roomassa 17. lokakuuta 1973

s. 84   Maaseudulla oli tavattoman kaunista. Eräs tie kulkee läpi metsien ja täplikkäiden varjojen, ja kauneus on jokaisessa lehdessä, jokaisessa kuolevassa lehdessä ja ruohonkorressa. Kauneus ei ole sana, tunnepohjainen reaktio; se ei ole pehmeätä, mitään sellaista, jota ajatus voisi vääristellä ja hahmotella. Kun kauneus on läsnä, niin jokainen liike ja toiminta kaikkinaisissa yhteyksissä on kokonainen, terve ja pyhä. Kun kauneus puuttuu, maailmasta tulee järjetön.

s. 86   Ihmiskunnan kyyneleet eivät ole huuhtoneet pois ihmisen halua tappaa. Ainoakaan uskonto ei ole lopettanut sotaa. Päinvastoin, kaikki ne ovat yllyttäneet siihen ja siunanneet aseet, ja ne ovat jakaneet ihmiset. Hallitukset ovat eristäytyneitä ja vaalivat eristyneisyyttään. Tiedemiehet nauttivat niiden tukea. Saarnaaja uppoutuu sanoihinsa ja kuvitelmiinsa.

Kulttuurin tehtävä on ihmisen muuttaminen totaalisesti.

18. lokakuuta 1973

s. 87   Sanskritin kielessä on eräs pitkä rukous rauhan puolesta. Se on kirjoitettu useita satoja vuosia sitten, ja sen kirjoitti joku, jolle rauha oli ehdoton välttämättömyys, ja kenties hänen jokapäiväinen elämänsä pohjautui siihen. Se oli kirjoitettu ennen soluttautuvaa kansallismielisyyden myrkkyä, rahan vallan moraalittomuutta ja teollistumisen mukanaan tuomaa aineellisuuden painottamista. Tuo rukous on pysyvän rauhan puolesta: ”Vallitkoon rauha jumalien kesken, taivaassa ja tähtien kesken; vallitkoon rauha maan päällä, ihmisten ja nelijalkaisten eläinten kesken; älkäämme loukatko toisiamme; olkaamme jaloja toisiamme kohtaan; olkoon meillä oivalluskykyä, joka ohjaa elämäämme ja toimintaamme; olkoon rauha rukouksissamme, huulillamme ja sydämessämme.”

Tuossa rukouksessa ei mainita yksilöllisyyttä; se tuli paljon myöhemmin. On vain me – meidän rauhamme, meidän tietomme, meidän oivalluskykymme, meidän valaistuksemme.

19. lokakuuta 1973

s. 90   Nukkuminen on hyvin tärkeätä, nukkuminen liikoja uneksimatta, liikoja heittelehtimättä. Nukkuessa tapahtuu monenlaista sekä fyysisessä organismissa että aivoissa. Nukkuessa syntyy järjestys, tapahtuu tarkistamista ja syvempää havaitsemista. Mitä tyynemmät ovat aivot, sitä syvempi on suora näkeminen.

20. lokakuuta 1973

s. 93   Se on vanhin puu, mikä maan päällä elää. Siellä on muitakin hyvin vanhoja punapuita, mutta tämä yksi kohosi kaikkia muita korkeammalle. Se oli yhtä hiljaa kuin oma mielesi, yhtä hiljaa kuin oma sydämesi, ja eli vailla ajan taakkaa. Istuit siinä ja aika lipui ohitsesi eikä palaisi milloinkaan. Mitään ei ollut olemassa paitsi tuo äärettömän suuri puu, pilvet ja maa. Koska kyseessä ei ole ihmisen tekemä pyhäkkö, siellä oli mittaamatonta pyhyyttä, joka ei milloinkaan jättäisi sinua, sillä se ei ole sinun.

21. lokakuuta 1973

s. 97   Kasvatus on hyväksytty keino, jolla mieli tehdään sidonnaiseksi.

22. lokakuuta 1973

s. 100   Kaikki oliot tarvitsevat tilaa. Jos rottia suljetaan rajoitettuun tilaan, ne tuhoavat toisensa. Pienet linnut, jotka illalla istuvat puhelinlangalla, ovat tarvittavan välin päässä toisistaan. Ahtaissa kaupungeissa asuessaan ihmiset käyvät väkivaltaisiksi. Kun ulkoinen ja sisäinen tila puuttuu, väistämättömänä seurauksena on kaikenlainen ilkivalta ja rappeutuminen. Mielen tekeminen sidonnaiseksi suo kovin vähän tilaa mielen ja sydämen kukoistamiselle. Jumalat eivät anna sinulle tilaa, sillä heidän tilansa on sinun tilaasi. Valtava, mittaamaton tila, avaruus, on ajatuksen mittojen ulkopuolella, ja ajatus on tunnettu, se mikä tiedetään. Meditaatio on tajunnan tyhjentämistä sisällöstään, tunnetusta, ’minästä’.

24. lokakuuta 1973

s. 103   Kokemuksen aikaansaama vakaumus on tutkimisen kieltämistä. Oivalluskyky on vapautta ottaa selvää, tutkia ’minää” ja ’ei-minää’, ulkoista ja sisäistä. Usko, ideologiat ja auktoriteetti estävät suoran näkemisen, joka on mahdollinen vain vapauden myötä.

25. lokakuuta 1973

s. 106   Itsen jokainen liike tapahtuu aina ajan ja surun alueella.

29. lokakuuta 1973

s. 110   Materialistinen ihmiskunta tuhoaa itsensä, jollei ’minää’, itseä, kokonaisuudessaan hylätä. Vain tämä kumous mahdollistaa todella uuden yhteiskunnan rakentamisen.

Malibu, 1. huhtikuuta 1975

s. 111   Vanhassa temppelissä oli vilpoista ja miellyttävää. Siellä tuntui voimakas kukkien tuoksu sekä satojen vuosien aikana poltettujen suitsukkeiden haju. Ja sata bramiinia oli laulamassa. Nuo ikivanhat seinät värähtelivät, melkein vavahtelivat noiden sadan laulajan äänistä. Äänen arvokkuus oli aivan uskomaton, ja hetken pyhyys oli sanoin kuvaamaton. Eivät sanat tätä äärettömyyden tuntua herättäneet, sen tekivät äänen syvyys, joka oli kaikunut näiden seinien sisällä tuhansien vuosien aikana, sekä mittaamaton tila niiden tuolla puolen. Äänen laatu oli se tekijä, joka särki ihmismielen muurit ja rajoitteet.

2. huhtikuuta 1975

s. 114   Oman mielesi ja sydämesi liikunnon tutkiminen ja ymmärtäminen antaa alun oivalluskyvyn syntymiselle. Olet tajuntasi sisältö. Tuntiessasi itsesi tunnet maailmankaikkeuden. Tämä tunteminen on sanan tuolla puolen, sillä sana ei ole varsinainen todellisuus. Juuri oivalluskyky toimii maailmankaikkeudessa, jos annat sen toimia rauhassa. Tietämättömyys ei häviä toisten tekemillä tutkimuksilla, jotka koskevat sinua tai heitä itseään. Sinun on omakohtaisesti tutkittava tajuntasi sisältö. Toisten tekemät tutkimukset heistä itsestään, ja siis sinusta, ovat kuvailuja, mutta eivät se, mitä kuvaillaan.

3. huhtikuuta 1975

s. 117   Ajatuksen on mahdotonta tuottaa myötätuntoa. Tieto ei ole myötätuntoa, ja myötätunnon puuttuessa tieto synnyttää pahuutta ja sanoin kuvaamatonta kärsimystä ja sekasortoa. Tieto ei voi saada ihmistä rakastamaan.

4. huhtikuuta 1975

Jos menetät kosketuksen luontoon, menetät kosketuksen ihmisyyteen. Jollet ole yhteydessä luontoon, sinusta tulee tappaja. Silloin tapat hylkeenpoikasia, valaita, delfiinejä ja ihmisiä joko hyötyäksesi, ’huvin’ vuoksi, ruoaksi tai tietoa tavoitellaksesi. Silloin luonto pelkää sinua, vetää kauneutensa pois ulottuviltasi. Saatat kyllä tehdä pitkiä kävelyretkiä metsissä tai leiriytyä ihanissa paikoissa, mutta olet tappaja ja siksi menetät niiden ystävyyden. Et todennäköisesti ole yhteydessä mihinkään, puolisoosikaan. Olet aivan liian kiireinen, voitat ja häviät, touhuat omien yksityisten ajatustesi, nautintojesi ja tuskiesi parissa. Elät omassa pimeässä eristyneisyydessäsi, ja pakeneminen siitä on yhä suurempaa pimeyttä. Tuhannet kuolevat nälkään tai heidät teurastetaan sinun vastuuntunnottomuutesi takia. Jätät maailman asioista huolehtimisen vilpillisille, turmeltuneille poliitikoille, älymystölle, asiantuntijoille.

Saatat kyllä tietää kaiken tämän, mutta tieto ei aikaansaa muutosta sinussa. Kun sinussa on tunne kokonaisuudesta, olet yhteydessä universumiin.

6. huhtikuuta 1975

s. 122   Vain ihminen aiheuttaa epäjärjestystä universumissa. Hän levittää saastetta ja tuhoaa. Eikä hänessä ole myötätuntoa.

s. 123   Ajatuksen luonteesta ja rakenteesta johtuen sen on mahdotonta ymmärtää elämän virtaamista totaalisena liikuntona.

Ojai 7. huhtikuuta 1975

s. 125   Se, mikä on ikuista kauneutta, ilmaantuu mielen tyyneen hiljaisuuteen kutsumatta, etsimättä, ilman tunnistamisen hälinää.

10. huhtikuuta 1975

s. 126   Sydänyön hiljaisuuteen sisältyy suuri mysteeri, samaten tyyneen, hiljaiseen aamuun auringon hipaistessa kukkuloita. Se on kaikessa, mikä elää. Jos istut liikkumatta puun juurella, tunnet ikivanhan maan ja sen käsittämättömän mysteerin. Yön hiljaisuudessa, tähtien loistaessa kirkkaina lähellä, olet tietoinen laajenevasta tilasta ja kaiken mystisestä järjestyksestä.

Muinaisissa temppeleissä on mystisyyttä. Ne rakennettiin erityisellä huolella, valppaudella, joka on rakkautta. Sirorakenteiset moskeijat ja suuret katedraalit kadottavat tuon varjonomaisen mystisyyden, koska niihin sisältyy kiihkoilua, opinkappaleita ja militaristista komeilua. Mielen syviin kerrostumiin kätkeytynyt myytti ei ole mystinen; se on romanttinen, traditionaalinen ja sidonnainen. Mielen salaisissa sopukoissa symbolit, sanat ja kuvitelmat ovat syrjäyttäneet totuuden. Niissä ei ole mysteeriä, ne ovat ajatuksen kuohuja.

s. 127   Näkemisentaidossa piilee muuttumisen ihme; ’se mikä on’ muuttuu. ’Se minkä tulisi olla’ ei milloinkaan ole. Näkemishetkeen sisältyy valtava mysteeri. Tämä edellyttää huolenpitoa ja valppautta, mikä on rakkautta.

14. huhtikuuta 1975

s. 129  Pahuutta voidaan kehittää, se syntyy ajan liikkeen alueella, mutta hyvyys ei ole ajasta syntyisin. Missä hyvyys on, siellä on järjestys.

17. huhtikuuta 1975

s. 130   Avaruus on järjestystä. Tänä aamuna meri ja taivaat ovat äärettömät. Viheriöivä niitty ainoine lehmineen on ajan tuolla puolen, mutta kukkulaa kiipeävä mies on omien ongelmiensa ahtaan tilan vanki.

Ajatuksen keksimät menetelmät, opinto-ohjelmat ja harjoitukset eivät ole avaimia, jotka avaisivat oven, sillä ovea ei ole, avainta ei ole. Sitä, mikä on ajatuksen tuolla puolen, ei voida kuvitella, sitä ei voida tehdä myytiksi eikä joillekin harvoille varatuksi salaisuudeksi. Se on läsnä, jotta näkisit sen.

Malibu 23. huhtikuuta 1975

s. 134   Itsen tieto on aikaa, pituutta, leveyttä ja paljoutta; sitä voidaan koota, käyttää joksikin tulemisen, kehittymisen ja saavuttamisen tikkaina. Tuo tieto ei millään tavoin vapauta mieltä oman todellisuutensa taakasta. Sinä olet tuo taakka; sen totuus on sen näkemisessä, eikä tuo vapaus ole ajatuksen luomaa todellisuutta. Näkeminen on tekemistä. Tekeminen syntyy muuttumattomuudesta, selkeydestä, mitään olemattomuudesta.

24. huhtikuuta 1975

s. 135   Jokaisella elävällä olennolla on oma herkkyytensä, oma tapansa elää, oma tajuntansa, mutta ihminen olettaa, että hänen tajuntansa on ylivoimaisesti korkeampi, ja siksi hän kadottaa rakkauden, arvokkuuden ja tulee epäherkäksi, paatuneeksi ja tuhoavaksi.

s. 136 Ajatus ei voi pidättää itselleen tätä hetkeä, sillä tämä hetki ei ole aikaa. Tämä hetki on ajan päättymistä; aika on pysähtynyt tänä hetkenä, tänä hetkenä ei ole liikettä, siksi se ei ole yhteydessä toiseen hetkeen. Sillä ei ole aiheuttajaa eikä siis alkua eikä loppua. Tajunta ei voi sisältää sitä. Tässä mitäänolemattomuuden hetkessä kaikki on.

Meditaatio on tajunnan tyhjentämistä sisällöstään.