Avaimena vapaus

(Life Ahead 1963)

J. Krishnamurti on jo kymmenien vuosien ajan kiertänyt Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa puhetilaisuuksia pitämässä ja hänen kirjojaan on käännetty useille eri kielille. Kiinnostus hänen antamiaan herätteitä kohtaan laajenee ja syvenee jatkuvasti koko maailmassa.

Krishnamurti osoittaa hätkähdyttävän selkeästi, että ihmiskuntaa ja yksilöä jäytävät ongelmat ovat ratkaistavissa vain yhdellä tavalla: yksilön on avoimesti kohdattava nuo ongelmat ja omakohtaisesti ymmärrettävä ne; ja se edellyttää syväulotteista oivalluskykyä, mutta oivalluskyvyn viriäminen on mahdollista vain vapaudessa. Mitä on tuo oikea vapaus, joka herättää yksilön oivalluskyvyn?

Tässä kirjassa Krishnamurti porautuu suoraan ongelman ytimeen sekä puheissaan että hänelle esitettyjen kysymyksien vastauksissa. Avaimena vapaus on kuin parantava veitsi kirurgin kädessä: se leikkaa pois valheellisen kasvatuksemme kiteyttämän minän sairaita juuriaan myöten.

Krishnamurti puhuu tässä kirjassaan nimenomaan nuorisolle, kasvattajille ja vanhemmille. He kysyvät ja hän vastaa: eikä hänen sidonnaisuudesta vapaa tarkkanäköisyytensä jätä sijaa sentimentaalisuudelle, tyydytystä tuottavien harhojen hellimiselle eikä minkäänlaiselle itsepetokselle. Meidän on omakohtaisesti ymmärrettävä totuus, ja totuuden näkeminen sinänsä saa aikaan välttämättömän muutoksen ajattelussamme.

Sisällys

Suomalaiselle lukijalle

Avaimena vapaus on kokoelma kasvatuksen ydinkysymyksiä käsitteleviä puheita, joita Krishnamurti on pitänyt Intiassa ja Amerikassa. Koulunuoriso, opiskelijat, kasvattajat ja vanhemmat ovat olleet näiden tilaisuuksien pääasiallisena kuulijakuntana sekä myös kysymysten esittäjinä.

Vaikka kuulijoiden ulkoiset puitteet ovatkin meille vieraita ja tradition painolasti ilmenemismuodoiltaan omastamme jossakin määrin poikkeava, on kasvatuksen samoin kuin kaikkien inhimillisten ongelmien ydin sama kaikkialla maailmassa. Tajunta on ihmisen tajunta rodusta ja asuinpaikasta riippumatta. Perusongelma on ihmisyksilön ongelma, ja Krishnamurti puhuu ihmisyksilölle – sinulle ja minulle, missä lienemmekin.

Johdanto

s. 8   Mielen tehtävänä on tutkiminen ja oppiminen. Oppimisella en tarkoita pelkkää muistin kehittämistä tai tiedon kokoamista, vaan sitä, että kykenemme ajattelemaan selkeästi ja terveesti, harhoista vapaina, ja että lähtökohtanamme ovat tosiasia eivätkä uskomukset ja ihanteet. Oppiminen on mahdotonta, jos ajatus saa alkunsa päätelmistä. Pelkkä asiatietojen ja tiedon hankkiminen ei ole oppimista. Oppiminen merkitsee olennaisesti syvää kiinnostusta oivaltamiseen ja rakkautta jonkin tekemiseen tuon jonkin itsensä vuoksi. Oppiminen edellyttää, ettei siihen sisälly minkäänlaista pakkoa.

Useimmat ihmiset luulevat, että vertaileminen kannustaa oppimista, mutta asian laita on juuri päinvastoin. Vertailu saa aikaan pettymystä ja yllyttää kadehtimaan; sitä sanotaan kilpailuksi. Vertailu estää oppimisen ja synnyttää pelkoa – kuten muutkin suostuttelutavat. Myös kunnianhimo synnyttää pelkoa. Olipa kunnianhimo henkilökohtaista tai yhteisöön samastunutta, se on aina epäsosiaalista. Vuorovaikutuksessa ilmenevä niin sanottu ylevä kunnianhimo on aina äärimmäisen tuhoisa.

s 9   Auktoriteetti on oppimiseen täysin kuulumaton tekijä.

s. 20   Mieltä kehitettäessä tulisi painopisteen olla tarkkaavaisuuden – ei keskittymisen – tehostamisessa. Keskittyminen on mielen pakottamista rajoittumaan johonkin kohtaan, jota vastoin tarkkaavaisuus on rajoittumaton. Keskittyvä mieli on aina raja-aitojen vanki. Tarkkaavaisuus on rajoittamatonta, sitä ei tieto kahlitse. Tieto syntyy keskittymisestä ja se on aina omien rajojensa vanki. Tieto ei saa aikaan mittaamattoman oivaltamista. Kokonaisuus ei ole milloinkaan keskittyneen mielen rajoitetussa kehässä.

s. 23   Tällä tavoin kasvatettu sukupolvi tulee olemaan vapaa voitonhimosta ja pelosta – vanhempien ja yhteiskunnan sille jättämästä psykologisesta perinnöstä. Tällainen sukupolvi tulee luomaan uuden yhteiskunnan, sillä heidän kyvykkyytensä syntyy luovasta oivaltamisesta, jota ei pelko ole salpaamassa.

s. 23  Koska kasvatus on sekä vanhempien että opettajien vastuulla, meidän on opittava yhdessä työskentelemisen taito, ja se on mahdollista vain silloin kun jokainen meistä havaitsee mikä on totta. Juuri totuuden havaitseminen yhdistää meidät – eivätkä suinkaan mielipiteet, uskomukset tai teoriat. Käsitykseen pohjautuvan ja tosiasiallisen välillä on valtavan suuri ero. Käsitys saattaa kyllä yhdistää meidät tilapäisesti, mutta eroaminen tapahtuu väistämättömästi, jos yhdessä työskenteleminen pohjautuu pelkkään vakaumukseen. Jos me kaikki näemme totuuden, ei eroamisen tarvetta synny, vaikka olisimmekin eri mieltä yksityiskohdista. Vain mielettömät katkaisevat yhteistyön jonkin yksityiskohdan vuoksi. Kun kaikki näkevät totuuden, ei yksityiskohta voi milloinkaan muodostua riitakysymykseksi.

s. 29   Kokemus ei vapauta eikä rikastuta mieltä, vaikka yleensä siten otaksumme. Niin kauan kuin kokemus vahvistaa kokijaa, ristiriita on väistämätön. Kokeminen voi olla vapauttava tekijä vain sellaiselle mielelle, joka kykenee ymmärtämään oman kokonaistoimintonsa.

s. 29   Meidän on herätettävä jokapäiväisessä toimeliaisuudessa elävän pinnallisen mielen täysi kyvykkyys ja myös ymmärrettävä piilotajunta. Kun piilotajunta ymmärretään, silloin eläminen on totaalista, ristiriita vaihtuvine suruineen ja iloineen lakkaa. Vain silloin kun mieli ymmärtää sekä pintakerroksen että piilotajunnan, sen on mahdollista siirtyä omien rajoitustensa tuolle puolen ja löytää se autuus, joka ei ole ajasta syntyisin.

Ensimmäinen osa

s. 36   Kasvatuksen ja jokaisen opettajan kaikkein tärkeimpänä tavoitteena tulisi olla teidän auttamisenne elämään lapsuudesta alkaen täysin vapaina pelosta. Pelko estää elämän ymmärtämisen.

s. 41   Ihmiskunta ei tarvitse lisää jäljittelijöitä, lisää johtajia eikä lisää seuraajia. Nyt tarvitsemme yksilöitä, jotka alkavat tutkia ongelmia, ei pintapuolisesti tai satunnaisesti, vaan alati yhä syvemmin, niin että mieli on vapaa olemaan luova, vapaa ajattelemaan, vapaa rakastamaan. Itsenäiset yksilöt kykenevät ajattelemaan asioita omakohtaisesti olematta riippuvaisia perinteisestä typeryydestä. 

s. 42   Nuoruus on tutkimisen, löytämisen, kasvamisen aikaa. Vaatikaa vanhempianne ja opettajianne kasvattamaan teidät oikein. Olkaa tyytymättömiä, lähestykää opettajia ja kysykää, ottakaa selvää.

s. 51   Kysyjä: Miten voisimme elää onnellisina?
Krishnamurti: Tiedätkö itse milloin elät onnellisena? Tiedät kyllä milloin kärsit, milloin sinulla on fyysistä tuskaa. Kun olet onnellinen, tiedätkö sen? Oletko tietoinen ruumiistasi kun olet terve? Onnellisuus on tila, josta et ole tietoinen. Sinä hetkenä kun olet tietoinen onnellisuudesta, lakkaat olemasta onnellinen. Varsinaisen tapahtumisen hetkellä olette tietämättömiä onnellisuudesta, ja siinä piilee sen kauneus.

s. 58    Kysyjä: Miksi jotkut syntyvät köyhissä olosuhteissa toisten ollessa rikkaita ja hyvinvoivia?

K: Köyhyys on yhteiskunnan syytä, yhteiskunnan, jossa ahneet ja ovelat harjoittavat hyväksikäyttöä ja kohoavat huipulle. Mekin haluamme samaa, kiivetä ja päästä huipulle ja halutessamme sinne sorramme jotakuta. Niin kauan kun meitä ajaa suuruuden, joksikin tulemisen halu, tulee olemaan rikkaita ja köyhiä, riistäjiä ja riistettyjä.

s. 59   Kysyjä: Onko Jumala mies vai nainen?
K: Olettakaamme, että sanoisin Jumalan olevan nainen, mitä tekisit? Vastustaisit, koska itse olet ehdottomasti sitä mieltä, että Jumala on mies. Sinun on siis oivallettava asia omakohtaisesti, mutta voidaksesi oivaltaa sinun on oltava vapaa kaikesta ennakkoluuloisuudesta.

s. 60   Mielen on mahdotonta olla vapaa niin kauan kun se pysyy muottiin valettuna, sidonnaisena. Mitä vanhempi sivistys on, sitä suurempi on mieltä kuormittavan perinteen paino.

s. 81   On erittäin tärkeätä löytää oma todellinen kutsumuksensa. Kunnianhimoinen ihminen ei ole löytänyt omaa kutsumustaan. Jos olisi, hän ei olisi kunnianhimoinen.

s. 82   Kun tekee jotakin suurenmoisen hyvin, kun teette kokonaan ja todesti – sellainen ei ole kunnianhimoa eikä siihen sisälly pelkoa. Jos todella rakastatte työtänne, ette ole kunnianhimoisia, sillä rakkauteen ei sisälly kunnianhimoa. Kun rakastaa sitä mitä tekee, se sinänsä on kylliksi. 

s. 85   Maailma on kaunis ja maa antelias, mutta me olemme sen turmelijoita.

s. 85   Kysyjä: Mikä on elämän todellinen päämäärä?

K: Ensiksikin se minkä päämääräksesi asetat, se mitä elämästäsi teet. Jos kysyt kärsivältä ihmiseltä, hän sanoo, että onnellisuus on elämän päämäärä. Jos kysyt nälkää näkevältä, joka ei ole saanut riittävästi ruokaa vuosikausiin, hänen päämääränsä on täysinäinen vatsa. Jos kysyt poliitikolta, hänen päämääränsä on maailman johtajiin tai hallitsijoihin kuuluminen, nuorelle naiselle lapsen saaminen, sannyasille Jumalan löytäminen. Ihmisten päämääränä, pohjalla vaikuttavana pyyteenä on jonkin tyydytys- ja lohdutuskeinon löytäminen; he haluavat jonkinlaista varmuutta, turvallisuutta niin ettei heillä olisi mitään epäilyksiä, ei kysymyksiä, ei huolta, ei pelkoa. 

s. 92   Miksi olemme onnettomia, kun emme voi saada mitä haluamme? Miksi meidän välttämättä pitäisi saada se, mitä haluamme? Miksi juuri meidän, kun miljoonat ihmiset ovat vailla sitäkin mitä tarvitsevat? Tarvitsemme ruokaa, vaatteita ja asunnon, mutta emme tyydy siihen. Haluamme paljon enemmän. Haluamme menestyä, haluamme että meitä kunnioitetaan, rakastetaan, että meihin katsotaan ylöspäin, haluamme olla mahtavia, kuuluisia runoilijoita, pyhimyksiä, puhujia, pääministereitä, presidenttejä. Miksi haluamme tuota kaikkea? Ei niin, että meidän pitäisi tyytyä siihen mitä olemme. Se olisi pahaa, typerää. Mutta miksi tämä alituinen enemmän-himoitseminen? Siksi, että olen tyytymätön siihen mitä olen ja luulen voivani paeta tyytymättömyyttä hankkimalla lisää pukuja, lisää valtaa tai muuta sellaista. Mutta tyytymättömyys on yhä tallella. Olen vain kätkenyt sen keskittymällä pukuihin, valtaan, autoihin. Jos katsotte oman surunne tuolle puolen, huomaatte olevanne sangen mitättömiä, tyhjiä, rajoittuneita, huomaatte että ponnistelette saavuttaaksenne jotakin, tullaksenne joksikin. Juuri tuo saavuttamiseen, joksikin tulemiseen tähtäävä ponnistelu on surun syynä. Jos alatte ymmärtää mitä tosiasiallisesti olette, huomaatte, että jotakin aivan erilaista tapahtuu.

s. 96   Nuoruudessa mieli on valpas, utelias ja tiedonhaluinen, mutta varttuessamme mieli kiteytyy ja turtuu, tulee raskaammaksi. Useimmat aikuiset ovat ennakkoluuloisia. Heidän mielensä ei ole avoin, he suhtautuvat kaikkeen kiinteän katsantokannan pohjalta. Te olette nyt nuoria, mutta jollette ole erittäin tarkkaavaisia, tulee teidänkin mielenne sellaiseksi.

s. 97   Mitä on tuo jokin, jota sanomme mieleksi? Se on ajattelutapamme. Puhun nyt teidän omasta mielestänne, siitä tavasta, jolla ajattelette ja tunnette, katsotte puita, kalastajia, tavasta jolla suhtaudutte köyhään. Vanhetessa mieli kieroutuu vähitellen ja kiinnittyy tiettyyn kaavaan. Pyyde kiteyttää mielen.

s. 128   Kysyjä: Miksi vahvat sortavat heikkoja?

K: Sorratko sinä heikkoa? Selvittäkäämme asia. Miksi? Koska haluat pitää kiinni oikeuksistasi. Haluat näyttää voimiasi, haluat näyttää olevasi parempi tai mahtavampi kuin olet. Jokainen haluaa puolustaa oikeuksiaan, hallita toisia, osoittaa valtansa muihin. Useimmat ihmiset eivät halua tuntea, että eivät ole mitään. He haluavat olla tärkeitä henkilöitä; ja voidessaan osoittaa, että heillä on valtaa toisiin, he saavat siitä tyydytystä, he tuntevat olevansa jotakin.
Kysyjä: Siksikö isompi kala nielaisee pienemmän kalan?
K: Eläinten maailmassa saattaa ehkä olla luonnollista, että iso kala elää pienistä kaloista. Sitä emme voi muuttaa. Mutta ison ihmisen ei tarvitse elää pienistä ihmisistä. Jos osaamme käyttää oivalluskykyämme, voimme kyllä lakata elämästä toisten kustannuksella.

s. 141 Monet aikuiset ajattelevat byrokraattisesti, kuten virkamiehet. He eivät ole elämää sykkiviä ihmisolentoja. Elämä on vuolaan virran kaltainen, nopea, vaihteleva, pysähtymätön. Jos sen kohtaa muistin raskaasti kuormittamana, ei milloinkaan ole yhteydessä elämään.

s. 176 Kysyjä: Miksi totuus on vastenmielinen?
K: Jos luulen olevani erittäin kaunis, ja sinä huomautat, etten olekaan, mikä saattaa olla tosiasia, pidänkö siitä? Jos luulen olevani erittäin oivalluskykyinen ja sinä osoitat, että olen melko typerä, se on mielestäni sangen vastenmielistä. Omaa typeryyttäsi et halua katsoa, haluat paeta sitä mitä olet. Niinpä etsit käsiisi sellaisia ystäviä, jotka eivät koskaan sano sinulle minkälainen olet. Kartat sitä, mikä paljastaa oman sisäisen luontosi.

TOINEN OSA

s. 182  Elämä on valtameren kaltainen. Valtameri ei ole vain sitä, mitä sen pinnalla näette, se on suunnattoman syvä, siinä liikkuu valtavia virtoja ja se kuhisee kaikenlaista elämää monenlaisine kaloineen.

s. 187 Luulemme vertaamisen tekevän meidät onnelliseksi, mutta sellainen ihminen, joka tuntee itsensä onnelliseksi verratessaan itseään toiseen, jolla on hiukan vähemmän, on mitä surkuteltavin olento, sillä hänen yläpuolellaan on aina joku, jolla on enemmän. Onnellisuus ei ole tavoiteltavissa. Se viriää kun teet jotakin siitä syystä, että todella rakastat sen tekemistä etkä siksi, että se tuottaa sinulle rikkautta ja tekee sinusta huomattavan henkilön.