Elämän kokonaisuus (1982)
Kolmiosaisen teoksen alkuun on tallennettu Krishnamurtin keskustelu teoreettisen fysiikan professorin David Bohmin ja psykiatri David Shainbergin kanssa. Aiheena on ihmisen orjuuttaminen, se mikä saa meidät jatkuvasti asettumaan rodun, uskonnon, ideologian tai kansallisuuden asettamiin rajoihin ja elämään sidottua, epätyydyttävää elämää.
Toinen osa koostuu Krishnamurtin Yhdysvalloissa 1977 pitämistä puheista ja niiden ydinsanomasta, mielen sidonnaisuudesta ajatteluun ja alkuperäisen vapauden menettämisestä. Teoksen loppuosassa pieni kansainvälinen ryhmä käy keskustelua Krishnamurtin kanssa totuuden olemuksesta, siitä onko mahdollista tietää mikä on totta sekä myös siitä ovatko Krishnamurtin opit totta vai eivät.
Sisällys
OSA I Seitsemän keskustelua
Lyhennelmä Krishnamurtin, professori David Bohmin ja tohtori David Shainbergin välisistä keskusteluista
1. keskustelu
s. 23 K: Osittumisen syynä on tiedon levittäytyminen alueelle, jonne se ei saisi tunkeutua.
s. 25 K: Ihminen on antanut suuremman merkityksen psykologiselle kuin biologiselle varmuudelle. Minä on kaikkein tärkein. Minun asemani, minun onneni, minun rahani, minun taloni, minun vaimoni – minä.
2. keskustelu
s. 33 K: Psykologista varmuutta ei ole olemassa eikä myöskään psykologista huomista.
s. 37 K: Mielikuvamme ja päätelmämme ovat todellisempia kuin marmoriveistokset, todellisempia kuin kukkulat.
s. 45 K: Miksi aivot eivät näe, että mekaaninen prosessi on olennaisesti epäjärjestystä ja vaarallista? Miksi elämä on tullut mekaaniseksi?
s. 47: K: Aivoissa täytyy olla järjestys ja ne löytävät sen mekaanisesta toiminnasta. Jos elän kokonaan menneisyydessä, olen jo kuollut enkä voi aidosti kohdata mitään.
3. keskustelu
s. 53 K: Kun katson tätä kauhun panoraamaa, kysyn, miksi ihmiset elävät tällä tavoin, hyväksyvät kaiken tuollaisen. Tunnen sen hyvin voimakkaasti, koska matkustelen eri puolilla maailmaa ja näen tämän ällistyttävän ilmiön jatkuvan joka paikassa. Meistä on tullut kyynisiä. Onko syynä se, että tunnemme, että emme voi tehdä mitään?
s. 59 B: On pelkkää toiveajattelua luulla, että joku tietää, mitä pitää tehdä. Tunnen, että tämä kaaos on liikaa minulle, ja oletan, että joku toinen osaa sanoa, mitä on tehtävä. Tuo olettamus syntyy hämmennyksestäni.
4. keskustelu
s. 79 K: Ajatus on rakentanut sekä teknologisen että psykologisen maailman. Teknologian maailma on tarpeellinen, sen voimme sivuuttaa, meidän ei tarvitse edes keskustella siitä. Se olisi järjestöntä. Mutta ajatus on luonut myös koko psykologisen maailman, joka on itsessäni ja ulkopuolellani. Havaitseeko ajatus, että se on tehnyt tämän sekasotkun, tämän kaaoksen?
B: Sanoisin, että se ei havaitse sitä. Se on taipuvainen katsomaan tätä kaaosta ikään kuin se olisi olemassa riippumatta ajatuksesta.
K: Mutta sehän on sen lapsi!
B: Niin on, mutta ajatuksen on erittäin vaikeata nähdä tuota.s. 81 B: Niin kauan kun ajatus ylläpitää itseään, se tuottaa niin sanotun itsenäisen realiteetin, todellisuuden harhakuvan.
S: Mikä on minun yhteyteni ajatukseen?
K: Olette ajatus. Ei ole minää, joka olisi yhteydessä ajatukseen.s. 82 B: Minun on kysyttävä itseltäni, mikä panee minut jatkuvasti ajattelemaan tai puhumaan. Tarkkailen ihmisiä usein ja huomaan, että he ovat pinteessä juuri jatkuvan puhumisensa vuoksi. Jos he lakkaisivat puhelemasta, koko ongelma häviäisi. Tarkoitan, että juuri sanatulva, joka ryöppyää ulos ikään kuin se olisi realiteetti, saa heidät sanomaan: ”Se on ongelmani, se on todellinen, ja minun on ajateltava sitä vielä enemmän.” Kun sanon: ”Minulla on ongelma, minä kärsin”, tapahtuu eräänlainen takaisinkytkentä. Ylläpidän minuuteni olemassaoloa.
5. keskustelu
s. 91 K: Miksi olemme jakaneet tajunnan ja puhumme tajunnasta ja piilotajunnasta? Vai onko todella kysymyksessä vain yksi jakamaton, totaalinen prosessi, yksi liikunto?
s. 103 B: Henkilö, jolla on mielikuva, ei ole milloinkaan todella yhteydessä mihinkään.
K: Tuo on asian ydin. Yhteydellä voidaan leikitellä, mutta todellinen yhteys puuttuu.
6. keskustelu
s. 119 B: Minä-mielikuva kytkeytyy ajatukseen, että itse on todellinen.
K: Tajuntani sisältö on valtava keskinäisessä suhteessa olevien mielikuvien sarja. Mielikuvat eivät ole erillisiä, vaan keskinäisessä suhteessa toisiinsa.s. 130 K: Mitä tapahtuu, kun ajatuksen liike lakkaa, siis mielikuvan muodostaminen lakkaa? Kun ajatus päättyy, kun mielikuvien muodostajaa ei ole, tajunnassa tapahtuu täydellinen kumous, koska ei ole tuskaisuutta, ei ole pelkoa, ei nautinnontavoittelua, ei mitään sellaista, mikä aiheuttaa sekasortoa ja jakamista. Mitä silloin syntyy, mitä tapahtuu? Minun on oivallettava sen, sillä tehän saatatte johtaa minut väärälle tielle.
7. keskustelu
s. 140 K: Ellei ihmisissä ole myötätuntoa, he tuhoavat itsensä.
s. 144 B: Jos ihminen selkeästi ja syvästi ymmärtää universaalin surun, se päättyy tuossa näkemisessä.
s. 150 K: Mikään ajatuksen luoma ei ole pyhää. Kuvan pystyttäminen ja palvominen on ajatuksen luomaa.
s. 152 K: Mitä katsoja on saanut näiden keskustelujen aikana, mitä hän on käsittänyt tosiasiallisesti? Onko hänen maljansa täyttynyt?
s. 153 K: Elämä on pyhä. Emme saa väärinkäyttää elämää. Emme saa tuhlata sitä, koska elämä on niin lyhyt.
OSA II
Otteita julkisista puheista Ojaissa, Saanenissa ja Brockwood Parkissa 1977
1. Meditaatio on tajunnan sisällön tyhjentämistä
s. 160 Missä valikoidaan, siellä ei tiedosteta täydellisesti.
2. Ristiriidan päättyessä toimii korkeimmanlaatuinen energia, joka on oivalluskykyä
s. 163 Ihminen hyväksyy kovin helposti tien, joka tyydyttää häntä parhaiten, on mukavin ja miellyttävin. On erittäin helppo liukua tuollaiseen orjuuteen.
3. Negaatiosta syntyy positiivinen, jota sanotaan rakkaudeksi
s. 169 Suunta ja tavoite rappeuttavat mielen ja aivot. Olipa viettämänne elämä miten miellyttävää hyvänsä, se on toistavaa. Aivot rappeutuvat niin kauan kun nautintoja tavoitellaan ja mieltä kuormittaa tuon prosessin mukanaan tuoma pelko, jota ihminen ei ole ratkaissut. Hän on paennut sitä, rationalisoinut sitä, mutta se säilyy silti.
s. 172 Ratkaisu on olemassa, suru voi päättyä – kuten pelkokin – täydellisesti. Vain silloin on mahdollista tietää, mitä rakkaus on. Rakkaus on tunnevoimaa, joka on myötätuntoa. Ellei meissä ole tätä tunnevoimaa ja myötätuntoa sekä siihen liittyvää oivalluskykyä, toimimme kovin rajoittuneesti. Missä on myötätuntoa, siellä toiminta on totaalista, täydellistä, lopullista.
4. Kuolema – suuri puhdistuminen
s. 174 Kuolema ei ole ainoastaan mystinen tapahtuma, se on myös suuri puhdistuminen. Se, mikä jatkuu toistavana kaavana, on rappeutumista. Kun jatkuvuus päättyy, voi tapahtua jotakin uutta.
s. 175 Kysytte, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Esitä aivan toinen kysymys: ”Mitä on ennen kuolemaa?” Mitä on oma elämäsi?
5. Toiminta, joka on taitavaa, mutta ei tee itseä jatkuvaksi
s. 179 Oikean paikan antaminen ajatukselle tuo mukanaan selkeyden.
s. 179 Kun tarkkailet avoimesti, vapaasti, hyvä alkaa kukoistaa. Kun huono, paha, ruma ymmärretään kokonaisuudessaan, tuo toinen kukoistaa luonnollisesti.
6. Järki ja logiikka eivät riitä totuuden oivaltamiseen
s. 183 Ajatuksella on paikkansa, mutta kun ajatus otaksuu voivansa aikaansaada psykologisen varmuuden, se elää harhakuvitelmien vallassa. Ajatus osaa luoda kaikenlaisia romanttisia illuusioita. Kun mieli tavoittelee psykologista varmuutta kirkon dogmista tai jostakin muusta dogmaattisesta väitteestä, se etsii varmuutta ajatuksen rakennelmasta.
7. Oivalluskykyyn sisältyy täydellinen varmuus
s. 187 Psykologisesti me todella olemme maailma ja maailma on me. Kun oivallamme, ettemme ole erilaisia kuin muut – elivätpä he miten kaukana tahansa – sillä sisäisesti hekin kärsivät suuresti ja ovat tavattoman peloissaan, epävarmoja, turvattomia. Kun tämän oivaltaminen ei ole sanallista vaan tosiasian tuntemista syvästi, silloin emme ole kiinnostuneet omasta vähäisestä itsestämme, vaan totaalisesta ihmisestä.
8. Negaatiosta syntyy positiivinen
s. 197 On alettava epäilystä, perinpohjaisesti epäilemällä, silloin päädymme varmuuteen. Mutta jos alamme epävarmuudesta, päädymme epävarmuuteen ja kaaokseen.
9. Tila mahdollistaa tyhjyyden ja totaalisen hiljaisuuden
s. 200 Tilaa ei ole siellä, missä on tarkoitus, päämäärä, jokin saavutettava. Kun meissä on keskus, josta käsin katsomme, tila on sangen rajoittunut. Ilman tilaa ei ole järjestystä, ei selkeyttä, ei myötätuntoa.
10. Syvästi ja suoraan näkevä mieli on täysin ehjä
s. 206 Eläminen vertaamatta on valtavan taakan poistamista. Jos poistat tuon taakan, jäljellä on ’se mikä on’.
11. Kärsiminen tekee rakastamisen mahdottomaksi
s. Kärsiminen on minän ilmaisua. Siihen sisältyvät itsesääli, yksinäisyys, pakenemisyritykset, yritys yhteyden saamiseksi poismenneeseen ja muu tuollainen. Kärsimys on minä sinänsä.
12. Suru on ajan ja ajatuksen tulos
s. 216 On luovuttava kaikista päätelmistä, hylättävä kaikki, mitä olen lukenut surusta ja alettava ikään kuin en tietäisi surusta mitään. Minut on kasvatettu sillä tavoin sidonnaiseksi, että työnnän suruni taakan jonkun toisen kannettavaksi; kristinuskossa tämä on toteutettu erinomaisesti, Aasian maissa on toinen veruke: karma.
s. 217 Surun päättyminen edellyttää, ettei minää ole.
13. Mitä on kuolema?
s. 220 Kuolema saapuu, enkä voi väitellä sen kanssa. En voi pyytää sitä odottamaan hiukan kauemmin, se on edessäni, kun se tulee. Voiko mieli kohdata kaiken päättymisen vielä eläessäni, kun vielä olen elinvoimainen ja energinen, kun pursuan elämää? Kuolema on kaiken tuntemamme päättymistä – kaikkien kiintymysteni, pankkitilieni, kaikkien saavutusteni täydellistä päättymistä. Onko mielen mahdollista jo eläessäni kohdata tuollainen tila? Siinä tapauksessa ymmärrän kuoleman täyden merkityksen.
14. Tyhjyys on kaiken energian summa
s. 223 Ihmisen psykologisessa rakenteessa ajatuksella ei ole minkäänlaista sijaa. Voinko siis tarkasta tajuntaani, ja paljastaako se sisältönsä – ei vähitellen, vaan totaalisesti, kokonaisliikuntona? Vain silloin on mahdollista mennä sen tuolle puolen.
Voinko tutkiessani tarkata silmien liikkumatta, koska näkö vaikuttaa aivoihin? Kun silmät pysyvät täysin liikkumatta, tarkkaaminen käy erittäin selkeäksi, koska aivot tyyntyvät. Voinko siis tarkata niin, ettei ainoakaan ajatuksen liike sekaannu tarkkaamiseen?
15. Kun minää ei ole, myötätunto syntyy
s. 232 Aivot tallentavat kaiken aikaa. Ovatko tallentamani psykologiset seikat lainkaan tarpeellisia? Kaikki psykologiset säilytteet ovat tarpeettomia. Tarpeellista ovat ravinto, vaatteet ja asunto – ei mikään muu.
16. Tarkkailijan ja tarkkailtavan välinen jakautuma on ristiriidan alkulähde
s. 235 Onko mahdollista elää koko elämä täysin ilman ristiriitaa? Tavallisesti hyväksymme sen, että ristiriita on välttämätön. Ihmisten eläminen on satojen ajan ollut sekä ulkoista että sisäistä taistelua, ristiriitaa, alituista kamppailua ja pelkoa. Saatamme puhua rauhasta, mutta rauhaa ei ole niin kauan kuin hyväksymme ristiriidan. Jos sanon, että rauhassa eläminen on mahdollista, kysymyksessä on pelkkä aate, ja se on merkityksetön. Jos taas sanon, ettei se ole mahdollista, ehkäisen tutkimisen.
17. Kun tajunta sisältöineen päättyy, on jotakin täysin erilaatuista
s. 240 Illuusioita luodaan tavoittelemalla tyydytystä pyyteestä. Tyydytys on aivan muuta kuin haltiotila. Haltiotila on sellaisen olemisen – tai olematta olemisen – tila, joka on itsemme ulkopuolella. Se on haltiotilaa, johon ei sisälly kokemista. Heti kun koetaan, kysymyksessä on itse.
18. Selkeyden puuttuessa taitavuus on erittäin vaarallinen
s. 249 Selkeyden puuttuessa taidosta tulee mitä tuhoisin tekijä elämässä – ja se on nähtävissä nykymaailmassa. Ihmiset voivat mennä kuuhun ja kiinnittää sinne maansa lipun, mutta sellainen toiminta ei synny selkeydestä.
19. Millä tavoin voin tuntea itseni?
s. 250 Ajattelemmeko tiedostavamme vai tiedostammeko? Siinä on eroa. Tiedostaminen merkitsee, että olemme herkkiä ja vireästi vastaanottavia kaikelle. Jollemme ole tietoisia, mitä ulkopuolellamme tapahtuu ja alamme tiedostaa sisäisesti, meistä tulee neuroottisia, mutta jos alamme olla mahdollisimman laajasti mitä maailmassa tosiasiallisesti tapahtuu, ja siitä siirrymme sisäiseen, olemme tasapainoisia. Silloin meidän on mahdollista olla pettämättä itseämme.
OSA III Kaksi keskustelua
Krishnamurti keskustelee Ojaissa pienen ryhmän kanssa. Ryhmä koostuu henkilöistä, jotka työskentelevät Englannin, Intian, Kanadan ja USAn Krishnamurti Foundationissa ja niiden yhteydessä toimivissa kouluissa
1. keskustelu
s. 265 Millä tavoin voitte ihmisenä tietää, että hänen (Krishnamurtin) puheensa on totuutta? Vain silloin voin ymmärtää, kun olen todella valmis kulkemaan kentällä, joka on täynnä salakuoppia.
2. keskustelu
s. 291 Totaalinen ytimeen näkeminen on intohimon liekki, joka hävittää kaiken hämmennyksen. Se polttaa pois kaiken muun.
s. 298 Ihmiselle, joka näkee syvästi ja perinpohjaisesti ymmärtäen, ei sinää ja minää ole olemassa. Sen tähden tuo syvä ja suora ymmärtäminen on myötätuntoa – se on oivalluskykyä.