TAKAKANSITEKSTI: Tämä kirja saattaa johdattaa Teidät välittömään ja luontevaan vuorovaikutukseen oman itsenne ja lähimmäistenne kanssa. Vuosien varrella kirjaan pantujen keskustelujen puitteissa saatte kuunnella henkilökohtaisia pulmianne ja vaikeuksianne koskevia kysymyksiä sekä antaa tajuisen ja alitajuisen mielentaustanne vähitellen purkautua ja siten joutua silmätysten sisimpänne eteen. Annatte omien vaikeuksienne, kärsimystenne ja ristiriitojenne kertoa Teille tarinansa loppuun saakka, samalla tavoin kuin etsivät ihmiset kaikilta maailman kulmilta ovat paljastaneet elämänsä ongelmat Krishnamurtille, joka tässä teoksessa esittää niiden johdosta omat kommentaarinsa, reunahuomautuksensa.
Näin Te kirjaa lukiessanne kysytte, miksi yksinäisyys on niin tuskallista, miksi eristäytyminen on kaikille yhteistä. Joudutte pohtimaan, onko itsekasvatus ja hyveiden kehittäminen mahdollista ja hyödyllistä. Onko maailmassa todellista rakkautta, myötätuntoa ja sääliä, vai ovatko viha, riisto, julmuus ja kateus ja siihen kytkeytyvä kurjuus ja sekasorto ihmiskunnan ainaisena vitsauksena. Selvittelette yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, ihmisten välisen vuorovaikutuksen olemusta, vihan ja väkivallan syntyä, täydellisen tyydytyksen saavuttamista, rauhan, tyyneyden ja hetkestä hetkeen uusiutuvan onnellisuuden mahdollisuutta.
Kaikkia näitä ja lukemattomia muita jokaista nykyaikaista ihmistä askarruttavia ongelmia Teillä on tilaisuus käsitellä kuunnellessanne niitä vastauksia ja vastakysymyksiä, joita Krishnamurti on muistikirjaansa tallettanut ja jotka yleispätevyydessään ja ytimekkyydessään ovat yhteisiä kaikille vaikeuksissaan kamppaileville ihmisille. Teistä itsestänne riippuu, Krishnamurti sanoo, lykkäättekö jälleen ratkaisun tuonnemmaksi vai tapahtuuko Teissä välitön selkeneminen, joka alati uudistuvana etenee hetkestä hetkeen.
Sisällys
1. Kolme hurskasta egoistia
s. 5 Kolme hurskasta egoistia tuli tervehtimään minua. Ensimmäinen oli sannyasi, maailmasta luopunut munkki, toinen orientalisti, itämaiden tutkija, hän uskoi lujasti veljeyteen; ja kolmas oli vannoutunut utopisti. joka työskenteli ihanneyhteiskunnan hyväksi. Kaikki kolme uurastivat sitkeästi omalla työsarallaan ja väheksyivät toisten asennoitumista ja toimintaa ja kukin ammensi voimaa omata vakaumuksestaan. He puolustivat kiihkeästi omia uskomuksiaan ja olivat oudolla tavalla säälimättömiä.
s. 8 Kaikki kolme elävät huomista, tulevaisuutta varten. He eivät ole kunnianhimoisia maallisessa mielessä, mutta heidän kunnianhimonsa on paljon hienosyisempää. Itse kunkin joksikin tulemisen, saavuttamisen ja minän laajentamisen halu jäytää heitä kaikkia. He eivät näe, että tämä pyyde kieltää rauhan, veljeyden ja korkeimman onnellisuuden.
Oleminen on aina nykyisyydessä tapahtuvaa ja oleminen on muuttumisen korkein muoto. Joksikin tuleminen on pelkästään muunneltua jatkuvuutta, ja ratkaiseva muuttuminen on mahdollista vain nykyisyydessä, olemisessa.
2. Samastaminen
s. 11 Totuuden, onnellisuuden viriäminen on mahdotonta, ellemme tutkimusmatkailijan tavoin tunkeudu minän toimintapoihin. Kauaksi matkustaminen on mahdotonta, jos olemme ankkurissa. Samastuminen on turvapaikka. Turvapaikka tarvitsee suojelemista, ja se mitä suojellaan on pian tuhottu. Samastumisesta versoo sen oma tuhoutuminen, ja tästä aiheutuu monenlaisten samastusten välinen jatkuva ristiriita. Itsensä johonkin samastunut ihminen ei milloinkaan voi tuntea vapautta, jossa yksin koko totuus viriää.
3. Juoruaminen ja murehtiminen
s. 12 Juoruaminen on rauhattoman mielen ilmaus, syvämietteisyyden ja vakavuuden todellinen vastakohta. Juoruaminen ja murehtiminen voi päättyä ainoastaan sillä ehdolla, että mielen rauhattomuus ymmärretään. Pelkkä pidättäytyminen, valvonta ja kuri ei aikaansaa tyyneyttä, se vain turruttaa mielen, tekee sen epäherkäksi ja sidotuksi. Ymmärtäminen viriää itsetuntemuksen myötä. Rauhaton mieli tuhoaa ymmärtämisen ja onnellisuuden.
4. Ajatus ja rakkaus
s. 16 Ajatustoiminto epää aina rakkauden. Ajatteluun liittyy tunnepitoisia häiriöitä, rakkauteen ei. Ajatus on rakkauden suurimpana esteenä.
5. Yksinoleminen ja rakkaus
s. 18 Todellista yhteyttä voi olla vain silloin kun on yksinolemista. Yksinoleminen on kaikista vaikuttimista, pyyteistä, tavoitteista puhdistumista.
6. Oppilas ja Mestari
s. 21 Ymmärtäminen ei ole mahdollista niin kauan kuin Mestarin ja oppilaan, todellisuuden ja itsenne välinen jakautuma on olemassa. Totuuden ymmärtämiseen ei sisälly Mestaria eikä oppilasta. Kun hetkestä hetkeen ymmärrämme sen mikä on ilman ohikiitäneen hetken muistijäännöksiä, se on totuutta.
7. Rikas ja köyhä
s. 24 Rikkailla on oma erikoinen ilmapiirinsä. Heissä on läpitunkematonta ja itsevarmaa välinpitämättömyyttä, haavoittumatonta varmuutta ja kovuutta, joka on vaikeasti särjettävissä. He eivät omista varallisuutta, vaan varallisuus omistaa heidät, ja se on pahempaa kuin kuolema. Omahyväisyys on heidän ihmisrakkauttaan. Heidän jumalansa on tehty heidän kullastaan. Pitää olla erittäin kovapintainen voidakseen olla rikas niin suuren köyhyyden ja rappeutuneisuuden keskellä. Heidän sydämensä ammottaa tyhjinä. Mitä loisteliaampaa ulkonaisesti, sitä köyhempää sisäisesti.
8. Pyhät toimitukset ja kääntymys
s. 26 Teidät voidaan käännyttää uskosta toiseen, mutta todellisuuden ymmärtämiseen ei voida käännyttää. Usko ei ole todellisuutta. Voitte kyllä muuttaa mieltänne, mutta totuus ei ole mikään vakaumus. Jos kokemuksenne pohjautuu uskoon, se on tuon uskon sidonnainen reaktio.
s. 28 Seremonioihin sisältyy tietyssä määrin kauneutta ja järjestystä, mutta pohjimmiltaan ne ovat kiihokkeita. Ne vain turruttavat mielen ja sydämen, tuudittavat mielen uneen. Tässä uneliaassa tilassa teillä on kokemuksia, mutta ne ovat itseheijastettuja. Nämä kokemukset ovat harhaa, olivatpa ne miten tyydytystä tuottavia hyvänsä. Todellisuuden kokeminen ei synny toistamisesta eikä harjoittamisesta. Totuus ei ole lopputulos, seuraus, päämaali: se ei ole kutsuttavissa, sillä se ei kuulu mielen piiriin.
9. Tieto
s. 30 Tieto on valon leimahduksena kahden pimeyden välissä, mutta tieto ei pysty ylittämään tuota pimeyttä eikä päästä sen tuolle puolen. Tieto on tarpeen tekniikalle, kuten hiili veturille, mutta tuntemattoman saavuttaminen on sille mahdotonta. Tiedon täytyy väistyä, jotta tuntematon voisi olla, mutta miten vaikeata se onkaan!
s. 31 Tiedon palvonta on epäjumalan palvontaa. Tiedon vaippa kätkee alati lisääntyvän hämmennyksemme ja surumme, mutta sen on mahdotonta milloinkaan meitä niistä vapauttaa. Mielen toimintatavat eivät johda totuuteen ja sen tuomaan onnellisuuteen. Tietäminen on tuntemattoman kieltämistä.
10. Arvonanto
s. 33 Kunnioitettavuus on kiroukseksi; se on sellaista ”pahaa”, joka syövyttää mielen ja sydämen. Huomaamattomasti se hiipii meihin ja tuhoaa rakkauden. Arvossapidetyt ovat aina olosuhteiden armoilla. Pelko asuu heidän sydämessään. He ovat rummun kaltaisia, tyhjiä sisältä, mutta äänekkäitä lyönnin osuessa. Onnellisuus evätään heiltä, sillä he karttavat totuutta.
11. Politiikka
s. 36 Politiikka on seurausten sovittelemista. Toivomme seurauksia taitavasti käsittelemällä voivamme aikaansaada järjestyksen ja rauhan, mutta pahaksi onneksi asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Elämä on kokonaisuus, johon sisältyy sekä ulkonainen että sisäinen. Sisäinen voittaa aina ulkonaisen, mutta niitä on mahdotonta erottaa toisistaan ja pitää tiiviisti eristetyissä osastoissa. Sisäinen nälkä, kätkössä olevat tavoitteet ja vaikuttimet ovat aina voimakkaampia. Koska leikittelemme syillä ja seurauksilla, emme milloinkaan astu niiden tuolle puolen. Tämä on syy, joka on saattanut meidät poliittisen kiihottumisen ja uskonnollisen tunnelmoimisen orjiksi. Ainoa toivo on eheytymisessä. Sellaisen on mahdotonta syntyä aaterakennelmasta tai auktoriteetin seuraamisesta. Se syntyy vain syvästä tietoisuudesta. Tämän tietoisuuden on tunkeuduttava tajunnan syvempiin kerrostumiin eikä tyydyttävä pintareaktioihin.
12. Kokeminen
s. 38 Kokemus ja kokeminen ovat täysin eri asioita. Kokemus on kokemisentilan esteenä. Elämä on nykyhetkeä, se ei ole kokemus. Mieli on kokemusta, tunnettua, kokeminen on kokemukseton olemisentila. Siinä ei ole kokijaa eikä koettua. Puu, koira ja iltatähti eivät ole kokijan koettavissa; ne ovat pelkkää kokemisen liikuntoa. Tätä olemisentilaa on mahdotonta ajatella tai mietiskellä. Kokijan on lakattava olemasta. Sen liikunnon tyyneydessä ajaton on.
13. Hyve
s. 40 Hyve on sydämestä, ei mielestä syntyisin. Kun mieli kehittää hyvettä, se on ovelaa laskelmointia; se on itsepuolustusta, älykästä ympäristöön sovittautumista. Täydellistyminen on hyveen epäämistä.
s. 41 Kun mielen toiminto, siis itse, käsitetään, silloin hyve on syntyy. Hyve ei ole toistuvaa vastustusta; se on välitöntä tietoisuutta ’siitä mikä on’ ja sen ymmärtämistä. Ymmärtäminen on mielelle mahdollista. Ymmärtäminen edellyttää tuntemisen ja vastaanottamisen lämpöä, minkä sydän voi antaa mielen ollessa hiljaa.
14. Sydämen yksinkertaisuus
s. 43 Sydämen yksinkertaisuus on suunnattoman paljon tärkeämpää ja merkityksellisempää kuin elämäntapojen yksinkertaisuus.
15. Yksilön monisärmäisyys
s. 46 Olemme monta, emme yksi. Yksi ei synny ennen kuin nuo monet lakkaavat olemasta. Yötä päivää nuo hälisevät monet taistelevat keskenään, ja tämä taistelu on elämän kärsimyksenä. Yritämme suostuttaa monet yhteen, mutta yksi tulee piankin moneksi. Monien ääni on yhden ääntä, ja tuo yksi ääni asettuu auktoriteetiksi; mutta se on silti vain äänen helinää. Me olemme noiden monien äänet, ja me yritämme tavoittaa tuon yhden hiljaista ääntä. Monet eivät milloinkaan voi löytää yhtä.
s. 47 Moninaisuutemme yhden särmän on mahdotonta ymmärtää moninaisuutta; yksi ainoa olemuspuoli ei voi ymmärtää minuutemme monia olemuspuolia. Kokonaisuuden ymmärtäminen osasta käsin on mahdottomuus, ja siinä syy miksi emme milloinkaan oivalla.
16. Nukkuminen
s. 49 Nukkuessa ongelmiimme löytyy ratkaisu. Kun tajuinen mieli on hiljaa, vastauksen saaminen on sille mahdollista. Kun joksikin tuleminen täydellisesti lakkaa, tapahtuipa se uni- tai valvetilassa, kun jonkin syyn seuraus päättyy, silloin ilmenee se, mikä on ajan tuolla puolen, syyn ja seurauksen saavuttamattomissa.
17. Rakkaus ja vuorovaikutus
s. 51 Kuinka helppoa onkaan tuhota se mitä rakastamme! Miten nopeasti välillemme muodostuukaan este. Terveydentila, mieliala ja pyyde heittävät varjon, ja se mikä oli säteilevää muuttuu elottomaksi ja rasittavaksi.
18. Tunnettu ja tuntematon
s. 55 Onko sinun ja minun mahdollista löytää sitä, mikä ei ole mitattavissa? Onko ajan luoman mahdollista oppia tuntemaan sitä, mikä ei ole ajasta syntyisin? Voiko ahkerasti harjoitettu itsekuri johtaa meidät tuntemattomaan? Onko todellisuuden pyydystäminen pyyteiden verkkoon mahdollista? Sellainen minkä voimme vangita on tunnetun heijastamaa, mutta tunnetun on mahdoton vangita tuntematonta.
s. 56 Todellisuudella ei ole jatkuvuutta, se on hetkestä hetkeen, alati uusi, alati tuore. Sellainen mikä jatkuu, ei milloinkaan voi olla luovaa. Mielen pintakerros on vain ilmaisuväline, sen on mahdotonta mitata sitä mikä ei ole mitattavissa. Todellisuudesta ei voi puhua; ja kun niin tehdään, ei se enää ole todellisuutta. Tämä on mietiskelyä.
19. Totuuden etsiminen
s. 59 Totuuden etsiminen on sen kieltämistä. Totuudella ei ole mitään kiinteätä asuinsijaa; mitään sinne johtavaa polkua tai opasta ei ole olemassa, eikä sana ole totuus. Kun totuutta etsitään, se mitä löydetään voi olla vain tietämättömyyden tulosta, sillä tuo etsiminen sinänsä syntyy tietämättömyydestä. Etsimällä ette voi totuutta löytää; teidän on lakattava olemasta, jotta todellisuus voisi olla.
20. Herkkyys
s. 62 Vain ohut muuri erotti ihanan puutarhan kylän sykinnästä. Jos torjumme ruman ja pidämme kiinni kauniista, olemme epäherkkiä. Vastakohdan kehittäminen tekee mielen ahtaaksi ja sydämen rajoittuneeksi. Tietoisuus tuon kylän kauneudesta edellyttää, että olemme herkkiä vihreälle, kukkivalle puutarhalle. Me haluamme olla tietoisia vain kauneudesta ja eristämme itsemme sellaisesta, mikä ei ole kaunista. Tällainen tukahduttaminen aiheuttaa pelkästään epäherkkyyttä, se ei saa aikaan kauneuden arvon ymmärtämistä.
21. Yksilö ja yhteiskunta
s. 65 Yhteiskunta on olemassa yksilöä varten eikä päinvastoin. Yhteiskunta on olemassa ihmisyyden toteutumista varten; se on olemassa antaakseen yksilölle vapauden, joka suo hänelle tilaisuuden korkeimman oivalluskyvyn herättämiseen. Tuo oivalluskyky on yhteyttä siihen luovaan todellisuuteen, joka ei kuulu pinnallisen mielen piiriin.
22. Itse
s. 70 Mitä suurempi ulkonainen komeus, sitä suurempi sisäinen köyhyys. Joksikin tulemisen pyyde on tämän sisäisen tyhjyyden syynä ja mitä tahansa yrittänettekin, tuota tyhjyyttä on mahdotonta milloinkaan täyttää. Voitte paeta sitä karkeasti tai hienostuneesti, mutta se on teitä yhtä lähellä kuin oma varjonne. Kenties ette halua katsoa tuohon tyhjyyteen, mutta siitä huolimatta se on olemassa. Kouristukset ja kieltäymykset, joihin itse verhoutuu, eivät milloinkaan voi peittää tätä sisäistä köyhyyttä.
23. Usko
s. 74 Uskoon pohjautuva toimeliaisuus on hämmentävää ja tuhoavaa. Usko – poliittinen, uskonnollinen tai minkälaatuinen tahansa – on vuorovaikutuksen ymmärtämisen esteenä, ja ilman tuota ymmärtämistä toiminta on mahdotonta.
24. Hiljaisuus
s. 75 Mieli oli aivan hiljaa. Tuo hiljaisuus ei ollut uupumusta eikä rentoutumista, vaan erittäin valpasta hiljaisuutta. Tällä hiljaisuudella ei ollut mitään lähtökohtaa; tämän tyyneyden tarkkailijaa ei ollut olemassa, kokija oli kokonaan poissa.
s. 76 Tämä hiljaisuus ei ollut sellaista, mikä päättyy taas alkaakseen; mitään toistamista ei tapahtunut. Kaikki ovelan mielen petkutuskeinot olivat täydellisesti poissa. Tämän hiljaisuuden sisältö ei ole sanoin arvioitavissa.
25. Rikkauksista luopuminen
s. 78 Hän oli ollut sangen rikas ja sitten luopunut rikkauksistaan. Hänellä oli ollut paljon omaisuutta, ja sen tuoman vastuun kantamisesta hän oli nauttinut, sillä hän oli antelias eikä kovasydäminen. Kitsastelematta hän antoi ja unohti antamansa. Hän oli hyvä apulaisiaan kohtaan ja katsoi heidän etuaan, ja hän ansaitsi helposti rahaa siinä maailmassa, jossa rahan ansaitseminen on viehtymyksenä. Omaisuudestaan hän kertoi luopuneensa sen tähden, että eräänä päivänä jotakin lukiessaan hänen mieleensä oli juolahtanut miten äärettömän typerää hänen ansaitsemisensa ja varallisuutensa oli. Nyt hän yritti viettää yksinkertaista elämää voidakseen päästä selville siitä, mitä kaikki oikeastaan merkitsi ja oliko olemassa mitään ruumiillisiin haluihin kuulumatonta.
s. 81 Ajatuksen on mahdotonta kokea vapautta ristiriidasta, sillä yksinkertaisuus, selkeys, ei ole mielestä syntyisin.
26. Toistaminen ja aistimus
s. 82 Mielemme on ahdettu niin täyteen tietoa, että välitön kokeminen on miltei mahdotonta. Mielihyvän ja tuskan kokeminen on välitöntä, henkilökohtaista. Me olemme muitten ihmisten ajatusten ja vaikutusten tulosta. Propaganda luo meidät ja tuhoaa meidät. Sanoilla on meille tavattoman suuri merkitys. Symbolit, kuvitelmat, liput, äänet ovat tärkeimmät; voimanamme on korvike, ei todellisuus. Me luemme toisten kokemuksista, katselemme toisten pelaamista, seuraamme toisten esimerkkiä, lainaamme toisten sanontoja. Itse olemme tyhjiä ja tätä tyhjyyttä yritämme sanoilla, aistimuksilla, toivoilla ja kuvitelmilla täyttää, mutta tyhjyys jatkuu.
27. Radio ja musiikki
s. 85 Radiomusiikki on näköjään erinomainen pakokeino. Naapurissa vastaanotin oli auki koko päivän yöhön saakka. Radiosta voi kuunnella kaikenlaista musiikkia, uutisia ja näytelmiä. Keskustelua ja ajatustenvaihtoa ei tarvita, sillä radio tekee puolestanne melkein kaiken.
Radio näyttää kovin vähän muuttavan elämän kulkua. Ehkä tekee jotkut seikat hiukan mukavammiksi, mutta mikään asiatieto ei muuta meitä oivalluskykyisiksi. Olemme yhtä sotaintoisia kuin konsanaan, vihaamme jotakin ihmisryhmää, halveksimme jotakin poliittista johtajaa ja kannatamme jotakin toista, olemme uskontojen narreja, olemme kansallismielisiä ja kärsimyksemme jatkuvat.
s. 86 Jonkin kokemuksen toistamishalu on aistimishalua. Aistimus voidaan toistaa, kun taas kokemisen toistaminen on mahdotonta. Juuri aistimuksen pyyde saa meidät takertumaan musiikkiin, omistamaan kauneutta. Riippuvuus ulkonaisesta on osoituksena oman olemuksemme tyhjyydestä, jota täytämme musiikilla, taiteella, harkitulla hiljaisuudella. Siksi olemme ainaisen pelon vallassa, pelkäämme sitä mitä olemme. Aistimuksia voi toistaa ja laajentaa, mutta kokeminen ei kuulu ajan rajoitusten piiriin. Ne aiheuttavat ristiriitaa ja kärsimystä. Kokeminen on aivan muuta kuin kokemuksen toistaminen Vain kokemisessa on uudistumista, muuttumista.
28. Arvovalta
s. 89 Teidän ja todellisuuden välillä ei ole mitään välittäjää, ja jos sellainen ilmaantuu, hän on viettelijä, pahantekijä. Hän joka tietää, ei tiedä. Hän voi tuntea vain omat ennakkoluulonsa, itsensä heijastamat uskomukset ja aistipohjaiset vaatimuksensa. Asemaa ja arvovaltaa voidaan rakentaa, ovelasti kehittää, nöyryyttä ei.
29. Mietiskely
s. 91 Mieli on keskenään ristiriitaisten kiinnostusten koostuma, ja se mitä nimitämme keskittymiseksi, itsekuriksi, on pelkästään jonkin kiinnostuksen vahvistamista toista kiinnostusta vahvistamaan. Itsekuri on vastustuksen kehittämistä, ja siellä missä vastustetaan, siellä ei ymmärretä. Kuriin hyvin totutettu mieli ei ole vapaa, ja oivaltaminen on mahdollista vain vapaudessa.
30. Suuttumus
s. 95 Suuttumus on eristävää. Se katkaisee yhteydet, sillä on eristyneisyyden tilapäinen tarmo ja elinvoima. Suuttumukseen sisältyy outoa toivottomuutta, sillä eristyneisyys on epätoivoa.
s. 97 Suuttumuksen varastoiminen, siis kauna, vaatii anteeksiantamisen vastamyrkkyä; mutta suuttumuksen varastoiminen on paljon merkityksellisempää kuin anteeksianto. Anteeksiantaminen on tarpeetonta kun suuttumuksen kasautumista ei tapahdu.
31. Psykologinen varmuus
s. 100 Loppujen lopuksi, useimmat ihmiset haluavat olla turvassa, olla varmoja. Yhdessä monien kanssa eksyksissä oleminen on psykologista varmuutta. Juuri siitä syystä useimmat meistä pitävät tiukasti kiinni kansallismielisyydestä, vaikkakin se aiheuttaa yhä lisääntyvää tuhoa ja kärsimystä. Yksilöllisen tai ryhmävarmuuden haluaminen tuo tuhon mukanaan, ja psykologinen turvallisuus luo harhaa. Kun mieli on kerran kokenut samastumisen aiheuttaman nautinnon, se on lujasti linnoitettu eikä mikään voi sitä horjuttaa, sillä kokemus on sen koetinkivi. Mutta kokemus ei ole todellisuutta. Todellisuutta ei voi kokea. Se on. Kaikki todellisuutta koskeva tieto on harhaa. Kokemus muovaa tietoa ja tieto ohjaa kokemusta; niiden molempien täytyy lakata, jotta todellisuus voisi olla.
32. Erillisyys
s. 103 Yksilön samastuminen joukkoihin tai johonkin aaterakennelmaan ei hävitä hänen erillisyyttään. Korvike ei poista erillisuuden ongelmaa, ei sitä myöskään voida tukahduttaa. Ongelmamme ei ole miten voisimme vapautua erillisyydestä vaan miksi jokainen antaa sille niin suuren merkityksen.
33. Valta
s. 105 Sekä köyhyys että rikkaus ovat kahleita. Köyhyydestään ja rikkaudestaan tietoinen ovat olosuhteiden leikkikaluina. Molemmat ovat helposti turmeltuvia, sillä he molemmat etsivät sitä, mikä turmelee: valtaa.
s. 106 Vallan pyyde on ovelasti houkuttelevaa ja miltei vaistomaista. Menestyvyys on orjamaisuutta, koska jokainen saavutus muodostuu valtaan pääsemisen keinoksi. Siunaus kielletään menestyviltä, sillä elämän syvimmän kauneuden, rakkauden, tunteminen on heille mahdotonta.
34. Vilpittömyys
s. 109 Itsetuntemus ei ole tahdon tuotetta; itsetuntemus viriää tietoisuudesta, kun olemme tietoisia jokahetkisestä reagoimisestamme elämän liikuntaan. Tahto ehkäisee nämä spontaanit reaktiot, jotka yksin paljastavat itsen rakenteen.
35. Täyttymys
s. 111 Täyttymyksen etsiminen on pettymyksen aiheuttamista. Itsen täyttymystä ei ole olemassa, kysymyksessä on vain itsen vahvistaminen jonkin himoitsemamme omistamisen avulla. Kestävän tyydytyksen tavoitteleminen on hämmennyksen ja surun aikaansaamista.
s. 113 Harhat tuottavat suurta tyydytystä, ja siitä johtuu kiintymyksemme niihin.
36. Sanat
s. 115 Miten omituisesti takerrummekaan sanojen sointiin ja miten tärkeiksi sanat sinänsä ovat meille tulleet: isänmaa, Jumala, pappi, demokratia, vallankumous. Me elämme sanoista ja nautimme niiden aiheuttamista aistimuksista, ja juuri nämä aistimukset ovat muodostuneet tärkeiksi. Sanoilla yritämme täyttää sisäistä tyhjyyttämme, omaa mitättömyyttämme ja ikävystymistämme. Kirjastomme ovat sanoja täynnä, ja miten me puhummekaan, lakkaamatta!
Sanan. laulun tai rukouksen toistaminen voi tehdä mielen hiljaiseksi. Mieli voidaan huumata, nukuttaa, miellyttävästi tai väkivaltaisesti, ja tuon nukkumisen aikana se saattaa nähdä unia. Toistamisen hiljaiseksi tekemän mielen on mahdotonta olla valpas, herkkä ja vapaa.
37. Käsite ja tosiasia
s. 117 Käsite on tullut meille tärkeämmäksi kuin tosiasia. Mielikuvalla on suurempi arvo kuin todellisella ja todellisen me yritämme alistaa aatteeseen, kaavaan. Niinpä luomme ristiriidan.
Aate on houkuttelevampi kuin todellinen, siksi takerrumme siihen. Siten harha tulee todelliseksi. Aate on itseheijastettu, se on itsepalvontaa, minän pysyväiseksi tekemistä ja siksi se tuottaa tyydytystä.
s. 119 Pysyvyyden tavoitteleminen on itsen täyttymyksen ainaista vaatimista; mutta itsen on mahdotonta milloinkaan saavuttaa täyttymystä, itse on pysymätöntä. Minän jatkuminen on surkastumista.
38. Jatkuvuus
s. 122 On omituista miten hartaasti me haluamme pysyvyyttä, jatkuvuutta. Tämä pyyde omaksuu monia eri muotoja. Ilmeiset muodot ovat meille tuttuja, mutta hienosyisemmän haluamisen paljastaminen on paljon vaikeampaa. Tunnemme vain jatkuvuuden, emme milloinkaan jatkumattomuutta.
s. 123 Sellainen mikä jatkuu ei voi milloinkaan olla muuta kuin mitä se on, tietyin muunteluin. Jatkuvuuden keskus ei ole henkinen olio, sillä se kuuluu ajatuksen, muistin piiriin ja on siis aikaa.
39. Itsepuolustus
s. 125 Useimmat ihmiset haluavat vahingoittaa toista, loukata joko sanalla, ilmeellä tai jollakin syvemmällä tavalla. Emme halua olla loukattavina, ja juuri tuo pyyde saa meidät loukkaamaan toisia. Toisten loukkaaminen on itsepuolustuskeino.
40. ”Minun tieni ja sinun tiesi”
s. 132 Tietä viisauteen ei ole. Jos tie on, silloin viisaus on määritelty, valmiiksi kuviteltu, tunnettu. Viisaus on alati uusi, tuore, eikä sen kokemiseen ole mitään keinoa. Keinot tuhoavat tuoreuden, uudentunnun, välittömän oivaltamisen.
s. 133 Itsetuntemus on viisauden alku, ja viisauden tyvenessä ja hiljaisuudessa on ääretön.
41. Tietoisuus
s. 139 Tietoisuus ei viriä tahtopäätöksellä, sillä määrätietoinen suuntaus on vastustamista ja tuloksena on yksipuolisuus.
Ongelmaa ei milloinkaan voi ratkaista sen omalla tasolla; koska se on monitahoinen, sen kokonaistoiminto on ymmärrettävä.
42. Yksinäisyys
s. 142 Teemme mitä hyvänsä voidaksemme paeta yksinäisyyttä, voidaksemme sen peittää. Saatatte hävitä tungokseen ja olla silti äärettömän yksinäinen, saatatte heittäytyä kiihkeään toimintaan, mutta huomaamattomasti yksinäisyys hiipii kintereillänne. Huvitteleminen ja juominen ei pysty eivät pysty yksinäisyyttä hukuttamaan. Mitä tahansa yritätte, yksinäisyyden kipu jatkuu.
43. Johdonmukaisuus
s. 145 Johdonmukaisuus on ajattelemattomuutta. Jonkin käyttäytymiskaavan ehdoton seuraaminen, johonkin aaterakennelmaan tai perinteeseen mukautuminen on helpompaa ja turvallisempaa kuin ajattelemisen tuskalle alttiiksi antautuminen. Auktoriteetin tutkiminen ei vaadi tutkimista.
44. Toiminta ja aate
s. 152 Aate rajoittaa toimintaa. Toimimisen pelko synnyttää aatteen. Aate syntyy, jotta toimintaa voitaisiin jarruttaa.
45. Kaupungissa eläminen
s. 154 Kaupunkielämä on oudosti maailmankaikkeudesta eristetty; ihmisten rakentamat talot ovat vallanneet laaksojen ja vuorten sijan, ja liikenteen melu on kohisevien virtojen vastikkeena. Öisin voi tuskin milloinkaan nähdä tähtiä, sillä kaupungin valot ovat liian kirkkaat. Kaupungin asukkaille tapahtuu aina jotakin, he ovat hauraita ja hienostuneita, heillä on kirkkoja ja museoita, juomia ja teattereita, kauniita vaatteita ja loputtomasti myymälöitä. Ihmisiä on kaikkialla, kaduilla, rakennuksissa, huoneissa. Pilvi kulkee yli taivaan, ja vain harvat katsovat korkeuksiin. Kiire ja levottomuus vallitsevat.
46. Pakkomielle
s. 159 Pakkomielteet toimivat välikappaleina paetessamme ristiriitoja. Kaikki pakokeinot ovat samanlaisia, vaikka jotkut tietenkin ovat sosiaalisesti vahingollisempia kuin toiset.
47. Henkinen johtaja
s. 164 Seuraajat haluavat, merkillistä kyllä, että heitä tyrannisoidaan ja ohjataan, joko lempeästi tai raa’asti. He arvelevat, että raaka kohtelu kuuluu osana siihen kouluttamiseen, jonka tavoitteena on henkinen menestys. Haluatte voimakkaampia aistimuksia ja juuri sen tähden luotte johtajan, gurun; ja tuon uuden tyydytyksen hyväksi te uhraatte, alistutte hankaluuksiin, loukkauksiin ja pelotuksiin. Tuo kaikki on keskinäistä riistoa, sillä ei ole kerta kaikkiaan mitään yhteistä todellisuuden kanssa eikä se tule milloinkaan johtamaan onnellisuuteen.
48. Kiihokkeet
s. 166 Kiihokkeiden aikaansaama hiljaisuus on tulosta, seurausta eikä siis luovaa, se on kuollutta.
49. Ongelmat ja pakotiet
s. 169 Etsimme vastausta niin innokkaasti, että ongelman tutkiminen on meille mahdotonta. Juuri ongelma on tärkeä eikä vastaus. Kaikki ongelmat ovat samaa alkuperää, ja ellemme tuota alkuperää ymmärrä, niin ongelmien ratkaisuyritykset johtavat vain yhä suurempaan hämmennykseen ja kärsimykseen.
50. Se mikä on ja se minkä tulisi olla
s. 175 Ristiriita on todellisen ja kuvitellun välinen ristiriita. Kuvitelma on pakoa siitä mitä olette.
51. Vastakohtaisuus
s. 178 Jollei kiinteää päämäärää olisi, ei vastakohtaisuuttakaan olisi.
52. Mustasukkaisuus
s. 183 Missä mustasukkaisuutta ilmenee, siellä ei ole rakkautta. Todellinen vuorovaikutus edellyttää yhteyttä. Rakkaus ei ole yhteydessä mielikuvaan, eikä mielikuva siis voi olla rakkauden kanssa vuorovaikutuksessa. Rakkaus on liekki ilman savua.
53. Välittömyys
s. 184 Hän oli eräässä ryhmässä, joka oli saapunut keskustelemaan jostakin vakavasta aiheesta. Hän oli ilmeisestikin tullut uteliaisuudesta tai joku ystävä oli tuonut hänet mukanaan. Hän oli pukeutunut hyvin ja käyttäytyi arvokkaasti: oli ilmeistä että hän piti itseään hauskannäköisenä. Hän oli täysin tietoinen itsestään; kaiken aikaa hän muisti vartalonsa, ulkonäkönä, hiuksensa ja vaikutuksen, minkä hän muihin teki. Hän yritti seurata keskustelua, mutta ei saanut sanottua sanaakaan. Hän saattoi nopeasti vetäytyä kuoreensa ja silti säilyttää huolellisesti kehittämänsä asenteen. Välittömyyden rippeetkin oli tarkoin tuhottu. Tuo tyttö uhraa välittömyyden vaikutuksentavoittelulle. Hän pelkää välittömyyttä, koska se paljastaisi hänet itselleen että muille. Mutta välittömyys on ainoa avain, joka avaa oven siihen mikä on. Välittömyyden tappaminen kuuluu mitättömän mielen toimintatapoihin.
s. 186 Mikä on rakennettu, voidaan purkaa ja sellainen, mikä ei ole rakennettu, voidaan ymmärtää vain itsetuntemuksen avulla. Itse on rakennettu, ja vain sen purkautuessa se mikä ei ole vaikutuksen tulosta, millä ei ole aiheuttajaa, voidaan ymmärtää.
54. Tajunta ja alitajunta
s. 189 Kun tajuinen mieli ei voi löytää tyydyttävää vastausta, se luopuu etsimisestä ja siten hiljenee, ja tuohon hiljentyneeseen mielenpintaan alitajunta väläyttää vastauksen.
Mielen pintakerrostumat ja syvemmät kerrostumat eivät ole keskenään erilaatuisia: molemmat koostuvat päätelmistä, muistikuvista; molemmat ovat menneisyyden tulosta. Ongelmasta vapautuminen on mahdollista vain silloin, kun mieli on täydellisesti hiljaa, valikoimatta tietoinen ongelmasta, sillä vain silloin ongelman aiheuttajaa ei ole.
55. Haaste ja vastaus
s. 192 Useimmat ihmiset harrastavat toiminnan tappamista; aate, uskomukset ja opit ovat tuon tuhoamisen välikappaleita.
56. Omistamishalu
s. 195 Mustasukkaisuus on eräs keino, jonka avulla voimme pitää jotakuta toista hallussamme. Jonkun omistaminen tekee meidät onnellisiksi, lämmittää ja lohduttaa meitä. Jonkin omistaminen tekee meidät tärkeiksi. Me takerrumme, koska ilman takertumista tunnemme olevamme hukassa. Pelkäämme yksinolemisen tunnetta.
57. Omanarvontunto
s. 201 Me sijoitamme itsemme eri tasoille, ja noista korkeuksista joudumme alituisesti putoamaan. Näitä putoamisia me häpeämme. Omanarvontunto on häpeämisemme, putoamisemme syynä. Ei putoamisen, vaan omanarvontunnon ymmärtäminen on tärkeätä. Jollette olisi sijoittanut itseänne jalustalle, kuinka voisitte pudota? Ilman jalustaa olette sitä mitä olette.
Kun rakastatte, menneisyyttä ei ole. Rakastakaa, ja aikaa ei ole.
58. Pelko
s. 204 Joksikin tulemisen pyrkimys on pelon alkuna, olemisen tai olematta olemisen pelon. Mieli on pelon aiheuttaja, ja kun mieli analysoi pelkoa ja etsii sen syytä voidakseen siitä vapautua, se vain yhä enemmän eristyy ja siten lisää pelkoa. Ei pelossa, vaan yhteydessä on vapautta.
59. ”Miten voisin rakastaa?”
s. 209 Antakaa sydämenne olla tyhjä. Älkää täyttäkö sitä sanoilla, mielen toiminnalla. Antakaa sydämenne olla täysin tyhjä; vain silloin se täytetään.
60. Tuloksen hyödyttömyys
s. 210 Jokainen mielen liike on hiljaisuuden esteenä.
61. Autuudenpyyde
s. 217 Ilman vapautta ei autuutta voi olla. Mietiskely on vapautumista mietiskelijästä, mielen vapauttamista sen omista ajatuksista kaikilla tasoilla.
62. Ajatus ja tajunta
s. 218 Ajatus on aina pinnallista, vaikka se saattaa sijoittua eri tasoille. Ajatuksen on mahdotonta tunkeutua syvyyksiin, ehdottomaan. Ajatus ei voi päästä itsensä tuolle puolen, ja pettymys versoo jokaisesta sellaisesta yrityksestä.
63. Uhrautuminen
s. 222 Uhrautuminen on itsen laajentamista. Tietoinen uhraus on itsen paisuttamista, ei luonteen suuruuden ilmaus.
64. Liekki ja savu
s. 228 Ette voi hajottaa savua, sillä te olette tuo savu. Savun hälvetessä liekki ilmaantuu. Kun sydän on tyhjä mielen luomuksista, ja mieli on tyhjä ajatuksista, silloin rakkautta on.
65. Mielen askartelu
s. 230 Liekaan sidotun levottoman eläimen lailla ajatus liikkuu nykyisyyden kautta tulevaisuuteen ja takaisin oman ahtaan tai laajan toimintasäteensä kehässä, mutta milloinkaan se ei ole vapaa omasta varjostaan.
Mieli on tuo askartelu. Jollei se askartele, se lakkaa olemasta.
66. Ajatuksen lakkaaminen
s. 234 Mitä ajattelemme, sitä olemme. Omien heijastelmien parissa askarteleminen on itsenpalvontaa. Totuus on vain silloin kun ajatus päättyy.
67. Pyyde ja ristiriita
s. 240 Ristiriita lakkaa kun nimittämistä ei tapahdu.
68. Toiminta ilman päämäärää
s. 241 Olemme sanojen ja nimilappujen palvojia. Emme milloinkaan tunnu pääsevän symbolien tuolle puolen. Eräs aaterakennelmien ja organisoitujen uskomusten kirouksia on niiden tarjoama lohdutus, kuolettava tyydytys. Ne saavat meidät nukkumaan.
s. 245 Ns. toiminnan mies ei olekaan toiminnan mies, vaan omiin heijastelmiinsa takertunut mies, jonka toimeliaisuus on itseihannoimista. Hänen toimeliaisuutensa edistää erillisyyttä, hajautumista.
69. Syy ja seuraus
Isä pyysi Krishnamurtia parantamaan pojan, joka oli melkein sokea. Isän mielestä tämä oli pojan karmaa, josta rangaistiin myös heitä. Krishnamurti kysyi:
s. 250 ”Sokeuteen saattaa olla jokin välitön syy, jota lääkärit eivät vielä ole löytäneet, miksi etsitte jotakin metafyysistä syytä kaukaisesta menneisyydestä?”
70. Turtumus
s. 252 Omistaminen on turtumista, olipa omaisuus hyvettä tai rahaa. Turtunut ei ole yhteydessä mihinkään muuhun kuin omiin heijastelmiinsa.
71. Selkeä toiminta
s. 255 Säädyllisyys on tekopyhien naamio. Ajatuksissamme teemme kaikki rikokset, mutta ulkonaisesti olemme nuhteettomia
72. Ideologiat
s. 262 Aatteeseen pohjautuva toiminta ei milloinkaan voi vapauttaa, päinvastoin, se aina sitoo. Te uskotte, joku muu ei usko, te molemmat olette uskomustenne vankeja, te molemmat koette sidonnaisuutenne mukaisesti. Itsetuntemuksesta yksin viriää vapaus orjuudesta ja tuohon vapauteen ei sisälly mitään uskomuksia eikä aaterakennelmaa.
73. Kauneus
Krishnamurtia tapaamaan tulee ylimielinen tanssijatar.
s. 265 Henkinen edistyminen on itseaiheutettua petosta, mutta se tuottaa tavattoman suurta tyydytystä.
74. Eheytyminen
s. 272 Eheytyminen ei ole tahtoon perustuvaa toimintaa, se ei ole eheytyneeksi tulemista. Kun ristiriitaa ja ponnistelua ei ole, vain silloin se mikä on kokonaista, ehjää, on.
75. Pelko ja pakeneminen
s. 277 Jos pakenee, ei voi ymmärtää.
76. Hyväksikäyttö ja toimeliaisuus
s. 282 Useimmat ihmiset haluavat olla epäherkkiä, sillä eläminen on tuskallista.
77. Oppinut vai viisas?
s. 289 Tiedoksi nimitetyt selitykset, päätelmät estävät teitä kokemasta sitä mitä on. Kuinka viisautta voisi olla, ellemme ole viattomia. Ei-tietäminen on viisauden alkamista.
78. Hiljaisuus ja tahto
s. 294 Mitkään keinot eivät voi milloinkaan johtaa hiljaisuuteen. Hiljaisuus on kun hälinää ei ole. Nähkää tämä totuus, silloin hiljaisuus on.
79. Kunnianhimo
s. 298 Useimmille ihmisille toimeliaisuus on huumausaine. Kun olemme tietoisia siitä, että kohdistuipa kunnianhimo onnellisuuden, Jumalan tai menestyksen saavuttamiseen, se on sekä sisäisen että ulkoisen ristiriidan alku.
80. Tyydytys
Krishnamurtin luo tulee lääketieteen ja psykologian tohtori, joka sanoo olevansa ”tyytymätön kaikkeen”.
s. 303 Te ette itse asiassa ole tyytymätön; te ette vain ole pystyneet mistään löytämään täydellistä ja kestävää tyydytystä. Sitä te haluatte., jotakin syvää sisäistä, joka kestäisi. Te etsitte huumauskeinoa, jota nimitätte auttamiseksi.
81. Viisaus ei ole tiedon kokoamista
s. 309 Viisaus on, kun tietäminen päättyy. Tieto ei milloinkaan voi olla uutta, se on aina tulossa vanhaksi. Vanhan on päätyttävä, jotta uusi voisi viritä.
82. Häiriö
s. 312 Häiriöitä ei ole olemassa. Häiriytyminen edellyttää jotakin keskeistä kiinnostusta, josta mieli harhailee, mutta jos tuollainen kiinnostus on olemassa, silloin häiriöitä ei ilmaannu. Mielen harhailu asiasta toiseen ei ole häiriytymistä, vaan väistämistä, väistämme sitä mikä on. Harhailemme mielellämme kauas, koska ongelma on erittäin lähellä.
s. 315 Mielen kiihtymys on sanojen käyttöä. Kun sanaa ei ole, mittaamaton on.
83. Aika
s. 317 Aika on meille tavattoman tärkeätä, ja jokainen antaa sille oman merkityksensä. Emme tule toimeen ilman aikaa. Jos yleensä mielimme elää, kronologinen aika on yhtä välttämätön kuin vuodenajat. Mutta psykologinen aika on täysin valheellista.
s. 320 Viisaus ei pohjaudu aikaan, se ei ole kokemuksen, tiedon jatkuvuutta. Ajassa eläminen on hämmennystä ja kärsimystä, mutta kun se mikä on on ajaton, siinä on autuutta.
84. Kärsimys
s. 325 Suru täytyy ymmärtää. Sen syrjäyttäminen on kärsimisen jatkamista, kärsimisen pakenemista.
85. Aistinautinto ja onnellisuus
s. 331 Ajatus ei voi milloinkaan luoda onnellisuutta. Ajatus on aistimus. Se ei voi aikaansaada onnellisuutta eikä edetä sitä kohti. Yrittipä ajatus mitä tahansa, sen on mahdotonta olla onnellinen tai löytää onnellisuutta.
86. Valheellisen näkeminen valheellisena
Yliopiston tutkija haluaa päästä eroon tupakoinnista.
s. 334 Valheellisen ymmärtäminen on toden oivaltamista. Kun turvaudumme ajatukseen voidaksemme ratkaista jonkin ongelman, me turvaudumme sellaiseen käyttövälineeseen, joka ei ole tähän tehtävään lainkaan sovelias. Ajatus ei milloinkaan voi olla vapaa ja vapaus ajatuksesta on oivaltamisen edellytys.
87. Varmuus
s. 340 Ette voi välttää sitä mikä on; epävarmuutta on, pidittepä siitä tai ette. Miksi pelkäätte epävarmuutta?
s. 342 Olkaa mitä olette. Älkää liikkuko erityistä tavoitetta kohti, sillä se on poispäin siitä mikä on. Olkaa tarkkaavainen tuomitsematta. Se tulee olemaan työlästä, mutta siihen sisältyy iloa. Vain vapaa voi olla onnellinen, ja vapaus viriää totuuden myötä, kun oivallamme totuuden siitä mikä on.
88. Työ
Istuvan hallituksen ministeri tuli ystävänsä kanssa tapaamaan Krishnamurtia.
s. 345 Miksi samastutte työhönne, miksi työ merkitsee niin paljon? Teitä ei kiinnosta työ sinänsä, vaan se, mitä se teille antaa. Saatte siitä onnellisuudentuntua. Oma onnellisuutenne on kaikkea muuta tärkeämpää. Kiinnostuksenne ei todellakaan kohdistu niihin ihmisiin, joita teidän oletetaan auttavan; he ovat teille vain onnellisuuden saavuttamisen välikappaleina. Onnellisuuden saavuttaminen teitä kiinnostaa ja työ tarjoaa siihen keinot. Sen tähden työ muodostuu tavattoman tärkeäksi.