Mahdoton kysymys (WSOY 1975) koostuu Krishnamurtin puheista ja keskusteluista kesällä 1970. Tuttuun tapaan niistä välittyy persoonallinen ääni ja kirkkaasti oivaltava elämäntaju. Aiheina ihmisen keskeisimpiä ongelmia, mm. pelko ja siitä vapautuminen, ahdistus, rakkaus ja mustasukkaisuus, auktoriteettiusko, nautinnon ja ilon ero, uskonnollisuus, tajunta ja tarkkaavaisuus. Yhdistävänä tekijänä ”mahdoton kysymys” eli voiko mieli vapautua tunnetusta, onko mahdollista tarkkailla itseä ja ympäristöä avoimesti, ennakko-odotuksitta. Niille, jotka ryhtyvät tähän tarkkailuun vakavina, Krishnamurti lupaa uusia, huikaisevia näköaloja.
Kysymme aina sellaista, mikä on mahdollista.
Jos kysymme mahdotonta,
mielen on löydettävä vastaus
mahdottoman – ei mahdollisen – puitteissa.
Sisällys
ENSIMMÄINEN OSA, puheita ja kysymyksiä
1. KATSOMINEN
”Jos katsoessasi olet todella vakava, niin vanha liikkeelle paneva voima päättyy.”
s. 9 Jokaisessa maassa, kaikilla ilmansuunnilla väkivalta rehottaa rauhanlipun varjossa. Totuuden nimissä harjoitetaan riistoa, aiheutetaan kärsimystä, annetaan miljoonien ihmisten kitua nälässä. Maailmassa vallitsee todella valtava hämmennys ja kauhistuttava väkivaltaisuus. Nähdessään kaiken tämän ihminen luonnollisestikin haluaa omakohtaisesti tietää, mitä on tehtävä, mitä ajateltava, miten elettävä toisella tavoin.
s. 10 Vaikeutenamme on, että aivomme toimivat urautuneina kuin äänilevy, joka toistuvasti soittaa samaa sävelmää. Tuon äänihälinän jatkuessa mieli ei kykene kuuntelemaan mitään uutta. Aivot ovat ohjelmoitu ajattelemaan tietyllä tavoin, reagoimaan kulttuurimme, traditiomme ja kasvatuksemme mukaisesti.
s. 13 Katsokaa elämän liikuntoa yhtenä ilmiönä; siinä on valtavaa kauneutta ja rajattomat mahdollisuudet.
s. 16 Oivallammeko sen mitä tosiasiallisesti on, jolloin oivaltaminen ei riipu sanoista. Jos joku on nälkäinen, voitte kyllä selittää hänelle ruuan laadun ja maun, näyttää ruokalistan, osoittaa ruokaa ikkunan takaa, mutta hän haluaa varsinaista ruokaa, eivätkä selitykset anna sitä hänelle.
2. VAPAUS
”Riippuvuus mistä tahansa subjektiivisesta kuvittelusta, fantasiasta tai tiedosta synnyttää pelkoa ja tuhoaa vapauden.”
s. 19 Vapaus edellyttää kaiken sisäisen auktoriteetin täydellistä lakkaamista. Senlaatuisesta mielestä syntyy ulkonainen vapaus, joka on aivan muuta kuin vastakkaisuutena tai vastustuksena ilmenevä reaktio. Auktoriteetti, jäljittely ja mukautuminen ovat tehneet mielen, aivot sidonnaiseksi. Kun mieli on vapaa, se tietää, mitä on rakastaminen ja mitä meditaatio on.
3. ANALYYSI
”Analyysi ei ole koskaan täydellinen; tuon vaillinaisen toiminnan kieltäminen on kokonaistoimintaa.”
s. 28 Jos erittäin selkeästi ymmärrätte analyyttisen prosessin luonteen ja rakenteen, silloin teille aukeavat aivan toiset näköalat. Kykenette ohjaamaan analyysiin käytetyn energian täysin eri suuntaan.
s. 31 Ristiriidatta eläminen on mahdollista. Se edellyttää valtavaa sisäistä kumousta. Se on ainoa tosi kumous.
4. OSITTUNEISUUS
”Ongelma ilmaantuu vain silloin, kun elämä nähdään osittuneesti. Nähkää tähän sisältyvä kauneus.”
s. 36 Mitään ongelmaa ei voida ratkaista eristettynä itsekseen. Jos yritämme löytää ratkaisun jokaiseen erityiseen ongelmaan, aiheutamme vain lisää ristiriitaa.
s. 39 Jos syvästi tuntisimme rakkautta toisiamme kohtaan, silloin kaikki jakaminen päättyisi. Se on mahdollista vain kun sidonnaisuutta ei ole, kun ei ole ’minuna’ ja ’sinuna’ ilmenevää keskusta.
s. 40 Ajatukselle on luonteenomaista kierosti pettää itseään.
s. 41 Ongelma ilmaantuu vain silloin, kun elämä nähdään osittuneesti.
5. PELKO JA NAUTINTO
”Jos aiomme ymmärtää pelon ja vapautua siitä, meidän on ymmärrettävä myös nautinto; ne ovat keskinäisessä yhteydessä.”
s. 57 Ajatus on luonut kansallismielisyyden, rodulliset ennakkoluulot, tiettyjen moraaliarvojen hyväksymisen, mutta ajatus ei näe niiden vaarallisuutta. Jos se näkisi vaaran, silloin reagoiminen ei olisi pelon, vaan oivaltamisen aiheuttamaa, ja se olisi samanlaista kuin käärmeen kohdatessamme. Kun kohtaamme käärmeen, reaktiomme on luonnollista itsesuojelua. Kun kohtaamme kansallismielisyyden, joka on ajatuksen tuote, joka jakaa ihmiset ja joka on eräs sodan aiheuttajia, ajatus ei näe tuota vaaraa.
6. AJATUKSEN MEKAANINEN TOIMINTA
”Sellainen mieli, joka on ymmärtänyt ajatuksen koko liikunnon, on hämmästyttävän tyyni, se on ehdottoman hiljaa.”
s. 60 Meidän on oivallettava, mikä yllyke panee meidät mukautumaan. Jollei ihminen omakohtaisesti oivalla sitä, hän tulee aina olemaan tavalla tai toisella sidonnainen joko positiivisesti tai negatiivisesti.
s. 61 Ei ainoastaan yhteiskunta yllytä mekaaniseen elämään, vaan myös jokainen ihminen syyllistyy siihen, koska se on helpoin elämäntapa.
7. USKONNOLLISUUS
”Uskonnollisuus on se laadullinen tekijä, joka auttaa ihmistä elämään kokonaisesti, ilma minkäänlaista osittamista.”
s. 70 Harjoittamalla huumattu mieli ei voi ymmärtää, mitä todellisuus on, olivatpa olosuhteet minkälaiset hyvänsä. Ihmisen on oltava kokonaan, totaalisesti vapaa ajatuksesta. Tarvitsemme sellaisen mielen, joka on vääristymätön, erittäin selkeä, ei tavoittele mitään suuntaa, päämäärää.
TOINEN OSA, keskusteluja
1. Itsensä tuntemisen tarve. Tietäminen ja oppiminen; oppiminen edellyttää, että mieli on vapaa menneisyydestä. Pelko, pakeneminen ja oppiminen. Pelon katsomisen vaikeus. Mikä katsoo?
2. Kertaaminen. Pelko ehkäisee kypsyyden kasvamisen. Näemmekö pelon seuraukset vai onko meillä ainoastaan tietoa niistä? Muistina ilmenevän pelon ja pelkoon yhteydessä olemisen välinen ero. Ihmisen tyhjyyden- ja mitättömyydenpelon aiheuttama riippuvuus ja kiintyminen. Yksinäisyyden ja pinnallisuuden paljastaminen. Pakenemisen turhuus. ”Mikä tiedostaa tyhjyyden?”
3. Riippuvuuden ja pelon syvyydet. Tarkkailemme kiintymystä: kiintymyksen tasot. Tottumus. Koko tottumusverkoston näkemisen välttämättömyys. Kuinka voidaan nähdä totaalisesti? Analyysin ja tarkkailun välinen ero. Tottumuksen taustamekanismi. Mitä on luova tila?
4. Koko pelko- ja pakenemisverkoston näkeminen. Kiintymyksen aiheuttama kamppailu on osittuneisuudessa liikkumista. Voidaanko kokonaisuuteen, valaistumiseen päästä osittuneisuuden avulla? Miten osittuneisuus syntyy? Ajatus ja ajan kategoria. Kun näet, että ajatus jakaa ja on kuitenkin välttämätön toiminto, mitä teet? Mielen toiminta, kun se on vapaa tunnetusta. Mahdottoman kysyminen.
5. Pintatajunta ja piilotajunta, mitkä ovat tajunnan rajat? Onko tuo jakautuma todellinen vai osa osittuneisuutta? Mikä ’haluaa tuntea’ piilotajunnan? Neuroosina ilmenevä osittuneisuuden liioittelu. On tärkeätä nähdä osaan, ’tarkkailijaan’ samaistumisen turhuus. ’Joksikin tuleminen’ ja ’jotakin oleminen’ on tajunta, jonka alueella elämme; se on vastustusta. Tämän näkeminen havaintona ja näkeminen, että tämä on ’minä’; näiden välinen ero. Unet. Kykenenkö kysymään: ”Mitä on tajunnan tuolla puolen?”
6. Kaikki osittuneesta tajunnasta syntyvä toiminta aiheuttaa hämmennystä. Valvooko tajunnan sisältö tajuntarakennelmaa, vai onko tajunta vapaa sisällöstään? Voiko tajunta tyhjentää itsensä sisällöstään? Sammakko tajunnan mutalammikossa yrittämässä poispääsyä. Apina keskuksen – itsekeskeisen toiminnan – rajoittamassa tilassa. Mitä on tila, jossa ei ole keskusta? ”Valaistuneisuus…edellyttää laadultaan sellaista mieltä, jossa apinalla ei ole toimintamahdollisuutta.” Tarkkaavuus. Ongelmana tarkkaavuus ja apinan väliintulo. Mitä tapahtuu ihmisen koko rakenteelle, kun tarkkaavuus on huipussaan?
7. Pääkohtien kertaaminen. Mieli tarvitsee järjestystä voidakseen toimia moitteettomasti, ajatus pitää erheellisesti varmuutta järjestyksenä. Levoton apina ei voi saavuttaa järjestystä. Mielen horjuttamattoman vakavuuden ja varmuuden välinen ero. Varmuudentavoittelu aiheuttaa vain osittumista. Mieli, johon ei sisälly varmuudentavoittelua. ”Varmuutta ei ole olemassa.” Itsensä ymmärtäminen on ajatuksen liikkeen ymmärtämistä. Äärimmäisen tarkkaavassa mielessä ei energia ole osittunutta. Sanaton kommunikaatio. Avaran ja ajattoman tilan kohtaaminen odottamatta, tilan, jossa ”kuoleman ja elämisen käsitteellä on aivan eri merkitys”.