Tämä tapahtui on poikkeuksellinen Krishnamurtin teosten joukossa: se koostuu suuren ajattelijan ja ’hiljaisuuden opettajan’ omista kirjoituksista. Muistiinpanot on tallennettu päiväkirjaan jota Krishnamurti tavoistaan poiketen alkoi pitää laajalla puhematkallaan 1961. Seitsemän kuukautta hän kirjasi sisäisen elämänsä tilat ja tapahtumat sekä ulkoiset luonnonhavainnot tunnontarkasti ja tyylinsä mukaisesti.
”Muistiinpanoissa näyttäytyy puhtaimmillaan se mitä voi pitää krishnamurtilaisen ajattelun alkulähteenä: jatkuva uusiutuminen, ikuisesti tuore ja omakohtainen suhde luontoon ja elämään”, toteaa Mary Lutyens, lukuisten Krishnamurti-kirjojen uskottu toimittaja.
Esipuhe (Mary Lutyens)
s. 11
18.6. (1961 New York) Illalla se tapahtui: odottamatta se oli läsnä, se täytti huoneen – valtava kauneuden, voiman ja lempeyden tunne. Muutkin huomasivat sen.s. 11
19.6 Koko yön se oli läsnä milloin hyvänsä heräsin. Pää oli kipeä noustessani lentokoneeseen (lento Los Angelesiin). – Aivojen puhdistautuminen on välttämätöntä. Aivot ovat aistien keskus. Mitä valppaammat ja herkemmät ovat aistit, sitä nopeaälyisemmät ovat aivot. Ne ovat myös muistamisen, menneisyyden keskus; ne ovat kokemuksen, tiedon ja tradition varasto. Niinpä ne ovat rajoittuneet, sidonnaiset. Niiden työskentely on suunniteltua, harkittua, perusteltua, mutta ne toimivat rajatusti, aika-tilassa. Niiden on mahdotonta kaavailla tai ymmärtää sitä, mikä on totaalisuutta, kokonaisuutta, täydellisyyttä. Tuo täydellinen, kokonainen, on mieli; se on tyhjä, täysin tyhjä, ja tästä tyhjyydestä johtuen aivot elävät aika-tilassa. Vain silloin, kun aivot ovat puhdistautuneet sidonnaisuudestaan, ahneudesta, kateudesta, kunnianhimosta, ne voivat käsittää sen, mikä on täydellinen. Rakkaus on tätä täydellisyyttä.s. 13
21.6. Itsekriittinen tietoisuus on välttämätön. Mielikuvitus ja illuusiot vääristävät selkeän huomioinnin. Illuusio on olemassa niin kauan kuin on nautinnon jatkumisen ja tuskan välttämisen halua. Kun vaaditaan miellyttävien kokemusten jatkumista tai muistamista ja vältetään tuskaa, kärsimystä, aiheutetaan illuusioita. Illuusion kertakaikkinen hävittäminen edellyttää nautinnon ja surun ymmärtämistä – ei kontrollia, ylevöittämistä, samastumista eikä kieltämistä.Oikealaatuinen tarkkailu on mahdollinen vain aivojen ollessa hiljaa. Voivatko aivot koskaan olla vaiti? Ne voivat, kun ne – tavattoman herkkinä, vailla vääristämisen voimaa – ovat negatiivisesti tietoiset.
s. 14
23.6. Luominen ei ole milloinkaan yksilön hallinnassa. Se lakkaa kokonaan, kun yksilöllisyys kykyineen, lahjoineen ja taitoineen on hallitsevana. Luominen on kokonaisuuden, sen tuntemattoman olemuksen liikettä; se ei ole milloinkaan osan ilmaisua.Juuri vuoteeseen mennessäni täyteys vallitsi il L:ssä. Se ei ollut ainoastaan huoneessa, vaan tuntui kattavan koko maanpiirin taivaanrannasta toiseen. Se oli siunausta.
Paine sille ominaisine kipuineen tuntui koko aamun ja jatkui iltapäivällä.
s. 18
27.6. Elämässä on vain yksi liikunto, ulkoinen ja sisäinen. Tämä liikunto on jakamaton, vaikka se jaetaan. Kun se jaetaan, useimmat seuraavat ulkoista tiedon, aatteiden, uskomusten, auktoriteetin, varmuuden, menestyksen ja muun sellaisen liikettä. Siihen ihminen reagoi seuraamalla niin sanottua sisäistä elämää näkyineen, toiveineen, pyrkimyksineen, salaisuuksineen, ristiriitoineen, epätoivoineen. Koska tuo liike on reaktio, se on ristiriidassa ulkoisen kanssa. Siten ilmenee vastakkaisuutta ja siihen sisältyvää kipua, tuskaisuutta ja pakenemista.s. 19
28.6. Sillä, mikä on pyhää, ei ole tunnusmerkkejä. Temppeliin sijoitettu kivi, kirkkoon asetettu jumalankuva, symboli, ei ole pyhä. Ihminen sanoo sitä pyhitetyksi, joksikin pyhäksi, jota palvotaan monisäikeisten viehtymysten, pelkojen ja kaipuiden pakottamana. Tuollainen ’pyhyys’ kuuluu yhä ajatuksen alueelle; se on ajatuksen kehittelemä, eikä ajatuksessa ole mitään uutta eikä pyhää. Ajatus osaa rakennella mutkikkaita systeemejä, opinkappaleita ja uskomuksia, eivätkä sen projisoimat kuvitelmat, symbolit, ole sen pyhempiä kuin mitkään talon suunnitelmat tai uuden lentokoneen piirustukset. Kaikki tuollainen on ajattelun rajojen sisäpuolella, eikä siinä ole mitään pyhää eikä mystistä. Ajatus on ainetta, ja se voidaan muovata miksi hyvänsä, rumaksi tai kauniiksi.Pyhyyttä kuitenkin on, sellaista, joka ei ole ajatuksesta syntyisin, ei myöskään ajatuksen kirvoittamasta tunteesta. Se ei ole ajatuksen tunnistettavissa, eikä ajatus voi käyttää sitä hyväkseen. Ajatuksen on mahdotonta kaavailla sitä. Kuitenkin pyhyyttä on, sellaista, jota ei mikään symboli eikä sana kosketa. Se ei ole ilmaistavissa. Se on tosiasia.
Läsnäolo on täällä ja täyttää huoneen, läikehtii yli kukkuloiden, vesien tuolle puolen, se peittää maan.
Viime yönä, kuten on tapahtunut pari kertaa aikaisemminkin, ruumis oli vain organismi, ei mitään muuta; se oli toiminnassa, tyhjä ja hiljaa.
s. 24
1.7. Kaikki tuntui olevan hiljaa. Ei ole liikettä, ei värinää, kaikkinainen ajattelu ja katsominen on lakannut. Ei ole selittäjää, joka tulkitsisi, tarkkailisi, valikoisi. Mittaamaton avaruus on äärimmäisen hiljaa, äänetön. Ei ole olemassa tilaa eikä aikaa, joka kattaisi tämän avaruuden. Kaiken alkaminen ja päättyminen on tässä, eikä siitä todellakaan voida sanoa mitään.Paine ja rasitus ovat jatkuneet hiljalleen koko päivän; vasta nyt ne ovat voimistumassa.
2.7. Se mitä eilen tapahtui, eilinen mittaamaton hiljainen laajuus, jatkui koko illan, vaikka ympärillä oli ihmisiä ja yleistä keskustelua. Se jatkui koko yön; se oli yhä aamulla. Vaikka keskustelu oli liioittelevaa, tunteenomaisesti kiihtynyttä, äkkiä kesken kaiken se oli läsnä. Ja se on nyt, siinä on kauneutta, autuutta ja sanattoman haltiotilan tuntua.
s. 25
4.7. Olipa jokapäiväisessä elämässä tehtävä mitä hyvänsä, järkytykset ja monenlaiset tapahtumat eivät saisi jättää arpia. Nuo arvet muodostuvat egoksi, itseksi, joka vahvistuu elämän edetessä ja jonka muurit kasvavat melkein läpäisemättömiksi.7.7. Menestys on kaikissa ilmenemismuodoissaan brutaaliutta, olipa kyseessä politiikka, uskonto, taide tai liike-elämä. Menestymiseen sisältyy olennaisesti säälimättömyyttä.
s. 26
8.7. Lentokoneessa melun, tupakansavun ja äänekkään juttelun keskellä alkoi aivan yllättäen äärettömyyden, ihmeellisen siunauksen läsnäolo tuntua samoin kuin il L:ssä – tuo lähestyvä pyhyydentunne. Se oli läsnä siitä huolimatta, että ruumis oli hermostuneen jännittynyt väkijoukon, melun ja muun sellaisen takia. Paine ja rasitus olivat voimakkaat, ja pään takaosassa tuntui ankaraa kipua. Oli vain tätä olemisentilaa, tarkkailijaa ei. Koko ruumis oli tuossa tilassa, ja pyhyydentunne oli niin voimakas, että huulilta lipsahti voihkaisu. Viereisillä istuimilla oli matkustajia. Tätä tilaa kesti useita tunteja, se jatkui myöhään yöhön. Tuntui ikään kuin katsominen ei olisi tapahtunut vain silmin, vaan tuhat vuosisataa olisi katsonut. Koko tapaus oli kaiken kaikkiaan outo. Aivot olivat täysin tyhjät, kaikkinainen reagoiminen oli lakannut. Noiden tuntien kuluessa tuota tyhjyyttä ei tiedostettu; siitä tuli tietämisen kohde, tunnettu, vasta kirjoittaessani, mutta tämä tieto on vain kuvailevaa, ei todellisuutta. Aivot pystyivät tyhjentymään, se on outo ilmiö. Kun silmät olivat suljetut, ruumis, aivot tuntuivat sukeltavan pohjattomiin syvyyksiin, sanoin kuvaamattoman herkkyyden Ja kauneuden tilaan. Lähinnä istuva matkustaja alkoi kysellä jotakin ja sai vastauksen. Syväjännitteisyys vallitsi jälleen; jatkuvuutta ei ollut, vain olemista. Aamu alkoi hiljalleen sarastaa, ja valo täytti kirkkaan taivaan.s. 28
13.7. Illalla huoneeseen astuessani outo, pyhä siunaus täytti huoneen. Myös toinen tunsi sen, tuon hiljaisuuden, tuon kaiken läpäisevän ilmapiirin. Suuri kauneus, rakkaus, kypsyyden täyteys tuntui.s. 30
16.7. Tänä aamuna outo pyhyys täytti huoneen. Siinä oli valtavaa kaiken läpäisevää voimaa, joka tunkeutui olemuksen jokaiseen soppeen, täyttäen, puhdistaen, tehden kaiken osaksi itseään. Myös toinen tunsi sen. Juuri tätä jokainen ihminen kaipaa, ja koska hän kaipaa sitä, se väistää häntä. Munkki, pappi ja sannyasi piinaavat ruumistaan ja vääristävät luonnettaan tätä ikävöidessään, mutta se välttää heitä, koska sitä ei voida ostaa. Rakkautta ei saada uhrauksilla, siveydellä eikä rukoilemisella. Elämää, rakkautta ei voi olla, jos kuolemaa käytetään välineenä sen saavuttamiseen. Kaikkinaisen etsimisen, kaikkinaisen pyytämisen on kokonaan lakattava.s. 34
20.7. Eilen iltapäivällä prosessi oli erityisen voimakas. Autossa odottaessani se, mitä ympärillä tapahtui, melkein unohtui. Myöhemmin prosessin voima kasvoi ja kävi lähes mahdottomaksi kestää; oli pakko asettua makuulle. Onneksi huoneessa oli joku.Huone täyttyi siunauksella. On lähes mahdotonta ilmaista sanoin, mitä sitten seurasi. Sanat ovat kovin elottomia, niiden merkitys on selvärajaisesti kiteytynyt ja se, mitä tapahtui, oli kaikkien sanojen ja kuvailun tuolla puolen. Se oli koko luomisen keskus; se oli puhdistavaa vakavuutta, se puhdisti aivot kaikista ajatuksista ja tunteista; sen vakavuus oli kuin salama, joka hävittää ja polttaa poroksi kaiken; sen syvyys oli mittaamaton, se oli läsnä liikkumattomana, läpitunkemattomana, sen kiinteys oli kevyttä kuin taivaat. Se oli silmissä, hengityksessä. Se oli silmissä, ja silmät saattoivat nähdä. Nämä silmät, jotka nyt näkivät, jotka katsoivat, olivat täysin erilaatuiset kuin organismin silmät, ja kuitenkin ne olivat samat silmät. Oli vain näkemistä, silmät näkivät aika-tilan tuolle puolen. Huoneessa vallitsi selittämätön arvokkuus ja rauha, joka oli kaiken liikkeen, toiminnan, ydinolemus. Hyveellisyys ei siihen yltänyt, sillä se oli ihmisen hyveitten ja lakien tuolla puolen. Siinä oli äärimmäisen helposti häviävää rakkautta, ja siksi siinä oli kaiken uuden herkkyyttä, haavoittuvuutta, tuhoutumisalttiutta, ja kuitenkin se oli kaiken sellaisen tuolla puolen; kuolematon, nimeämätön, tietämisen saavuttamattomissa. Ajatuksen olisi mahdotonta ymmärtää sitä. Minkäänlainen toiminta ei voisi koskettaa sitä. Se oli puhdas, kajoamaton ja siksi alati kuolevan kaunis.
Kaikki tämä tuntui vaikuttavan aivoihin; ne eivät olleet enää samanlaiset kuin aikaisemmin. – Ajattelu on kovin mitätöntä, tarpeellista, mutta mitätöntä. – Tämän tapahduttua vuorovaikutus näkyy muuttuneen. Kuten hirmumyrsky ja tuhoisa maanjäristys panevat joet virtaamaan uuteen suuntaan, muuttavat maiseman, tunkeutuvat syvälle maaperään, samoin tämä on kaatanut ajatuksen äärirajat, muuttanut sydämen tilan.
s. 36
22.7. Aika aiheuttaa tuhoa kaikissa konemaisissa rakennelmissa. Ajan myötä käyttö ja sairaus kuluttavat loppuun jokaisen organismin. Miksi pitäisi rappeutua sisäisesti, psykologisesti? Kun katsoo kauemmaksi älykkäiden aivojen antamia selityksiä, kysyy, miksi valitsemme huonomman emmekä parempaa, miksi vihan mieluummin kuin rakkauden, miksi ahneuden anteliaisuuden sijaan, miksi itsekeskeisen toimeliaisuuden avoimen kokonaistoiminnan asemesta? Miksi ollaan pikkumaisia, kun vuoret kohoavat taivaisiin ja virrat ryöppyävät säihkyvinä? Miksi kadehditaan, miksi ei rakasteta? Miksi? Tosiasian näkeminen johtaa yhtäälle ja mielipiteet, selitykset toisaalle.Herännyt varhain tänä aamuna kokemaan siunauksen. Selkeyden ja kauneuden tilassa oli ’pakko’ nousta istumaan. Myöhemmin aamulla, istuessani penkillä tien vieressä, siunauksen äärettömyys tuntui. Se suojasi kuten yläpuolella kaartuva puu, jonka lehdet varjelivat voimakkaalta vuoristoauringolta ja kuitenkin sallivat valon päästä lävitse. Kaikki vuorovaikutus on tuollaista suojaa, jossa on vapautta; ja koska siinä on vapautta, se suojelee.
s. 38
23.7. Se oli läsnä, tuo ääretön, jota ei ainoakaan ajatuksen aalto, muistikuva, voisi turmella. Se oli; ja silmät ja hengitys olivat sitä.Aika, laiskuus, turmelee. Äärettömyydentila jatkui varmaan jonkin aikaa. Aamu alkoi juuri sarastaa, ulkona oli kastetta ruohikolla ja auton päällä. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta terävä luminen vuorenhuippu erottui selvästi harmaansinistä taivasta vasten. Aamu oli lumoava, pilvetön. Mutta sitä ei kestäisi kauan, se oli liian ihanaa.
Miksi kaiken tämän pitää tapahtua? Mikään selitys ei riitä, vaikka niitä voisi keksiä kymmenittäin. Eräät edellytykset ovat kuitenkin ilmeiset. 1. Sen tulemisesta ja menemisestä ei saa lainkaan ’välittää’. 2. Tuollaisen kokemuksen jatkumista tai muistiin varastoimista ei saa haluta. 3. Eräänlainen fyysinen herkkyys on välttämätön, mukavuus ei saa olla tärkeätä. 4. Tarvitaan itsekriittistä, huumorintajuista suhtautumista. Vaikka jollakulla sattuisi olemaan kaikki nuo edellytykset, eivätkä ne olisi tarkoituksellisen kehittelyn ja nöyryyden tulosta – sekään ei riittäisi. Tarvitaan jotakin täysin erilaatuista – tai mitään ei tarvita. Sen täytyy tulla, sitä ei voida tavoitella, tehtiinpä mitä tahansa. Listaan voidaan lisätä vielä rakkaus, mutta se on rakkauden tuolla puolen. Yksi asia on varma: aivojen on mahdotonta käsittää sitä, ne eivät myöskään voi sisältää sitä. Siunattu hän, jolle se annetaan ja jolla lisäksi on hiljaiset, vaiteliaat aivot.
s. 42
28.7. Eilen kävelimme suosikkipolullamme, joka myötäilee kapeassa laaksossa kohisevaa virtaa. Laaksossa kasvaa tummia mäntyjä, siellä on kukkaketoja ja etäällä näkyvät mahtava lumipeitteinen vuori ja vesiputous. Siellä oli lumoavan kaunista, rauhallista ja viileätä. Kulkiessamme pyhä siunaus saapui, sitä voi melkein koskettaa, ja syvällä sisimmässä oli muutoksen liikehdintää. Tuo ilta oli ihanuutta ja kauneutta, joka ei ollut tästä maailmasta. Mittaamaton oli läsnä ja hiljaisuus vallitsi.Prosessi oli käynnissä koko aamun, ja malja, jolla ei ollut korkeutta eikä syvyyttä, tuntui kuohuvan yli äyräittensä.
s. 44
30.7. Päivä oli pilvinen; raskaat tummat pilvet peittivät taivaan. Aamulla satoi ja sää kylmeni. Kävelyn jälkeen keskustelimme, enimmäkseen kuitenkin katselimme maan, talojen ja tummien puiden kauneutta.Aivan yllättäen välähti valtava voima, jota oli mahdotonta lähestyä, voima, joka oli fyysisesti murskaava. Ruumis jähmettyi liikkumattomaksi ja silmät oli suljettava, jotta ei pyörtyisi. Se oli kokonaan tuhoavaa, ja kaikki mitä oli, tuntui lakkaavan olemasta. Tuon voiman järkkymättömyys sekä siihen liittyvä tuhoava energia hävittivät näkemisen ja kuuntelemisen rajoitukset. Se oli sanoin kuvaamattoman suurta, sen korkeutta ja syvyyttä ei voida tuntea.
s. 47
3.8. Herännyt varhain voimakkaaseen toisenlaisuuden tunteeseen, tunteeseen kaikkinaisen ajattelun tuolla puolen olevasta maailmasta. Se oli hyvin intensiivinen ja yhtä selkeä ja puhdas kuin varhainen aamu, pilvetön taivas. Mieli puhdistuu kuvittelusta ja illuusioista, koska ei ole jatkuvuutta. Kaikki on, eikä ole ollut koskaan ennen. Missä jatkuvuus on mahdollinen, siellä ilmenee itsepetosta.s. 51
8.8. Herätessäni kaikki oli rauhallista, koska edellinen päivä oli ollut uuvuttava. Oli hämmästyttävän hiljaista ja nousit istumaan meditoidaksesi, kuten tavallisesti. Yllättäen – samalla tavoin kuin kuullaan etäinen ääni – se alkoi rauhallisesti, lempeästi, ja äkkiä se oli läsnä koko voimassaan. Sitä kesti luultavasti muutaman minuutin. Se meni, mutta jätti tuoksunsa syvälle tajuntaan ja näkemisensä silmiin.Tämän aamun puhetilaisuuden aikana äärettömyys ja sen siunaus olivat läsnä. Jokainen varmaan tulkitsi sen omalla tavallaan ja siten turmeli sen sanoin kuvaamattoman luonteen. Kaikkinainen tulkitseminen vääristää.
s. 55
11.8. Kun aivot kuolevat kokemiselle, niiden toiminta ei ole itsekeskeistä. Silloin ne saavat ravintonsa muualta. Tällainen ravinto tekee mielen tosi uskonnolliseksi.s. 59
14.8. Koko mieli oli kaukana kaikkien kokemusten tuolla puolen. Ja meditoija oli hiljaa.s. 65
18.8. Katsomme aina ulkopuolelta sisäänpäin. Ulkonaisista reaktioista käsin yritämme tulla tietoisiksi sisäisistä sopukoista, syvistä vaikuttimista ja yllykkeistä. Onko sellaista instrumenttia, joka tutkii tuntemattomasta käsin tunnettua? Se on mahdotonta. Jos olisi, se olisi tunnetun alueella.s. 66
Malja ei ole vain sen muoto, väri ja rakenne, se on myös tyhjyys maljan sisällä. Malja on muodon sisältämä tyhjyys. Ilman tyhjyyttä ei olisi maljaa eikä muotoa; Tunnemme tajunnan ulkonaisista merkeistä, sen korkeuden ja syvyyden, ajatuksen ja tunteen rajoittuneisuudesta. Kaikki nuo ovat tajunnan ulkoista muotoa, ja ulkoisesta käsin yritämme löytää sisäisen. Onko se mahdollista? Teoriat ja spekulaatiot ovat merkityksettömiä, tosiasiallisesti ne estävät oivaltamisen.Ihmeellinen siunaus tulee milloin mielii, ja sen jokaisella käynnillä tapahtuu syvä sisäinen muutos. Se ei ole milloinkaan sama.
s. 69
19.8. Ajatuksetta näkeminen on totaalista näkemistä. Vuoren yllä leijailevan pilven näkeminen ilman ajatusta ja sen reaktioita on uutuuden ihme. Se ei ole ’kaunista’, se on räjähdyksenomaista valtavuudessaan. Se on jotakin, mikä ei ole koskaan ennen ollut eikä tule koskaan enää olemaan. Näkeminen, kuunteleminen, edellyttää, että tajunta kokonaisuudessaan on hiljaa, jotta hävittävä luominen olisi mahdollista.s. 75
21.8. Ahneuden ja kateuden aiheuttama tyytyväisyys tekee aivot raskaiksi, ja niiden aiheuttama tyytymättömyys uuvuttaa aivot.s. 82
23.8. Siinä, autossa istuessani, kaiken tuon kauneuden ja värikkyyden parissa, ’tuntien’ haltiotilaa, kuolema oli osa rakkautta, osa kaikkea. Kuolema ei ollut symboli, idea, jokin minkä tiesi. Se oli läsnä todellisena, tosiasiana, yhtä kiihkeänä ja vaativana kuin ohittamaan pyrkivän auton merkinanto. Elämä ei tästä lähtien milloinkaan jättäisi, eikä sitä voi torjua, samaten nyt ei kuolema milloinkaan jättäisi, eikä sitä voi torjua. Se oli läsnä tavattoman voimakkaana ja lopullisena.Se oli läsnä koko yön. Se tuntui vallanneen aivot ja tavalliset toiminnot. Vain muutamat aivojen liikkeistä jatkuivat, mutta ne olivat odottamattoman yhdentekeviä. Ennenkin oli ollut välinpitämättömyyttä, mutta nyt se oli kerta kaikkiaan sanallisen ilmaisun saavuttamattomissa, sen tuolla puolen. Kaikki oli tullut paljon väkevämmäksi, myös elämä ja kuolema.
Kuolema oli läsnä herätessäni. Siihen ei sisältynyt surua, se oli elämää. Aamu oli ihmeellinen. Siinä oli siunausta, joka oli vuorten ja puiden riemua.
s. 83
24.8. Olimme sattumalta lukemassa, ja jotakin sanottiin maailman tilasta, kun aivan äkkiä, odottamatta huone täyttyi siunauksella, joka on saapunut hyvin usein nykyään. Sen voi, sananmukaisesti, tuntea fyysisesti, kun se tulvehti huoneeseen. Se voimistui yhä ’enemmän’ – ’enemmän’ ei tässä merkitse vertailua. Se oli uskomattoman vahva ja järkkymätön, ja siinä oli murskaavaa voimaa. Sanat eivät ole viittaamansa asia sinänsä, eikä varsinaista tosiasiaa voida milloinkaan ilmaista sanoin; se on nähtävä, kuultava ja elettävä. Silloin sillä on aivan toinen merkitys.s. 85
25.8. Meditaatio syntyy luonnollisesti, kun kaikki positiiviset ja negatiiviset väitteet putoavat pois vaivatta. Se on aivojen totaalista tyhjyyttä. Olennaista on juuri tyhjyys, ei se, mitä tuossa tyhjyydessä on. Vain tyhjyydestä nähdään; siitä viriää hyveellisyys – ei yhteiskunnan moraali ja kunnioitettavuus. Juuri tyhjyydestä ilmaantuu rakkaus, muutoin kysymyksessä ei ole rakkaus. Oikeamielisyyden perusta on tällaisessa tyhjyydessä. Se on kaiken loppu ja alku.s. 87
26.8. Miksi tämä loputon kamppailu täydellisyyden saavuttamiseksi, miksi pitäisi olla täydellinen kuin kone? Täydellisyyden aatetta pidetään jalontavana, mutta onko se? Täydellisyys on vain menestyksen hienompi nimi ja menestyksen edustajat ja sankarit siunaavat kunnianhimon. Täydellisyyttä ei ole, se on pahaa, paitsi kun on kysymyksessä kone.s. 89
Rakkaus ei ole täydellistä eikä epätäydellistä. Kysymys täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä ilmaantuu vain silloin, kun ei ole rakkautta. Rakkaus ei milloinkaan tavoittele mitään; se ei tee itseään täydelliseksi. Se on savuton liekki. Täydellisyydentavoitteluun sisältyy vain mahtava savumassa; siten täydellisyys on pelkkää saavuttamista, joka on mekaanista – yhä täydellisempää kaavamaisuutta, jäljittelyä, pelon synnyttämistä. Jokainen kasvatetaan kilpailemaan, menestymään, ja silloin tulos on kaikki kaikessa. Rakkaus asiaan sinänsä häviää. Silloin ei instrumenttia käytetä rakkaudesta sen sointiin, vaan sen mukanaan tuoman kuuluisuuden, rahan, vaikutusvallan ja muun sellaisen vuoksi.Oleminen on äärettömän paljon merkityksekkäämpää kuin joksikin tuleminen. Oleminen ei ole joksikin tulemisen vastakohta. Jos se on sen vastakohta tai vastustaa sitä, se ei ole olemista. Kun joksikin tuleminen kuolee kokonaisuudessaan, silloin oleminen on.
s. 93
27.8. Ymmärtäminen ei kuulu ajan alueelle. Ymmärtäminen ei tapahdu huomenna. Se ei milloinkaan tapahdu huomenna. tapahtuu joko nyt tai ei koskaan. Näkeminen tapahtuu heti.s. 102
31.7. Meditaatio ei ole varmuutta tavoittelevien aivojen typerää laskelmointia. Meditaatio on tuhoisaa varmuudelle, ja siihen sisältyy suurta kauneutta. Tuo kauneus ei ole ihmisen eikä luonnon aikaansaamaa, se on hiljaisuutta. Tämä hiljaisuus on tyhjyyttä, jossa ja josta kaikki olevainen virtaa ja saa elämänsä. Se ei ole tunnettavissa. Älyn ja tunteen on mahdotonta raivata tietään sinne; mitään tietä sinne ei ole, ja siihen johtama metodi on vain ahneiden aivojen keksintöä. Kaikki harkitsevan itsen keinot on tuhottava kokonaan; kaikkinaisen eteenpäin tai taaksepäin menemisen, ajan toiminnan, on päätyttävä huomisetta. Meditaatio on tuhoamista. Se on vaarallista niille, jotka haluavat joko viettää pintapuolista elämää tai elää kuvitelmissa ja myyteissä.s. 107
1.9. On äärettömän paljon tärkeämpää ymmärtää illuusioita luova voima kuin ymmärtää todellisuus. Todellisuus ei ole palkinto; valheellisen on poistuttava, ei siksi, että saavutettaisiin se mikä on totta, vaan siksi, että se on valheellista.s. 115
7.8. Valta on aina pahaa, käyttipä sitä poliitikko, pyhimys tai miestään tyrannioiva vaimo.s. 117
8.8. Ajatus rakentaa oman vankilansa ja elää siinä, olipa se tulevaisuudessa tai menneisyydessä, kullattu tai yksinkertainen. Ajatuksen on mahdotonta päästä itsensä tuolle puolen. Ajatus ei voi koskaan olla hiljaa, se on olennaiselta laadultaan rauhaton, ikuisesti se ryntää tai vetäytyy. Ajatuskoneisto on aina liikkeessä, äänekkäästi tai äänettömästi, pinnalla tai piiloutuneena. Se ei voi kuluttaa itseään loppuun. Se voi sivistää itseään, hallita vaeltelunsa; se voi valita oman suuntansa ja mukautua ympäristöön.Ajatuksen on mahdotonta päästä itsensä tuolle puolen. Se voi kyllä toimia ahtailla tai laajoilla alueilla, mutta se liikkuu aina muistin rajoittamassa kentässä, ja muisti on aina rajoittunut. Muistin on kuoltava psykologisesti, sisäisesti, ja toimittava vain ulkonaisesti. Sisäisesti kuoleminen on välttämätöntä, ja ulkonaisesti on oltava herkkä jokaiselle haasteelle ja reaktiolle. Ajatuksen osallistuminen sisäiseen ehkäisee toiminnan.
s. 123
12.8. Kaupunki ei ole miellyttävä paikka, olipa se miten kaunis hyvänsä – ja tämä kaupunki on kaunis. Puhdas joki, aukiot, kukat, melu, lika ja huomiota herättävä torni, kyyhkyset ja väki, kaikki tämä ja taivas tekevät kaupungista miellyttävän, mutta se ei ole maaseutua, niittyjä, metsiä ja puhdasta ilmaa. Maaseutu on aina kaunis, kaukana savusta ja liikenteen jyrinästä, tavattoman kaukana, ja siellä on maata, hyvin hedelmällistä, hyvin rehevää. Kävellessäni joenvartta liikenteen jyristessä lakkaamatta joki tuntui sisältävän koko maanpiirin. Vaikka kivet ja sementti kahlitsivat jokea, se oli valtava, se oli kaikkien jokien vedet vuorilta tasangoille. Se muuttui iltaruskon väreiksi, siinä läikehtivät loistavina kaikki värisävyt, joita silmä oli koskaan nähnyt. Iltatuuli leikitteli kaiken kanssa, ja syksy hipaisi jokaista lehteä. Taivas oli tavattoman lähellä, se syleili maata, ja uskomaton rauha vallitsi. Yö saapui hitaasti.s. 125
Tarve ja halu kuuluvat yhteen kuten täyttymys ja pettymys. Ei ole ylevää eikä alhaista halua, vain halua, ikuista ristiriitaisuutta. Se korventaa erakon ja puoluepomon sisintä. Sanottiinpa sitä miksi hyvänsä, se on olemassa ja nakertaa olevaisten sydäntä. Kun sekä ulkonainen että sisäinen tarve ymmärretään totaalisesti, silloin halu ei ole kidutusta. Silloin sillä on aivan eri tarkoitus, sen merkitys on ajatuksen sisällön saavuttamattomissa, ja se menee tunnekuohujen, myyttien ja illuusioiden tuolle puolen. Kun tarve ymmärretään totaalisesti – ei pelkästään sen laajuutta tai laatua – silloin halu on liekki, ei piina. Jos tämä liekki puuttuu, elämä on menetetty. Juuri tämä liekki polttaa pois kohteensa mitättömyyden, rajat ja aidat, jotka se on ovelasti pantu omaksumaan. Silloin voit sanoa tuota liekkiä miksi haluat, rakkaudeksi, kuolemaksi, kauneudeksi. Silloin se on läsnä loputtomasti.s. 126
13.8. Sisältö ei muodosta mieltä, jota ei kuitenkaan olisi ilman sisältöä. Se on enemmän kuin mitä se sisältää. Ilman mieltä sisältöä ei olisi. Sisältö on olemassa, koska mieli on.s. 130
14.8. Kun pelko lakkaa, lakkaa myös se voima, joka synnyttää illuusioita, myyttejä, näkyjä toivoineen ja epätoivoineen.s. 138
18.8. Meditaatio hajottaa tajunnan rajat. Se hajottaa ajatusmekanismin ja ajatuksen herättämän tunteen. Palkkioita ja lupauksia tarjoavaan metodiin tai systeemiin juuttunut meditaatio lamauttaa ja vaimentaa energian. Meditaatio vapauttaa runsaasti energiaa. Kontrolli, itsekuri ja tukahduttaminen turmelevat energian puhtauden. Meditaatio on kiihkeästi palava liekki, joka ei jätä jälkeensä tuhkaa. Sanat, tunne, ajatus jättävät aina jälkeensä tuhkaa, ja tuhkasta eläminen on maailman elintapaa. Meditaatio on vaara, sillä se hävittää kaiken, jäljelle ei jää kerta kaikkiaan mitään, ei edes pyyteen häivää, ja avarassa, luotaamattomassa tyhjyydessä ovat rakkaus ja luominen.Edelleen: analysoiminen, olipa se omakohtaista tai ammattimaista, ei aikaansaa tajunnassa mutaatiota. Minkäänlainen yritys ei voi muuttaa sitä. Yritys on ristiriitaa, ja ristiriita vain vahvistaa tajunnan muureja. Olipa perustelu miten loogista ja tervettä hyvänsä, se ei voi vapauttaa tajuntaa, sillä se on vaikutuksen, kokemuksen ja tiedon muotoilema aate, ja kaikki ne ovat tajunnan lapsia.
s. 139
Totuudella ei ole vastakohtaa, ei myöskään rakkaudella. Vastakohdan tavoitteleminen ei johda totuuteen. Vastakohta on hylättävä.s. 141
19.8. Jos ilolla on aihe, se ei enää ole iloa.s. 146
20.8. Aivojen toiminta on itsensä tavoittelua, mikä on toimimattomuutta. Ne ovat oman toimintansa ja toimimattomuutensa vankina. Ne eivät koskaan nuku, ja niiden unet ovat ajatuksen herättämistä. Olivatpa ne miten toimeliaat, ylevät tai alhaiset tahansa, ne ovat mitättömät. Niiden mitättömyys on loputon. Ne eivät voi paeta itseään; niiden hyveellisyys on alhaista ja niiden moraali kehnoa. Mutta ne voivat olla äärimmäisen, täydellisen hiljaa, ja se on ainoa, minkä ne voivat tehdä. Tämä hiljaisuus ei ole nukkumista eikä laiskuutta.s. 153
23.8. On hyvin omituista, että jokainen janoaa valtaa. Valtaa saadakseen sitä he tappavat ja tuhoavat toisensa. Valta synnyttää auktoriteetin ja auktoriteetti turmelee ihmisen. Valta on sairaus, joka tarttuu jokaiseen ja jota jokainen vaalii ja palvoo.s. 158
25.9. Meditaatio on ymmärtämisen kukoistamista. Ymmärtäminen ei tapahdu ajan rajojen sisällä, aika ei milloinkaan aikaansaa ymmärtämistä. Ymmärtäminen ei ole asteittainen prosessi, jota koottaisiin vähä vähältä, huolellisesti ja kärsivällisesti. Ymmärtäminen tapahtuu nyt tai ei koskaan. Se on hävittävä välähdys, se ei ole säyseä ilmiö. Juuri tätä murskaamista ihminen pelkää ja sen tähden karttaa sitä tietoisesti tai tietämättään. Ymmärtäminen saattaa muuttaa hänen elämänsuuntansa, ajatustapansa ja toimintansa.Spesialisti ei voi havaita kokonaisuutta. Hänen erikoisalansa on hänen taivaansa, mutta se on aivojen mitätön luomus, uskonnon tai ammattimiehen taivas. Kyky, luonnonlahja, on ilmeisesti haitallinen, sillä se vahvistaa itsekeskeisyyttä; se on osittuneisuutta ja synnyttää siten ristiriitaa. Kyvykkyydellä on merkitystä vain elämän totaalisessa oivaltamisessa, joka tapahtuu mielen – ei aivojen – kentässä. Kyvyn toiminta kuuluu aivojen rajoittuneelle alueelle ja on säälimätön, se on välinpitämätön elämän kokonaisprosessista. Kyky synnyttää ylpeyttä ja kateutta, ja tuon kyvyn toteuttaminen tulee kaikkein tärkeimmäksi; siten se aikaansaa hämmennystä, vihamielisyyttä ja surua. Sillä on merkitystä vain elämän totaalisessa tiedostamisessa.
s. 159
Aivot eivät kykene näkemään elämää kokonaisuudessaan. Olivatpa ne miten koulitut hyvänsä, ne ovat vain kokonaisuuden osa, eivät kokonaisuus. Ainoastaan mieli näkee kokonaisuuden, ja aivot ovat osa mielen aluetta. Aivojen on mahdotonta sisällyttää mieltä itseensä, yrittivätpä ne sitä millä tavoin tahansa.Kokonaisesti näkeminen edellyttää, että aivot ovat negaationtilassa. Negaatio ei ole positiivisen vastakohta; kaikki vastakohdat kuuluvat vastakohtansa karsinaan. Negaatiolla ei ole vastakohtaa. Aivojen on oltava negaationtilassa, jotta totaalinen näkeminen olisi mahdollista. Ne eivät saa puuttua siihen arviointeineen, arvosteluineen, tuomitsemisineen ja puolustamisineen. Niiden on oltava hiljaa, mutta ei minkäänlaisen pakottamisen seurauksena, sillä silloin ne olisivat elottomat, pelkästään jäljittelevät ja mukautuvat. Kun ne ovat negaationtilassa, ne ovat valikoimatta hiljaa. Vain silloin näkeminen on totaalista.
s. 162
30.9. Ajatuksetta näkeminen ei pane aivoja nukahtamaan, päinvastoin, ne ovat hereillä ja ilman kitkaa ja kipua.s. 164
3.10. Lihava, karkea ruumis on esteenä ajattelun erittelykyvylle.s. 168
5.10. Paljon yli puolen yön, kun tuuli temmelsi puissa, meditaatio oli rajua räjähdystä, se hävitti kaikki aivojen luomukset. Jokainen ajatus muotoilee jokaisen reaktion ja rajoittaa toimintaa.s. 171
8.10. Ennen sarastusta meditaatio oli ääretöntä avautumista tuntemattomaan. Mikään ei voi avata tuota ovea, paitsi tunnetun täydellinen hävittäminen.s. 172
9.10. Elämän syväjännitteinen energia on aina läsnä, päivin ja öin. Mikään ei voi vähentää sitä. Energia käytettynä yhteen suuntaan johtaa yhteen tulokseen: ristiriitaan ja suruun. Energia, joka on koko elämän ilmaisu, on mittaamatonta autuutta.s. 175
13.10. Ajatuksen on mahdotonta päästä hyvin pitkälle, sillä sen juuret ovat muistissa.s. 176
Aivot ovat levoton, hämmästyttävän herkkä instrumentti. Ne eivät ole koskaan hiljaa. Ne etsivät lohtua ja pakopaikkaa uskomuksista ja päätelmistä. Sanoista tulee tärkeitä. Aivot toimivat erittäin pinnallisella tasolla.s. 180
18.10. Aivot olivat hiljaa aiheetta.s. 183
21.10. Yksinäinen kellastunut lehti putosi likaiselle tielle ja ohi kiitävä auto murskasi sen. Se oli värikylläinen, kaunis ja helposti tuhottu.s. 183
Toisenlaisuus tuli ja oli läsnä kuin tuoksu, kuin äärettömyyden henkäys. Aivot tiedostivat ohi ajavien bussien läheisyyden, märän kadun ja jarrujen ulvonnan, mutta aivoilla ei ollut mitään yhteyttä niihin. Ne olivat täysin tyhjät ja tarkkailivat tyhjyydestä. Toisenlaisuus tunkeutui sisään kiihkeällä paineella.s. 193
26.10. Toisenlaisuus oli läsnä niin rajun voimakkaana, että mieli hiljeni täysin. Silmät näkivät sen, ruumis tunsi sen, ja aivot olivat valppaat ajatuksetta.s. 194
Mutaation aikaansaaminen ajan avulla ei ole mahdollista. Ajan kieltäminen sinänsä on mutaatio. Mutaatio tapahtuu, kun ajan luomukset – tapa, traditio, uudistelu, ihanteet – kielletään. Kiellä aika, ja mutaatio on tapahtunut, totaalinen mutaatio, ei muutos kaavassa eikä jonkin kaavan korvaaminen toisella. Tiedon hankkimiseen, jonkin suoritustaidon oppimiseen, tarvitaan aikaa, jota ei voida eikä saa kieltää. Ne ovat välttämättömiä olemassaololle.s. 196
27.10. Kesken laulun toisenlaisuus ilmaantui. Muut jatkoivat laulamista, mutta hekin hiljenivät tiedostamatta hiljaisuuttaan.s. 197
Suru kuluttaa aivoja ja ruumista ja tekee ne turtuneiksi ja uupuneiksi.s. 198
28.10. Illuusio ilmaantuu vain silloin, kun tosiasian vaikutus lakkaa.s. 199
Herkkyys on ehdottoman välttämätöntä, jotta voitaisiin katsoa syvälle sisäisesti. Sisäänpäin menemisen liike ei ole ulkoisen aiheuttama reaktio. Ulkoinen ja sisäinen ovat samaa liikuntoa, eivät erillisiä.s. 210
3.11. Ajatus on ajan kahleisiin kytkettyä ainetta. Ajatus ei ole milloinkaan vapaa, ei milloinkaan uusi. Jokainen kokemus vain vahvistaa kahleita, ja siksi suru jatkuu. Kokemuksen on mahdotonta vapauttaa ajatusta; se hioo sen ovelammaksi, eikä hioutuneisuus lopeta surua.Jokainen ajatus – miten viisas tai mitätön tahansa – muovaa reagoimistamme rajattoman elämän haasteeseen, ja tuo ajan reaktio synnyttää surua. Ajatus ori mekaaninen eikä voi milloinkaan olla vapaa. Vain vapaudessa ei ole surua. Ajatuksen päättyminen on surun päättymistä.
s. 215
5.11. Kun omaa kauneudesta nauttimisen kykyä kehitetään, kysymyksessä on itsekeskeinen toiminta, joka johtaa epäherkkyyteen.s. 221
9.11. Ajatus ja tunne vetävät luokseen häiriöitä, ja keskittyminen on puolustautuvaa itseensä vajoamista samalla tavoin kuin lapsi uppoutuu leluunsa. Lelu kiehtoo, ja hän uppoutuu siihen. Poista lelu, lapsi käy levottomaksi. Sama pätee aikuisiin. Heidän leluinaan ovat monenlaiset pakenemiset. Tuolla tiellä ajatuksella tunteineen ei ollut uppoutumisvoimaa; sillä ei ollut omakehitteistä energiaa, joten se päättyi. Aivot tyyntyivät samalla tavoin kuin vedet tyyntyvät tuulen lakatessa. Se oli hiljaisuutta ennen luomisen tapahtumista.s. 222
Hiljaisuuden laatu on tärkeä. Aiheutettu hiljaisuus on lamaannusta; ostettu hiljaisuus on arvotonta kauppatavaraa. Hiljaisuus, joka on kontrollin, itsekurin, tukahduttamisen tulos, on epätoivon hälinää. Laakso oli täysin äänetön, samoin mieli, mutta mieli siirtyi laakson ja ajan tuolle puolen, eikä paluuta ollut, koska se ei Aivot tyyntyivät samalla tavoin kuin vedet tyyntyvät tuulen lakatessa.s. 224
11.11. On vain tosiasioita, ei suurempia tai vähäisempiä tosiasioita. Usko on kovin tarpeeton, samoin ihanteet. Ne ovat pakoa tosiasioista.s. 228
12.11. Jokainen ajatus muovaa mieltä tunnetun muotissa. Jokainen mielenkuohu on tyhjää ja tuhoisaa tuhlausta. Intomielisyys ja tunteilu turmelevat.s. 240
17.11. Jokaisen ajatuksen ja tunteen täytyy kukoistaa, jotta se eläisi ja kuolisi. Kukoistaminen on mahdollista vain vapaudessa, ei kuriin alistettuna.s. 255
27.11. Kaksi vanhaa, laihaa naista kitki rikkaruohoja, molemmat ennen aikojaan vanhentuneita, laihoja ja loppuun kuluneita. He olivat kyykistyneinä ruohikolle, rupattelivat ja kitkivät verkkaisesti. He eivät olleet mukana kokonaan; ajatukset olivat muualla, vaikka he kitkivät ja juttelivat. He näyttivät älykkäiltä, silmät säkenöivät, mutta kenties liian suuri lapsimäärä ja ravitsevan ruoan puute oli vanhentanut ja uuvuttanut heidät. Olit he, he olivat sinä ja ruohikko ja pilvet. Kysymyksessä ei ollut sanallinen silta, jonka olisit ylittänyt säälistä tai jonkin epämääräisen, oudon tunnesyyn ajamana. Et ajatellut lainkaan, et ollut myöskään liikuttunut. He olivat sinä ja sinä olit he; välimatka ja aika olivat lakanneet olemasta.s. 256 On kovin outoa, että ihminen haluaa loistaa jollakin tai olla jotakin. Kateus on vihaa, ja turhamaisuus turmelee. Näkyy olevan mahdottoman vaikeata olla yksinkertainen, olla sitä mitä olet eikä teeskennellä. On sangen työlästä olla sitä mitä olet, yrittämättä tulla joksikin, mikä taas ei ole kovinkaan vaikeata. Voit aina teeskennellä, kätkeytyä naamion suojaan, mutta ei ole lainkaan yksinkertaista olla sitä mitä olet, koska muutut alinomaa. Et ole milloinkaan sama, ja jokainen hetki paljastaa uuden särmän, uuden syvyyden, uuden pinnan. Et voi olla kaikkea tuota yhdessä tuokiossa, sillä jokainen tuokio aiheuttaa oman muutoksensa. Jos siis olet hiukankin oivalluskykyinen, lakkaat olemasta mitään.
s. 258
28.11. Meditaatio ei ole mielikuvituksen leikkiä. Kaikkien kuvitelmien, sanojen ja symbolien on päätyttävä, jotta meditaatio voisi kukoistaa. Mielen on lakattava olemasta sanojen ja niiden aiheuttamien reaktioiden orja.s. 263
29.11. Rakasta, eikä syntiä ole. Rakasta ja tee mitä mielit, silloin ei ole surua.s. 267
1.12. Äkkiä, ja kuten aina, odottamatta toisenlaisuus ilmaantui niin puhtaana ja voimakkaana, ettei ajatuksen eikä järjettömyyden olisi mahdollista kaavailla sitä sanoiksi. Se oli läsnä, ja sydämesi tuntui räjähtävän haltioituneena taivaitten tyhjyyteen. Aivot olivat äärimmäisen hiljaa, liikkumatta, mutta herkät, tarkkaavaiset. Ne eivät voineet seurata tyhjyyteen; ne olivat ajan luomus, mutta aika oli lakannut, eivätkä aivot voineet kokea.s. 269
2.12. Kun käveli tuota pimeää tietä kaupungin valojen heijastuessa pilviin koskematon, pyhä voima ilmaantui niin runsaana ja niin selkeänä, että se sananmukaisesti salpasi hengityksen. Koko elämä oli tuota voimaa.s. 270
Haluttu hiljaisuus lakkaa olemasta valaisevaa. Jos se on näkyjen ja kokemusten tavoittelua, se johtaa illuusioihin ja itsehypnoosiin. Meditaatiolla on merkitystä vain sillä edellytyksellä, että ajatus kukoistaa ja siis päättyy; ajatus voi kukoistaa vain vapaudessa, ei alati laajenevan tiedon kaavoihin kytkettynä.s. 270
Mieli, joka on valona itselleen, ei tarvitse kokemusta. Epäkypsyys on suuremman ja avaramman kokemuksen janoamista. Meditaatio on vaeltamista tiedon maailman läpi ja astumista tuntemattomaan vapaana tiedosta.s. 272
3.12. Rahalla ja vallalla ei ole loppua: mitä enemmän on, sitä enemmän haluaa; mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän haluat, eikä tuollainen pääty koskaan. Mutta rahan ja vallan taustalla on surua, jota ei voida kiistää. Saatat kyllä työntää surun syrjään, yrittää unohtaa sen, mutta se on aina olemassa; et voi todistaa sitä olemattomaksi, tuo syvä haava, jota mikään ei näy parantavan, on aina olemassa.s. 281
9.12. Kaikenlaiset motiivit ajavat meitä; jokaisella toiminnalla on motiivi, ja siitä syystä meiltä puuttuu rakkaus. Emme myöskään rakasta sitä, mitä teemme. Ajattelemme, ettemme voi toimia, elää, ilman motiivia, ja siten teemme olemassaolostamme typerän ja merkityksettömän. Käytämme toimintaa statuksen saavuttamiseen; toiminta on vain jonkin muun saavuttamisen välikappale. Rakkautta suoritettavaan tehtävään sinänsä ei ole, siten kaikki käy arvottomaksi, ja vuorovaikutusta pelätään.Rakkaudella ei ole motiivia, ja koska rakkaus puuttuu, kaikenlaiset motiivit hiipivät sen tilalle. Eläminen motiivitta ei ole vaikeata, se edellyttää rehellistä eheyttä, ei aatteisiin ja uskomuksiin mukautumista. Rehellinen eheys on itsekriittistä tiedostamista, tietoisuutta siitä, mitä olet hetkestä hetkeen.
s. 293
30.12. Ajatus ei voi milloinkaan ratkaista surun tuskaa. Voit kyllä järkeillen pohtia sitä kaikilta puolilta, mutta ajatuksen pitkän ja monimutkaisen matkaamisen jälkeen tuska olisi yhä jäljellä. Ajatuksen on mahdotonta ratkaista ihmisen ongelmia; ajatus on mekaaninen, suru ei ole. Suru on yhtä tuntematon kuin rakkaus, mutta suru pitää rakkauden loitolla. Voit kyllä hajottaa surun täydellisesti, mutta et voi kutsua rakkautta. Suru on itsesääliä ja siihen sisältyvää tuskaisuutta, pelkoa ja syyllisyyttä, mutta niitä ei voida huuhtoa pois ajattelemalla. Ajatus synnyttää ajattelijan, ja niiden yhteydestä syntyy suru. Surun päättyminen on vapautta tunnetusta.s. 301
5.1. Aurinko nousee puiden lomasta ja laskee kaupungin taakse, ja siinä välissä on koko elämä, kaikkinainen aika. Joki virtaa puiden ja kaupungin välissä syvänä, elävänä ja rauhallisena. Monet pienet veneet liikkuvat siinä pitkin ja poikin; joissakin on suuri, neliskulmainen purje, ne kuljettavat puuta, hiekkaa, hakattua kiveä ja joskus kyliinsä palaavia miehiä ja naisia, mutta useimmat ovat pieniä kalastusveneitä, joissa istuu laihoja, tummia miehiä. He vaikuttavat onnellisilta ja puheliailta huhuillessaan ja huudellessaan toisilleen, vaikka he kaikki olivat rääsyihin pukeutuneita, vaikka syötävää oli niukasti ja lapsia aina paljon. He eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa, heillä ei ole mahdollisuutta lähteä huvittelemaan, elokuviin eikä muuallekaan, mutta he huvittelevat laulamalla yhdessä hartaita lauluja tai kertoilemalla uskonnollisia taruja. Kaikki he ovat hyvin köyhiä, ja elämä on sangen kovaa, sairaus ja kuolema ovat aina läsnä kuten maa ja joki.Kaikki kamppailivat elääkseen, se oli taistelua elämästä, ja kuolema oli aina läsnä. Kamppailua elämän jokaisena tuokiona ja sitten kuolema. Mutta aurinko nousi, ja se laski kaupungin muurien taakse, ja tuossa välissä aika tuhosi elämän, menneisyys ja nykyisyys kulutti ihmisen sydämen; hän eli ajassa ja siis tunsi surun.
s. 320
23.1. Menneisyys ja tuntematon eivät kohtaa missään vaiheessa; niitä ei voida saattaa yhteen minkäänlaisella toiminnalla; ylivievää siltaa ei ole olemassa, ei myöskään sinne johtavaa tietä. Nuo kaksi eivät ole milloinkaan kohdanneet eivätkä tule milloinkaan kohtaamaan. Menneisyyden on lakattava olemasta, jotta tuntematon, äärettömyys voisi olla.