Uuteen ulottuvaisuuteen (1961)
TAKAKANSI: Etsimme onnellisuutta ja rauhaa, etsimme ratkaisua ongelmiimme ja vastausta elämän ja kuoleman salaisuuteen, etsimme varmuutta, pysyvyyttä ja Jumalaa, etsimme, etsimme loputtomasti.
Krishnamurtin luo tulee etsiviä ihmisiä keskustelemaan ongelmistaan – yksinäisyydestä, kuolemanpelosta, häiriytymisestä, tyytymättömyydestä, kasvatuksesta, kateudesta, himosta, toiminnan vajavuudesta ja lukuisista muista ongelmista, jotka ovat miltei jokaisen ihmisen ongelmia – ja Krishnamurti osoittaa pelkistetyn selkeästi, miten tajunta on synnyttänyt nuo ongelmat. Hän vetää kysyjän pois valheellisesta teorioiden ja mielipiteiden maailmasta ja saa hänet katsomaan ongelmaa uudella tavalla, omakohtaisesti kokemaan ja ymmärtämään sen. Lukiessamme joudumme toteamaan omankin pakenemisemme hyödyttömyyden; olemme ikään kuin totuuden paljastavan peilin edessä, ja ytimeen osuvilla kysymyksillään Krishnamurti hajottaa ajattelumme totunnaisen kaavan.
Useiden lukujen alussa Krishnamurti kuvailee omia retkiään ja sitä olemisentilaa, joka on mielen ulottuvaisuuksien tuolla puolen. Nämä kuvaukset ovat herkkiä ja aitoja – tuntuu kuin lukiessamme itsekin puhdistuisimme.
Jos haluamme todella vapautua tiedostamattomastakin itsepetoksesta, nähdä valheellisen valheellisena ja avata ovet uuteen ulottuvaisuuteen, silloin nämä Krishnamurtin muistiinpanot ovat ehtymättömänä, elävänä virikkeenä.
Sisällys
Syntyykö ajatteleminen päätelmistä?
s. 9 Positiivinen ajattelu ei ole lainkaan ajattelua; kysymyksessä on pelkästään ajatuksen muunneltu jatkuvuus, ajatuksen, joka on jo ajateltu. Positiivinen ajattelu on mukautumistoimintoa ja mukautuvan mielen on mahdotonta olla oivaltamisen tilassa.
Itsetuntemus vai itsehypnoosi?
s. 15 Kokemuksen himoitseminen on harhan alku.
Pako siitä mikä on
s. 19 Arveletteko voivanne löytää mittaamattoman etsimällä sitä? Onko etsijän mahdollista löytää ikuinen?
Voidaanko tietää mikä on hyväksi ihmiselle?
s. 23 Miten tiedätte mikä on ihmiselle hyväksi? Te otaksutte kovin paljon. Kun lähdette päätelmästä, silloin ajatteleminen lakkaa. Julkea olettamus, että te tiedätte ja toinen ei tiedä, johtaa suurempaan kurjuuteen kuin se kurjuus, että päivittäin saadaan vain yksi ateria.
”Haluan löytää ilon lähteen”
s. 31 Niin kauan kun mieli haluaa saapua, voittaa, saavuttaa, se on ristiriidan vallassa. Vain herkän mielen on mahdollista oivaltaa totuus. Etsintä syntyy ristiriidasta, ja kun ristiriita lakkaa, ei etsiminen ole tarpeen. Silloin autuus on.
Nautinto, tapa ja koruton puhtaus
s. 36 Kokiessaan nautinnon tietyissä ajatuksissa ja toiminnoissa mieli vaatii kiihkeästi niiden jatkumista ja synnyttää siten tavan. Toistuva toimintoa kuten hampaiden pesu muodostuu tavaksi kun siihen ei suunnata huomiota. Pyyteetön huomio vapauttaa mielen tottumuksesta.
”Ettekö liittyisi meidän eläinsuojeluyhdistykseemme?”
s. 40 Arveletteko, että ihmisen julmuutta vastaan taistelevat järjestöt saavat rakkauden syttymään? Voitteko lainsäädäntöteitse aikaansaada ihmisissä veljeydentunteen?
Sidonnaisuus ja vapautumisentarve
s. 50 Ei ole olemassa ylevämpää tai parempaa sidonnaisuutta, kaikki sidonnaisuus on tuskaa.
Sisäinen tyhjiö
s. 54 Se mitä koitte nuorukaisena tai vasta eilen, on ohitse, mennyttä; ja jos takerrutte menneisyyteen, estytte uuden sytyttävästä kokemuksesta.
Etsimisen ongelma
s. 63 Kun mieli lakkaa etsimästä, koska se on ymmärtänyt etsimisen kokonaismerkityksen, eivätkö silloin mielen itse itselleen pakottamat rajoitukset putoa pois? Ja eikö mieli silloin ole se mikä on mittaamaton, tuntematon?
Psykologinen kumous
s. 72 Psykologinen perintö tekee aivan yhtä sidonnaiseksi kuin omaisuudenkin periminen: kumpikin kahlitsee ja rajoittaa mielen johonkin erityiseen yhteiskuntakaavaan ja sellainen estää yhteiskunnan perinpohjaisen muuttumisen. Jos aiomme luoda kokonaan erilaisen kulttuurin, psykologinen perintö muodostuu esteeksi.
Ajattelijaa ei ole olemassa, on vain sidonnaista ajattelemista
s. 80 Kaikki tarkkailijan ominaisuudet sisältyvät hänen ajattelemiseensa; ellei ajattelemista tapahdu, ei tarkkailijaa, ajattelijaa ole olemassa. Jos tämän ymmärtäminen on vain sanallista, sillä ei ole mitään merkitystä. Meidän on tosiasiallisesti koettava ajattelija ja hänen ajatuksensa yhtenä. Silloin on vain ajattelutoimintoa.
”Miksi sen piti tapahtua meille?”
s. 88 Mielen ei tarvitse olla sidonnaisuutensa vanki. Jonkin syyn edellyttämän seurauksen ei välttämättä tarvitse seurata syytä, se saatetaan pyyhkiä pois. Mitään ikuista helvettiä ei ole olemassa.
s. 90 Rakkauden toiminnalla ei ole vaikutinta, mutta kaikella muulla toiminnalla on.
Elämä, kuolema ja eläminen kuoleman jälkeen
s. 93 Ellemme tiedä mitä eläminen on, onko silloin kuoleman tunteminen lainkaan mahdollista? Eläminen ja kuoleminen saattavat olla samaa, ja se, että olemme ne erottaneet, on ehkä suuren surun alkulähde.
Mielen rappeutuminen
s. 101 Rappeutuminen on väistämätöntä, kun yksilöä ja ihmisen kollektiivista elämää varten luodaan kaava. Minkä auktoriteetin perusteella jollakin yksilöllä tai ryhmällä on oikeus luoda kaikkitietävä kaava ihmistä varten?
s. 104 Rappeutuvan yhteiskuntarakennelmamme varsinaisena aineksena on kapuaminen menestyksen portaikkoa myöten, joksikin tuleminen, tunnustuksen saavuttaminen; ja yhteiskunnan osana oleminen on rappeutumista.
Tyytymättömyyden liekki
s. 112 Sellainen ihminen, joka on vain löytänyt tyydytyksen ymmärtämättä tyytymättömyyden täyttä merkitystä, on nukuksissa; hän ei ole herkkä koko elämän liikunnolle. Tyydytys on huumaava rohto ja sen löytäminen on verraten helppoa, mutta tyytymättömyyden täyden merkityksen ymmärtäminen edellyttää, että varmuuden etsiminen lakkaa. Jotta mieli voisi olla vapaa tyytymättömyyden aiheuttamasta kivusta, sen on lakattava tavoittelemasta tyytyväisyyttä.
Ulkonainen muuntelu ja sisäinen hajautuminen
Kahdeksan henkilöä tuli keskustelemaan edustamansa laitoksen hajoamisesta.
s. 117 Jokainen meistä on kirurgi ja potilas. Kun yritätte suorittaa leikkauksen itsellenne, ei kysymyksessä ole lainkaan leikkaus. Rappeutumisen pysähtymiseen tähtäävä pyrkimys on eräs keino, jolla väistämme tosiasiaa; se merkitsee, että annamme rappeutumisen jatkua. Te ette todella halua leikkausta, te haluatte paikkailla, täydentää ulkokuorta suorittamalla pieniä muutoksia siellä täällä. Tahdotte parannella, peittää lahon kullalla voidaksenne pitää haluamanne maailman ja laitoksen. Miksi ette hellitä otettanne ja anna leikkauksen tapahtua? Puhdas, terve veri alkaa pulputa, kunhan ette estä sitä.
Voidaksenne muuttaa yhteiskunnan teidän on irtauduttava siitä
s. 122 Olette kiinnostunut vain uudistuksista, velvollisuuksista, kunnioitettavuudesta, joksikintulemisesta, toiselle puolelle pääsemisestä. Olette toisen nimissä kiinnostunut itsestänne; olette vankina omassa simpukankuoressanne. Luulette olevanne tämän kauniin maailman keskus. Ette milloinkaan pysähdy katsomaan puuta, kukkaa, virtaavaa jokea; ja jos sattumalta katsotte, niin mielen tuotteet sokaisevat silmänne, ettekä näe kauneutta ja rakkautta. Katsokaa ja olkaa yksinkertainen
Missä itse on, siellä rakkaus ei ole
s. 127 Elämämme on suurelta osin meille opetetun toistamista. Mitä te tiedätte, lukuun ottamatta sitä, mitä olette lukenut, mitä teille on kerrottu tai mitä olette kokenut? Kokemanne muovaa sitä mitä koette nyt. Te olette äänilevy, joka ikuisesti toistaa sen, mitä siihen on uurrettu. Te olette oman kulttuuripiirinne laulu, hälinä ja lörpöttely.
s. 130 Nähkää tosiasia, se mikä on, ja antakaa tuon tosiasian vaikuttaa; älkää te yrittäkö vaikuttaa tosiasiaan. Yrittäminen on toistavan koneiston voitelemista, ei sen hylkäämistä.
Ihmisen osiin jakaminen tuhoaa hänen terveytensä
s. 134 Miksi yksilön pitäisi sopeutua epäterveeseen yhteiskuntaan? Mitä hyödyttää auttaa yhteiskuntaan soveltumatonta mukautumaan siihen, tutkimatta ensin yhteiskunnan terveydentilaa? Onko yksilö parannettava vain tappamista tai tapetuksi tulemista varten?
s. 135 Ihmisen jakaminen osiin tekee hänet sairaaksi.
Tiedon turhuus
s. 144 Tieto estää kuuntelemisen. Kyetäkseen kuuntelemaan jotakin omista tiedoista poikkeavaa on luovuttava tiedoistamme.
”Mitä elämä oikeastaan on?”
s. 156 Kun mitätön mieli ajattelee, se vain vahvistaa omaa mitättömyyttään. Juuri mitätön mieli yrittää, ponnistelee, etsii ihanteita ja järjestelmiä, kehittää loputtomasti itseään hyveitä harjoittamalla. Hyve lakkaa olemasta hyveellistä kun sitä harjoitetaan.
Ellei teillä ole hyvyyttä ja rakkautta, ette ole oikein kasvatettuja
Neljä opiskelijapoikaa tuli tapaamaan Krishnamurtia.
s. 166 Kasvatus on alituista oppimista läpi koko elämän, meidän on opittava hajottamaan muurit, joita mieli rakentaa voidakseen olla turvassa ja joista pelko kaikkine pulmineen saa alkunsa. Jotta voisitte olla oikein kasvatettuja, teidän on opiskeltava tarmokkaasti ettekä saa olla laiskoja. Harjoittakaa urheilua, ei toisten voittamisen vuoksi, vaan omaksi iloksenne. Syökää oikeata ruokaa ja pitäkää yllä fyysistä kuntoanne. Antakaa mielen olla valppaana, jotta kykenisitte käsittelemään elämän ongelmia. Teidän on ymmärrettävä itsenne, opittava jatkuvasti itsestänne. Ellei teissä ole hyvyyttä ja rakkautta, ette ole oikein kasvatettuja.
Viha ja väkivaltaisuus
s. 171 Maailmaa ei tehdä paremmaksi vihan ja kateuden avulla. Tavoittelette valtaa ja asemaa sen sijaan, että rakentaisitte sellaista maailmaa, jossa viha, ahneus ja väkivaltaisuus kokonaisuudessaan olisivat kuolleet. Juuri vallanhimo ja aseman saavuttamisen halu turmelee ihmisen.
Herkkyyden kehittäminen
s. 178 Herkkyyttä on kehitettävä läpi koko elämän. Herkkyys on hellyyden tuntemista, tietoisuutta kauneudesta ja rumuudesta. Me palvomme menestystä ja laiminlyömme herkkyyden. Kuinka kunnianhimoinen ihminen voisi olla herkkä muille ihmisille ja kaikelle maahan kuuluvalle?
”Miksi en ole tarkkanäköinen?”
s. 187 Saavuttamisenpyyde pohjautuu itserakkauteen.
Uudistukset, kumous ja jumalanetsintä
s. 198 Tiettömän todellisuuden löytäminen edellyttää, että näette totuuden valheellisesta, näette valheellisen valheellisena. Jumalan löytäminen edellyttää, että on vapaa sekä uskosta että epäuskosta.
Meluava lapsi ja hiljainen mieli
s. 202 Melu käy väsyttäväksi, tuskalliseksi, ärsyttäväksi ainoastaan siinä tapauksessa, että alatte vastustaa melua.
s. 209 Hiljaisuudella ei ole mitään yhteyttä meluun. Melun on lakattava kokonaisuudessaan, jotta hiljaisuus voisi olla.
Missä on rajoittamatonta tarkkaavaisuutta, siellä todellisuus on
s. 218 Olemmeko koskaan todella tarkkaavaisia minkään suhteen? On varmaa, että tarkkaavuudentilaan ei sisälly mitään vaikutinta, mitään kohdetta, lelua, ei ponnistelua, ei sanaistamista. Missä on tarkkaavaisuutta, siellä todellisuus on.
Oman edun tavoittelu surkastuttaa mielen
s. 227 Alituinen omaan etuun, omaan edistymiseen keskittyminen tekee mielen mitättömäksi. Ajattelu kutistuu, tulee pintapuoliseksi, mikä aiheuttaa rappeutumista, surkastumista.
Muuttumisen välttämättömyys
s. 236 Mieli on jakautunut. Ihanteentavoittelu on yritystä yhdistää nuo vastakohtaiset osat, mikä on mahdottomuus. Ihanne on hyväksyttyä ja kunnioitettua tuonnemmaksi lykkäämistä. Sanoessanne ”yritän muuttua” teillä ei ole vähäisintäkään aikomusta muuttua. Te joko muututte tai ette muutu, yrittämisellä ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.
Tappaminen
s. 244 Ei kukaan ole hyveellinen siksi, ettei syö lihaa, ei hän myöskään ole vähemmän hyveellinen siksi, että hän sitä syö. Mitättömän mielen jumala on myös mitätön.
s. 245 Voitte sanalla tai eleellä tappaa ihmisen maineen; juoruamalla, panettelulla, ylenkatseella saatatte tuhota hänet. Jos joku tappaa vihoissaan tai suuttumuksen vallassa, häntä pidetään rikollisena ja tuomitaan. Sellaista ihmistä, joka pommittamalla hävittää määrätietoisesti tuhansia ihmisiä isänmaan nimissä, ihaillaan sankarina.
Oivalluskyky edellyttää yksinkertaisuutta
s. 258 Tietämättömyyttä ilmenee siellä, missä ei ole itsetuntemusta. Tietämätön on sellainen ihminen, joka ei ole tietoinen itsestään, joka ei tunne omaa petollisuuttaan, turhamaisuuttaan, kateuttaan. Oivalluskyky on yksinkertaisuutta, mutta yksinkertaisuus on äärettömän työlästä.
Hämmennys ja vakaumukset
Krishnamurti keskustelee hyvää tekevän pariskunnan kanssa Mestareista ja uskomuksista.
Tarkkaavaisuus, jolla ei ole vaikutinta
s. 275 Miten työlästä onkaan pysyä vapaana vaikutuksesta! Onko mahdollista työntää kuvailu syrjään, tuntea omakohtaisesti tajunnan luonne eikä pelkästään rakennella sitä koskevia teorioita tai antautua selitysten valtaan?
Matka kartoittamattomalla merellä
s. 281 Jokainen ihminen on vakava silloin kun kysymyksessä on hänen erityiset kiinnostuksensa. Turhamainen ihminen suhtautuu vakavasti omanarvontuntoonsa, mahtavat puolestaan tärkeyteensä ja vaikutusvaltaansa.
s. 286 Usko ei voi teitä vapauttaa. Tämä totuus on ainoa vapauttava tekijä – mutta teidän on omakohtaisesti se nähtävä, teidän ei pidä olla vakuuttunut. Teidän on lähdettävä kartoittamattomalle merelle.
Yksinoleminen yksinäisyyden tuolla puolen
s. 291 Useimmilla ihmisillä on yksinäisyydentunne, eristyneisyystuntu siihen liittyvine pelkoineen, he vain tukahduttavat sen, pakenevat sitä, eksyttävät itsensä johonkin toimeliaisuuteen. Toiminta on heidän pakokeinonsa ja tästä syystä he puolustavat sitä niin hyökkäävästi.
Pelätessään yksinäisyyttä jotkut turvautuvat juomiseen, toiset huumausaineisiin, monet takertuvat politiikkaan. Heistä tulee johtajia, he eivät ole milloinkaan oma itsensä; he eivät ole ihmisiä vaan nimilappuja.
”Miksi hajotitte Tähti-järjestönne?”
s. 301 Uskonnolliset organisaatiot eivät milloinkaan vapauta mieltä, ne vain mukauttavat sen tiettyyn vakaumukseen tai uskoon.
Mitä on rakkaus?
s. 307 Jos haluatte rakkauden määritelmän, voitte katsoa sanakirjasta; mutta rakkautta määrittelevät sanat eivät ole rakkautta.
s. 311 Rakastakaa, älkää takertuko rakkautta määritteleviin mielipiteisiin ja aatteisiin. Kun rakastatte, kaikki selviää. Rakkaudella on oma toimintansa. Rakastakaa, ja tulette tuntemaan sen siunaukset. Rakastaa, ja ymmärtäminen viriää
Etsiminen ja etsimisentila
s. 318 Etsimme, koska olemme tyytymättömiä, onnettomia, pelokkaita. Etsiminen on toimeliaisuuden verkko, jossa ei ole vapautta. Ymmärtämiseen ei sisälly minkäänlaista pyrkimistä, minkäänlaista ristiriitaa.
”Miksi pyhät kirjat tuomitsevat himon?”
s. 328 Himo ei ole jaettavissa nautinnolliseen ja tuskalliseen tai oikeaan ja väärään. On vain himo, joka ilmenee erimuotoisena kohdistuen eri kohteisiin. Ellette tätä ymmärrä, tulette vain jatkuvasti kamppailemaan voidaksenne voittaa ristiriidat, jotka ovat himon sisintä olemusta. Jos tukahdutatte himon, se pulpahtaa jälleen pinnalle jossakin toisessa muodossa.
Voidaanko politiikkaa koskaan henkistää?
s. 333 Tosi uskonnollinen ihminen ei osallistu politiikkaan; hänen elämänsä on vain toimintaa, eikä hajanaista toimeliaisuutta, jota sanotaan poliittiseksi ja sosiaaliseksi.
Tietoisuus ja unien lakkaaminen
s. 345 Uneksiminen ei ole lainkaan tarpeen.
Mitä merkitsee vakavuus?
s. 358 Mieli ei ole vakava, jos sillä on jokin päämäärä tavoiteltavana tai vältettävänä. Voidaksemme oivaltaa mitä vakavuus on meidän on oltava tietoisia siitä, että mielemme suuntautuu ulospäin tai sisäänpäin saadakseen toteuttaa itseään, saavuttaakseen jotakin tai tullakseen joksikin. Juuri tuo tietoisuus vapauttaa mielen oppimaan mitä merkitsee olla vakava; eikä oppimisella ole loppua. Oppimisentilassa olevalle taivaat ovat avoinna.
Onko olemassa mitään pysyvää?
s. 367 Ajatus on tietoinen omasta pysymättömyydestään. Mielen luomukset ovat katoavia, väitimmepä miten pontevasti hyvänsä etteivät ne ole. Mieli himoitsee pysyvyyttä, se ei voi sietää oman tilansa epävarmuutta ja niinpä se ryhtyy luomaan varmuutta.
s. 370 Pysyvyys tai jatkuvuus syntyy vain silloin kun pelätään katoavuutta. Vain se, mikä päättyy, voi olla tietoinen uudesta, rakkaudesta, korkeimmasta. Mielen on kuoltava menneisyydelle, vaikka mieli onkin menneisyyden rakentama.
Miksi omistamisentarvetta ilmenee?
s. 376 Omistamme, koska itsessämme emme ole mitään, ja omistaessamme meistä tuntuu, että olemme tulleet joksikin. Emme ole mitään muuta kuin se minkä omistamme ja tuo samastuminen synnyttää vihamielisyyttä ja loputonta riitaa.
Pyyde ja ristiriitaisuudentuska
s. 382 Kuriin alistettu, muottiin valettu mieli ei ole vapaa.
”Mitä minun on tehtävä?”
Vanhus, nuori mies ja aviopari eivät tiedä, mitä haluaisivat elämällään tehdä.
Osan aiheuttama toimeliaisuus ja kokonaistoiminta
Krishnamurtia tulee tapaamaan mies, joka oli tunnettu poliittisesta ihanteellisuudestaan ja hyvistä teoistaan
.s. 402 Ette rakasta ihmisiä, ette tunne myötätuntoa heitä kohtaa; rakastatte itseänne samastuessanne tiettyihin teorioihin, ihanteisiin ja uudistuspuuhiinne. Ette tosiasiallisesti ole kiinnostuneita ihmisten auttamisesta, vaan haluatte edistää suunnitelmaa tai organisaatiota, jonka väitätte auttavan ihmisiä.
Vapaus tunnetusta
s. 408 Mieli ei pelkää tuntematonta, vaan tunnetun kadottamista.
Aika, tottumus ja ihanteet
s. 415 Mieli muodostaa tottumuksia voidakseen olla suojattu, turvassa, varma, häiriytymätön, voidakseen jatkua. Mieli liikkuu tunnetusta tunnettuun, varmuudesta toiseen; niinpä se ei ole milloinkaan vapaa tunnetusta.
Voiko Jumalan löytää organisoidun uskonnon avulla?
v. 421 Organisoidut uskonnot vain kytkevät mielen johonkin erityiseen ajatuskaavaan, tekevät sen sidonnaiseksi.
Asketismi ja kokonaisoleminen
s. 429 Vain silloin kun totuus havaitaan, viriää kokonaisuuden liike. Tuolla liikunnolla ei ole keskusta kuten ei alkua eikä loppuakaan. Se on liikettä mielen ulottuvaisuuden tuolla puolen – ajan avulla rakennetun mielen.
Nykyhetken haaste
s. 432 Ristiriita syntyy silloin kun menneisyyden kuormittama mieli reagoi vaillinaisesti aina vaihtuvan nykyhetken haasteeseen. Tajunnan liike on kokonaisuudessaan menneisyyden reagoimista. Menneisyys on kuollut, mutta se elpyy kun se kohtaa ärsykkeen; se reagoi.
Itsesäälistä aiheutuva suru
s. 441 Jos teillä olisi vain yksi tunti elinaikaa, mitä tekisitte? Ettekö järjestäisi ulkonaiset asiat kuntoon? Ettekö kutsuisi kokoon perhettänne ja ystäviänne ja pyytäisi heiltä anteeksi kaikkea pahaa, jota olette saattanut tehdä heille, ja antaisi heille anteeksi, mitä tahansa pahaa he lienevätkin tehneet teille? Ettekö kuolisi täydellisesti mielen luomuksille, pyyteille ja maailmalle? Ja jos tämä voidaan tehdä kun kysymyksessä on yksi tunti, se voidaan tehdä myös jäljellä olevien päivien ja vuosien ollessa kysymyksessä.
Epäherkkyys ja hälinän vastustaminen
s. 446 Jollette tuomitse melua, huomaatte, että se lakkaa häiritsemästä mieltä.
Yksinkertaisuus
s. 450 On kaksi täysin erillistä toimintoa, jos olemme yksinkertaisia tai tulemme yksinkertaisiksi.